Muistatko iki-ihanat kasarisarjat Lovejoy ja Bergerac? Näin hittiohjelmien tähdille kävi huippusuosion jälkeen

Julkaistu: , Päivitetty:

Tv-lehti
Lovejoy ja Bergerac olivat 1980-luvun hittisarjoja.
Huumoria, kiperiä tilanteita ja tuhansien puntien arvoisia antiikkiaarteita. Niitä tarjoili brittisarja Lovejoy (1986–1994), jota Yle esitti meillä Suomessa alunperin 90-luvulla.

Antiikkimaailmaan sijoittunut sarja perustui kirjailija Jonathan Gashin romaaneihin.


Päähenkilöä, hurmaavaa antiikkidiileriä nimeltä Lovejoy, esitti brittinäyttelijä Ian McShane. Rakastettavan resupekan erityisominaisuuksiin kuuluivat muun muassa pettämätön vainu vanhan tavaran suhteen ja karisma, joka sai naisten polvet veteliksi jaksosta toiseen.


Oli Lovejoyssa myös dekkarin vikaa. Tarinoissa maalaisidyllin rauha järkkyi toistuvasti, kun jostain pulpahti esiin arvokas esine, jonka perässä olivat Love­joyn lisäksi myös kieroilevat rikolliset.


Apunaan hänellä oli sekalainen sakki: viinaanmenevä veteraani Tinker (Dudley Sutton), höntti Eric (Chris Jury) sekä elegantti kartanonrouva Lady Jane (Phyllis Logan), jonka kanssa Lovejoylla oli jatkuvasti pientä sutinaa.

Viime aikoina Lovejoyn ystävien korviin on kantautunut kiinnostavia tietoja. Heinäkuussa uutisoitiin brittiläisen tuotantoyhtiön hankkineen oikeudet Gashin romaaneihin ja suunnittelevan sarjasta uutta versiota.


Ian McShane teki paluun suureen sarjarooliin 2000-luvulla, kun hän näytteli Al Swearengenin roolin sarjassa Deadwood. McShane palkittiin suorituksestaan Golden Globella parhaasta miespääosasta draamasarjassa.


Hän on myös ollut vuonna 2011 Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä elokuvassa esittämässä Mustapartaa.

McShane on toiminut myös ääninäyttelijänä. Hän toimi Ragnar Sturlussonin äänenä Kultaisessa kompassissa (2006) sekä Tai Lungin äänenä Kung Fu Pandassa (2008), josta hän oli ehdolla Annie-palkinnon saajaksi.

John Nettlesin Bergerac hurmasi

Lähes kaikki tv:tä lauantai-iltaisin 1980-luvulla katsoneet muistanevat Bergeracin ja erityisesti sen tunnusmusiikin: reggae-vaikutteisen tanakan basson ja kimakan kitaran kuljettaman melodian, joka johdatti seikkailuihin Jerseyn saarelle. BBC:n tuottaman rikosdraaman pää­osassa omapäisenä etsivä Jim Bergeracina loisti jokamieskarismallaan John Nettles (s. 1943).


Bergerac palaa sarjan alussa nöyryytettynä kotisaarelleen toipumaan sekä alkoholismin että riitaisan avioeron aiheuttamista ongelmista. Hän toimii ensin Jerseyn poliisilaitoksen kuvitteellisessa ulkomaalaisasioita käsittelevässä osastossa, mutta siirtyy myöhemmin yksityisetsiväksi.


Sarjan keskeinen sivuhahmo on Bergeracin ex-appiukko Charlie Hungerford (Terence Alexander), klassinen rakastettava rosvo ja vähintään puolivilunki liikemies, jolla tuntuu olevan jotenkin näppinsä pelissä lähes kaikissa sotkuissa, joita Bergerac tutkii.


Suosittua sarjaa tehtiin kaikkiaan 87 jaksoa vuosina 1981–91. Nettles sai myöhemmin uuden, yhtä rakastetun roolin ylikomisario Tom Barnabyna rikossarjassa Midsomerin murhat (1997–2011).

Bergeracista on nyt kehitteillä myös uusi versio, mutta esimerkiksi pääosan­esittäjää ei ole paljastettu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt