Emma häädettiin ensimmäisenä Big Brother -talosta: naisen häpeilemättömän suora kommentti kokemuksesta sai yleisön repeämään nauruun

rac

Julkaistu:

Emma äänestettiin sunnuntaina ensimmäisenä ulos BB-talosta.
Big Brother -talon asukkaat odottivat äänestystulosta jännittyneinä, kun Big Brotherista äänestettiin ulos ensimmäinen asukas. Uhan alla olivat Tarina, Timo ja Emma. Kansa päätti, kuka joutui lähtemään.

Eeva-Leena liikuttui kyyneliin asti jo ennen häätöpäätöstä, kun Elina Kottonen kysyi häneltä, ketä hän jäisi kaipaamaan eniten. Hän kertoi, ettei voisi kuvitella BB-taloa ilman Tarinaa.
  • Voit katsoa Emman haastattelun tuoreeltaan yllä olevalta videolta.
Lopulta talosta häädettiin Emma tasaisena ailahdelleen äänestyksen tuloksena.

– Emma, juontaja Elina Kottonen ilmoitti kansan päätöksestä.

Emma nousee heti halaamaan Millaa, joka puhkeaa syleilyn jälkeen kyyneliin. Seuraavana vuorossa on Mira ja sitten muut asukkaat.

Big Brother ilmoittaa, että Emmalla on vain minuutti aikaa hyvästellä muut ja poistua talosta. Jäähyväiset ovat nopeat, mutta haikeat. Asukkaat tekevät Emmalle kunniakujan ja tämä menee ovelle.

Muut kääntyvät pois ja Emma jää yksin katsomaan heidän peräänsä.

– Mul tuli ihan siis kylmät väreet, Kristian ilmoittaa.


Seuraavassa hetkessä Emma onkin jo Elina Kottosen haastateltavana studiossa. Hän kommentoi kokemustaan hetken päästä suorassa lähetyksessä ja kertoi olevansa pettynyt, sillä olisi halunnut jäädä taloon.

– Siel oli huikeita tyyppejä, joita tulee ikävä, hän sanoo.

Pian Emma saa kuulla, ketkä antoivat hänelle häätöääniä. Eniten Emmaa kirpaisevat Tuulan ja Timon äänet. Vähiten Emma jää kaipaamaan Tarinaa ja Villeä.

– Heitä koitin vältellä, Emma toteaa ykskantaan.

Hän herkistyy puhuessaan ihmisistä, joita hän jää kaipaamaan.

– Milla ja Kimmo ja Mira. Niitä tulee oikeesti ikävä, Emma sanoo ääni murtuen.

– Ne teki mun olosta semmosen, että mä pystyin puhuun mun asioita ja nauramaan.

Emma kuitenkin kerää itsensä ja kommentoi kokemustaan Big Brother -talossaan tyylilleen uskollisesti.

– Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä, hän täräyttää ja saa yleisön nauramaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt