Joona, 21, haki Temptation Islandiin ”kännissä ja läpällä” – tajusi tekonsa seuraukset, kun tuotantoyhtiöstä soitettiin: estot lähtivät jo lentokentällä

Julkaistu:

temptation island
Lempääläinen Joona on yksi Temptation Islandin viettelijäsinkuista.
”Jos mä saan hänet tulemaan paikalle yhdellä sormella, niin miettikää mitä mä saan aikaan kahdella”, kuuluu Temptation Islandiin sinkkuna osallistuvan Joonan one liner.

Lempääläinen Joona on yksi ohjelman kuudennen tuotantokauden sinkkumiehistä. Telialla myyjänä työskentelevä Joona kuvailee itseään suorasanaiseksi ja spontaaniksi tyypiksi.

– Olen tosi suorasanainen. Jos olen jotain mieltä, niin en lähde kaunistelemaan sitä kellekään. Tulee tosi usein väärinkäsityksiä, kun sanon vähän liian suoraan oman mielipiteeni, Mies pohjustaa.

– Mulla on myös vähän sellainen paha tapa, että mä en ihan hirveesti ajattele ennen kun teen. Saattaa tulla välillä vähän tyhmiäkin juttuja tehtyä, hän jatkaa.

Sama linja jatkui Joonan mukaan myös saarella.

– Kyllä sitä joka päivä tulee jotain tyhmää tehtyä, hän nauraa.

21-vuotias Joona haki ohjelmaan mukaan vanhoin teesein kuvattuna ”kännissä ja läpällä”.

– Olin silloin vielä armeijassa ja olimme inttikaverien kanssa ottamassa kuppia. Joku heitti, että siellä on Temppari-haku käynnissä, pitäiskö jonkun meistä hakea. Kaverit olivat sitten yksimielisiä siitä, että olisin juuri sellainen temppariäijä. Tehtiin se hakemus siinä kännissä, Joona selostaa.

– Seuraavana päivänä tuotannosta soiteltiin jo, että lähdetkö messiin. Humalatila oli ollut sen verran tukeva, etten edes muistanut koko hakemusta silloin aamulla. Päätin silti lähteä, sillä olen aina ollut sellainen, etten peräänny mistään, hän jatkaa.


Ennen lähtöä Joona kertoi matkastaan neljälle henkilölle: äidilleen, siskolleen ja parhaalle nais- ja miespuolisille ystävilleen.

– Hän on Äiti tuli sotilaskotiin käymään kahvilla. Siinä sitten väläytin, että tällaiseen tuli lähdettyä.

– Ensin se oli hiljaa ja sitten se alkoi nauramaan.

Kertominen oli helppoa, sillä jopa miehen äiti kuuluu Temppari-faneihin.

– Mutta kyllä se alkoi siinä miettiä, että ei helvetti, kaikki tulevat näkemään tuon. Äiti on nähnyt jokaisen kauden ja jakson. Nyt hän kuitenkin sanoi, ettei ole varma, pystyykö katsomaan.

– Veikkaan, että hän katsoo tämän kauden aiempaa suuremmalla kiinnostuksella. On siellä yksi tai kaksi jaksoa, joiden aikaan aion kyllä olla eri huoneessa äidin kanssa. Täytyy tulevaisuudessa vähän tunnustella ilmaa, että kehtaako sitä käydä kotosalla.

Visiitti käynnistyi Joonan puolesta ensin hieman ristiriitaisin tunnelmin. Epäilykset kuitenkin karisivat nopeasti.

– Mietin jossain kohtaa, että siinä yrittää toisen äijän mimmiä vikitellä. Mutta sitten mun kusipäisyys nosti päätään ja ajattelin, että v*tut siitä äijästä, en mä edes tunne sitä. Painetaan vaan täysillä,

– Kyllä mä luulen, että me onnistuttiinkin siinä. Tai no, kyllä ne mimmit oli aika sulaa vahaa.

Joona ajatteli ensin, että hänellä olisi ohjelmaan lähtiessä jotain rajoja. Ne karisivat kuitenkin jo ennen resorttiin astumista.

– Ajattelin aluksi, että en harrastaisi seksiä tai sellaista. Mutta sitten löin oikeastaan itse ne kaikki rajat alas jo ennen aloitusta, kun puhuin parin meidän sinkkuäijän kanssa. Ei sitten loppujen lopuksi ollut mitään rajoja, hän heittää.


Mies toivoo, ettei rajojen nurkkaan heittäminen kostaudu ohjelman alkaessa.

– Saa nähdä, mitä sieltä tulee. En oikeastaan muista hirveästi mitään. Mä olen ollut niin hirveässä humalassa kaikissa bileissä, että ihan hauskaakin nähdä, mitä tuli tehtyä.

Kaiken kaikkiaan Joona on tyytyväinen siitä, että lähti mukaan ohjelmaan.

– Mutta pariskuntana en ikinä lähtisi. Laitettiin neidit aika tiukille tuolla. Tuossa näkee itse hyvin vierestä, kuinka se tietämättömyys ja puhumattomuus on tuhoksi parisuhteelle.

– Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ihan koko kauden tapahtuu kaikenlaista. Sieltä löytyy kaikenlaista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt