Joaquin Phoenix näännytti itseään Jokerin rooliin – laihdutti 23 kiloa äärimmäisellä dieetillä: ”Karmea tapa elää”

Julkaistu:

Joaqui Phoenix valmistautui Jokerin rooliin pudottamalla painoaan kymmeniä kiloja.
Joaquin Phoenix hyppää legendaarisen Jokerin rooliin lokakuussa ensi-iltansa saavassa Joker-elokuvassa. Kiinnostus Batmanin arkkivihollisesta Jokerista kertovan elokuvan ympärillä on ollut valtaisaa.

Phoenix nähdään elokuvassa huomattavasti aikaisempaa hoikempana. Elokuvan kulisseista tihkuikin huhuja jo kuvausten aikana, että Phoexin, 44, olisi laihduttanut roolia varten kymmeniä kiloja hyvin kyseenalaisin keinoin.


Phoenixiltä kysyttiin laihduttamisesta Access Holywoodin haastattelussa. Huhujen mukaan näyttelijä olisi elänyt pitkään pelkällä omenalla päivässä saadakseen painonsa mahdollisimman alas. Phoenix tyrmää huhut sivuston haastattelussa ja toteaa syöneensä myös salaattinlehtiä ja herneitä.

– Ei, en laihtunut pelkkää omenaa syömällä. Söin myös salaattia ja herneitä, hän toteaa.


Näyttelijä sanoo laihduttaneensa ennenkin rooleja varten ja keskustelleensa lääkärin kanssa, miten hän saisi karistettua kiloja mahdollisimman nopeasti.

– Olen tehnyt tämän ennenkin. Tämä tehtiin lääkärin valvonnassa, joten se oli ihan turvallista, hän sanoo.

23 kiloa Jokerin roolia varten laihduttanut tähti sanoo, että ohjaaja Todd Phillips teki äärimmäisen dieetin noudattamisesta erittäin haastavaa. Ohjaaja oli mutustanut kuvauksissa pretzeleitä, jotka sattuvat olemaan Phoenixin suurinta herkkua.

– Toddilla oli perhanan pretzeleitä, joita satun rakastamaan. Hänellä oli iso pussillinen niitä. Se oli hyvin hankalaa, hän naurahtaa.


Elokuvassa Phoenixin esittää stand up -koomikko Arthur Fleckiä, josta tulee rikollisnero Jokeri. Elokuvan on kuvailtu olevan muita sarjakuviin perustuvia elokuvia huomattavasti synkempi ja julmempi. Phoenixille Jokerin esittäminen oli todellinen haaste.

– Minulla oli hyvin ristiriitaisia tuntemuksia hahmosta, kun luin käsikirjoituksen ja rupesin valmistautumaan rooliin. Mutta pidän sellaisesta. Pidän itseni haastamisesta.

– Kyseessä ei ole mikään helppo elokuva. Se on paikoin epämukava ja järkyttävä. Toisina hetkinä olo voi olla riemastunut. Elokuva ei ole aina nautinnollista katsottavaa, mutta se herättää tunteita. Se herättää voimakkaan tunnereaktion. Sitä itse etsin aina elokuvista, sekä näyttelijänä että katsojana.


Phoenix on aikaisemmin kertonut New York Timesin haastattelussa laihduttamisen olleen äärimmäisen raastavaa. Näyttelijä itse oli kuvitellut Jokerin ylipainoiseksi, mutta ohjaajalla oli erilainen näkemys.

– Se oli karmea tapa elää. Sanoin, että Jokerin pitäisi olla aika painava. Todd sanoi, että minun pitäisi olla todella laiha.

Näyttelijän mukaan niukka dieetti auttoi häntä kuitenkin valmistautumaan rooliin myös henkisesti.

– Dieetti vaikuttaa ihmiseen henkisesti. Siinä alkaa tulla hulluksi, kun laihduttaa niin paljon niin lyhyessä ajassa.