Uutuuselokuva haastaa miettimään: onko häirintä arkea ja tottumiskysymys? – ”Projektilla on täydellinen ajoitus” - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Uutuuselokuva haastaa miettimään: onko häirintä arkea ja tottumiskysymys? – ”Projektilla on täydellinen ajoitus”

Tottumiskysymys-elokuva oli jo tekeillä, kun Me too -kampanja alkoi. – Huumori sopii aiheeseen, koska lähtökokemus on usein absurdius: eihän tämä voi olla todellista, sanoo ohjaaja Kirsikka Saari.

29.9.2019 17:04

Nuori nainen matkustaa linja-autossa, kun vastakkaisilla penkeillä istuvat miehet ryhtyvät arvioimaan hänen säärtensä viehättävyyttä. Tyttöhän on pukeutunut sukkahousuihin ja pitkiin sukkiin. Nätisti korostavat siroja sääriä!

Sivulliset eivät tee mitään, vaikka miehet eivät jätä naista rauhaan.

Kuvattu tilanne päättyi mitä todennäköisimmin onnellisesti ”poikki”-huutoon, sillä kyse on 27. syyskuuta ensi-iltansa saavan Tottumiskysymys-elokuvan kohtauksesta.

Tapaus voisi yhtä hyvin kertoa melkeinpä kenen hyvänsä tytön tai naisen koulu-, tai työmatkasta. Tasa-arvobarometri 2017 -raportin mukaan yli puolet alle 35-vuotiaista naisista oli kokenut seksuaalista häirintää kahden vuoden sisällä.

Vallitseva tilanne on elokuvan työryhmäläisten mielestä niin absurdi, että he päätyivät tekemään seksuaalista häirintää käsittelevän elokuvan, joka lähestyy aihetta myös huumorin keinoin.

– Leffassa on aika paljon huumoria, koska kuka jaksaisi käsitellä raskasta aihetta haudanvakavasti, en ainakaan minä. Minusta tuntuu myös, että huumori sopii aiheeseen, koska lähtökokemus on usein absurdius, eihän tämä voi olla todellista, sanoo yksi elokuvan tekijöistä, käsikirjoittaja ja ohjaaja Kirsikka Saari Tuffi Films -elokuvatuotantoyhtiöstä.

Kirjailija, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja Kirsikka Saari on yksi Tuffi Films -elokuvatuotantoyhtiön perustajista.

Tottumiskysymys on seitsemän ohjaajan käsialaa. Saari kertoo, että isolla työryhmällä elokuvaan oli mahdollista saada laaja kirjo keskenään erilaisia tapauksia, erilaisista lähtökohdista tulevien ihmisten kertomana. Elokuvan ohjasivat Saari, Elli Toivoniemi, Reetta Aalto, Alli Haapasalo, Miia Tervo, Anna Paavilainen ja Jenni Toivoniemi. Pääosia näyttelevät Pinja Sanaksenaho, Julia Lappalainen, Krista Kosonen, Eero Ritala, Suvi Blick, Joonas Snellman, Seidi Haarla, Pirjo Lonka ja Lotta Kaihua.

Saaren aiempaa tuotantoa ovat muun muassa vuonna 2018 julkaistu romaani Hölmö nuori sydän (Otava), Pitääkö mun kaikki hoitaa?, joka oli parhaan lyhytelokuvan Oscar-ehdokkaana 2014 ja elokuva Korso vuodelta 2014.

Vaikka Tottumiskysymys rakentuu herkän aihepiirin ympärille, siinä ei juuri näytetä äärimmäisiä tilanteita. Ainakaan, jos kourimista, reisien hipelöimistä tai uhrin leimaamista huomion hakuiseksi ei sellaiseksi lasketa. Harvinaisia ne eivät ainakaan ole.

 Elokuva menee vähän ihon alle sen takia, koska samalla tulee käsitelleeksi asioita, joita on ehkä työntänyt pois. ’En voi muuttaa tätä, siispä siedän sitä’ -tyyppisiä arkisia tilanteita.

– Elokuva menee vähän ihon alle sen takia, koska samalla tulee käsitelleeksi asioita, joita on ehkä työntänyt pois. ’En voi muuttaa tätä, siispä siedän sitä’ -tyyppisiä arkisia tilanteita, Saari sanoo.

Elokuva pyrkii herättämään keskustelua siitä, mikä on ympäristön vastuu vaikkapa siellä bussissa, jossa nuorta lääpitään, eikä kukaan sano peliä poikki.

Syksyllä 2017 alkaneen Me Too -kampanjan jälkeen harvalle lienee enää epäselvää, että häirintää ja ahdistelua tapahtuu. Elokuvassa on kyse keskustelun jatkamisesta, vaikkei niin ollut alun perin tarkoitus.

Jo ennen Me too -kampanjaa Saari oli pannut merkille, kuinka ihmisillä alkoi nousta kova tarve jakaa kokemuksiaan häirinnästä ja työelämän epätasa-arvosta. Hän huomasi keskustelevansa aiheesta tuon tuosta Tuffi Filmsin elokuvatuottajan Elli Toivoniemen kanssa, ja eräänä päivänä, kun kaksikko istui tuotantoyhtiön toimiston nurkassa keskustelemassa, suunnitelma seksuaalista häirintää käsittelevän elokuvan tekemisestä ikään kuin ”ryöpsähti” ulos.

Pian koolle kutsuttiin joukko alan tekijöitä, joiden töitä Toivoniemi ja Saari olivat ihailleet.

– Kun kysyin, haluavatko he tulla tapaamiseen keskustelemaan tästä aiheesta, ja kaikki sanoivat heti, ”kyllä, todellakin, tunnistan, haluan tulla”. Kukaan ei miettinyt hetkeäkään.

Tapaamisessa jaettiin kokemuksia aiheesta. Tuntui vapauttavalta kirjoittaa elokuva häirinnästä porukassa, jossa kukaan ei vähätellyt sitä, mitä toinen oli käynyt läpi, Saari kertoo.

Toimiston nurkassa käydystä keskustelusta ei mennyt kauaa siihen, kun yhdysvaltalaisnäyttelijä Alyssa Milano julkaisi Twitterissä kirjoituksen aihetunnisteella ”Me Too”. Menestyneitä elokuvatuottajia ja näyttelijöitä vastaan nostettiin syytteitä ensin Yhdysvalloissa, sitten muualla maailmassa.

– Tuntuu, että projektilla oli täydellinen ajoitus. Projekti oli hyvässä vauhdissa ja tarinoita kirjoitettiin siinä vaiheessa kun Me Too tapahtui. Ajattelimme, että voiko tämä olla sattumaa, ja päädyimme siihen, ettei ajoitus varmaan olekaan sattumaa.

Seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta alettiin puhua enemmän kuin koskaan, mutta kampanja sai osakseen myös suuren määrän kritiikkiä.

Vaivihkainen kouraisu ravintolassa, vähän ronskimpaa huumoria koulumatkalla, lähentelevä esimies. Tottumiskysymys-elokuvassa seurataan tilanteita, jotka jäävät usein piiloon.

Aihe oli joka tapauksessa selvästi ilmassa. Elokuvaan päädyttiin myöhemmin kirjoittamaan kohtaus, jotka kommentoivat kampanjan jälkeistä keskustelua. Elokuvassa nähdään mies, joka letkauttaa naista tervehtiessään, että ei sitä oikein tiedä näinä päivinä, uskaltaako tässä enää halatakaan.

– Me Too -kampanjan jälkeen tuli kiinnostavasti esiin se, miten yhteisö reagoi. Miten kiire ihmisillä on taputella asia valmiiksi ja sanoa että ”eikö näistä ole puhuttu jo tarpeeksi ja eikö jo mentäisi eteenpäin ”. Ikään kuin epäkohdan ääneen sanominen poistaisi sen. Sillä yhteisö vaientaa ja normalisoi asiaa.

Saari ei ajattele, että asia olisi vielä alkuunkaan loppuun käsitelty.

– Ei laki eikä ihmisten arkijärki salli muiden huonoa kohtelua tai häirintää, eikä kukaan suvaitsisi sellaista vaikkapa omien lastensa kohdalla. Nämä ovat tavallaan hyvin yksinkertaisia asioita, mutta keskustelu on silti ollut hyvin absurdia.

Absurdia Saaren mukaan on esimerkiksi se, että häirinnän kohteilta vedetään mattoa jalkojen alta vähättelemällä sitä, mitä he ovat kohdanneet. Mitä sitä nyt yhdestä kouraisusta suuttumaan!

– Luulen, että asiat kyllä muuttuvat, kun niistä puhutaan. Vaikka välillä on ollut turhautumisen hetkiä, kyllä asiat pikku hiljaa muuttuvat, kun eri näkökulmia tulee esiin.

 On kiinnostavaa, miten elokuva tuntuu ihmisistä voimakkaalta, koska lähdimme siitä, ettei meidän tarvitse näyttää seksuaalista väkivaltaa tai tehdä tätä rankan kuvaston kautta.

Tekijät toivovat, että elokuvan kautta voisi jakaa oman kokemuksen esimerkiksi häirinnästä.

– Ajattelen, että voi olla yksinkertaisesti vapauttavaa ja ihanaa, kun taustalla on jotain, mitä on kokenut ja jonka tunnistaa, mutta se hiertää ja siitä ei ole saanut otetta. Elokuvan avulla saa jakaa kokemuksen, uskon jakamisen voimaan.

Tähän saakka Tottumiskysymystä on näytetty elokuvajuhlilla ja ensi-illoissa, ja Saaren mukaan palaute on ollut jopa liikuttunutta.

– On kiinnostavaa, miten elokuva tuntuu ihmisistä voimakkaalta, koska lähdimme siitä, ettei meidän tarvitse näyttää seksuaalista väkivaltaa tai tehdä tätä rankan kuvaston kautta. Rankkaa kuvastoa on telkkari täynnä.

Tämän päivän rankkaa kuvastoa on esimerkiksi ruhjoutunut ruumis poliisisarjassa. Näky on kaukana monen todellisuudesta.

Seksuaalinen häirintä sen sijaan on useimpien nuorten naisten arkirealismia. Siksi Saari toivoo, että Tottumiskysymys tavoittaisi juuri nuoria katsojia, sillä aihe on heille tilastojenkin valossa akuutimpi kuin muille. Ja että elokuva herättäisi katsojissa empatiaa.

– Me Too:n jälkeen on noussut tietoisuus siitä, että tällaista tapahtuu. Ajattelen, että ihmiset ovat jo havahtuneet ongelmaan. Se, miten ympäristö suhtautuu sen jälkeen, kun yksi yrittää ratkaista tilannetta, on ollut itselleni elokuvan ydintä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?