Kommentti: Jokerin on väitetetty antavan oikeutuksen anarkialle ja jopa murhille – nyt uusi elokuva lietsoo katsojansa päähenkilön maniaan - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Jokerin on väitetetty antavan oikeutuksen anarkialle ja jopa murhille – nyt uusi elokuva lietsoo katsojansa päähenkilön maniaan

Joker-elokuva lietsoo katsojansa lähtemään Joaquin Phoenixin näyttelemän päähenkilön maniaan mukaan, huomauttaa elokuvakriitikko Taneli Topelius.

Joaquin Phoenix pääsee revittelemään komeasti Joker-elokuvan Arthur Fleckinä, tasapainonsa menettäneenä yksinäisenä sieluna.

4.10.2019 11:06

Hätkähdyttävät mielenosoituskyltit julistavat suoraa vihaa: ”Tappakaa rikkaat!”

Kadut haltuunsa ottaneet mellakoitsijat pitävät sankarinaan Joaquin Phoenixin näyttelemää, mielenterveysongelmista kärsivää stand up -koomikkoa, jonka klovnimaskista tulee Joker-elokuvassa symboli vähäosaisten epätoivolle.

Batman-kertomusten tarinamaailmaan sijoittuva, Todd Phillipsin ohjaama Joker on synkkä kaksituntinen sairaskertomus. Sen monista kohtauksista on helppo vetää yhtymäkohtia aiempiin Jokeri-elokuviin, etenkin Yön ritariin (2008), jossa Batmanin arkkivihollisena ja kaaoksen aiheuttajana elämöi Heath Ledger.

Heath Ledger sai parhaan miessivuosan Oscarin elokuvasta Yön ritari (2008).

Aivan yhtä lailla Joker-elokuvasta voi nähdä yhteyksiä kahtia jakautuneen Yhdysvaltojen nykytilaan, henkiseen pahoinvointiin, jonka aalloista näkyy merkkejä Suomessakin.

Joker on nimittäin hyvin ristiriitainen elokuva – ja takuulla aivan tarkoituksella. Muuten se ei voisi kertoa nykyjännitteistä niin tarkasti kuin se nyt kertoo.

Vuoden 1981 Gothamin kaupunkiin sijoittuva elokuva on nimittäin vahva kuva häiriintyneestä mielestä. Se on elokuva, joka lietsoo katsojansa lähtemään päähenkilönsä, Phoenixin näyttelemän väliinputoajan, maniaan mukaan.

Supersankarielokuva se ei ole ensinkään.

Ensiesityksensä Joker sai syyskuussa Venetsian elokuvajuhlilla, jossa se sai pääpalkinnon – mutta myös rajua kritiikkiä. Osa elokuvan nähneistä piti elokuvaa jopa vaarallisena. Sen on väitetty antavan oikeutuksen yhteiskuntakapinalle, anarkialle ja jopa murhille.

On kuitenkin epäreilua sekoittaa toisiinsa elokuvan päähenkilön ajatusmaailma ja elokuvan ajatusmaailma. Elokuvan ristiriitaisuus ilmenee ennen kaikkea siinä, että se antaa katsojalle eväät tulkita sen kahdella aivan päinvastaisella tavalla.

Jokerin rooli on kaikissa Batman-elokuvissa tarjonnut mahdollisuuden bravuurisuorituksiin, ja sellaisen myös Joaquin Phoenix tekee pääroolissa Arthur Fleckinä. Hän on malliesimerkki vailla omaa ääntä olevasta kansanosasta, jonka ulosanti on ensin kömpelöä – ja ääneen päästyään tuhoisaa.

Joaquin Phoenixin esittämä Arthur Fleck haaveilee stand up -koomikon urasta.

Phillipsin ja Scott Silverin käsikirjoitus tekee helpoksi pysyä Arthurin puolella jopa silloinkin, kun hänen moraalinsa pakenee yleisen moraalikäsityksen nurjalle puolelle.

Arthurin näkökulmasta katsottuna tulevan Batmanin ökyrikas isä Thomas Wayne näyttäytyy rikkaan eliitin arroganttina edustana, joka julistaa itsensä vaaleissa kaupungin pelastajaksi, mutta ei tosiasiassa välitä köyhistä kaupunkilaisista pätkääkään.

Thomas Wayne on tämän elokuvan Donald Trump, vahvasta johtajuudesta puhuva vallantavoittelija, jonka tarkoitusperistä ei voi olla täyttä varmuutta.

Vaikka Arthur kuvataan monin verroin rehdimpänä hahmona kuin Thomas Wayne, se ei silti tee Arthurista sankaria. Päinvastoin, kohti ylvästä tuhoa etenevä elokuva toimii myös tuhon mahdollistavien mekanismien kritiikkinä.

Täytyy muistaa, että koko elokuva on kerrottu Arthurin silmin. Osa kohtauksista on merkitty suoraan Jokeri-hahmon harhoiksi.

Arthurin näkökulma toimii koko Yhdysvaltojen kritiikkinä. Tässä sairaskertomuksen tulkinnassa rikollinen on koko järjestelmä itsessään: yhteiskunta, joka pettää vähäosaisensa ja tilittää näille tarkoitetut pelastusrenkaat – mielenterveyspalvelut ja lääkkeet – rikkaiden taskuun.

Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että Jokerin raivo purkautuu keinotekoisiin syntipukkeihin.

Batman-puristeille Joker voi olla vaikea elokuva myös siksi, että Phillips tukeutuu tarinansa vapauksien saamiseksi kerronnalliseen taikatemppuun.

Suorat viittaukset 1970-luvun Hollywoodin merkkielokuviin takaavat sen, että ainakaan Phillipsin Jokeri ei ole se sama Jokeri, jonka olemme oppineet tuntemaan viime vuosikymmenten elokuvista Jack Nicholsonin, Heath Ledgerin ja Jared Leton tulkitsemana.

Jared Leto nähtiin Jokerina elokuvassa Suicide Squad, joka sai ensi-iltansa vuonna 2016.

Heath Ledger esitti Jokeria Christopher Nolanin ohjaaman Batman-trilogian toisessa osassa Yön ritari (2008).

Jokeri vuosimallia 1989, jolloin maskin takana virnisteli Jack Nicholson.

Tämän elokuvan päähenkilö on enemmän sukua Martin Scorsesen Taksikuskin (1976) Travis Bicklelle ja Koomikoiden kuninkaan (1983) Rupert Pupkinille: sekä läheistensä että yhteiskunnan pettämä Arthur Fleck on yhdistelmä oman käden oikeutta vaalivaa kostajaa ja tasapainonsa menettänyttä yksinäistä sielua.

Niissä pääosaa näytellyt Robert De Niro nähdään myös Jokerissa – päähenkilön idolina, suositun talk show -ohjelman isäntänä.

Robert De Niron kuuluisimpia rooleja on Travis Bicklen osa Taksikuskissa (1976).

Koomikoiden kuninkaassa (1983) Robert De Niro näytteli idolinsa talk show -ohjelmaan haluavaa epävakaata stand up -koomikkoa.

Joker-elokuva on sukua Scorsesen lisäksi laajemminkin 1970-luvun amerikkalaiselle elokuvalle. Henkilökuvan kautta Phillips kertoo laajempaa ajankuvaa yhteiskunnan epäkohdista.

Vaikka lopputulos ei ole vähimmässäkään määrin supersankaritarina, se on hyvä muistus siitä, miksi ne ovat suosittuja. Kun todellisuus on näin kaoottinen kuin 1970-luvun rähjäisessä New Yorkissa tai Trumpin ajan Valkoisessa talossa, on selvää, että vahvat johtajat ja populistiset, suoraviivaiset ratkaisut alkavat näyttää liiankin houkuttelevilta.

Missä Batman on silloin, kun häntä tarvittaisiin?

Joker-elokuvan Suomen ensi-ilta perjantaina 4. lokakuuta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?