Kommentti: Vietin vuorokauden asukkaana Big Brother -talossa ja tajusin, mikä tosi-tv:ssä hajottaa pään

Julkaistu:

Kokeilin tosi-tv-elämää Big Brother-talossa 24 tunnin ajan, enkä enää koskaan katso realityohjelmia samalla tavalla, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Wilma Ruohisto.
Pitäisikö tässä olla kiroilematta? Kiroilen aika paljon. Yritän olla kiroilematta seuraavat 24 tuntia. En haluaisi niistä koostetta jälkikäteen. Tai en tiedä, se voisi olla aika hauskaa.

Tosi-tv-ohjelmien äiti – tai isoveli – Big Brother palaa viiden vuoden tauon jälkeen suomalaisiin tv-ruutuihin sunnuntaina uuden tuotantokauden myötä.

Olen aina ollut kiinnostunut siitä, millaista olisi osallistua tosi-tv-ohjelmaan. Kun uuden Big Brother -talon toimivuutta päätettiin testata ihmiskokeella ennen ohjelman virallista alkamista, olin heti mukana. 14 ihmistä ja 24 tuntia ilman loppuelämän BB-etuliitettä.

Pakattavien tarvikkeiden lista on lyhyt: mukaan tarvitsee vain vaihtovaatteet sekä uima-asun. Kiellettyjen asioiden lista on sen sijaan pitkä: taloon ei saa ottaa edes kynää tai paperia. Sääntöjen ja ohjeiden litania on vielä kattavampi.

Puhelin sujahtaa Minigrip-pussiin kalenterin, kynien ja älykellon kanssa. ”Pitäkää hauskaa” -mantraa toistetaan tuotannon puolesta niin moneen kertaan, että se alkaa olla käsikirjoittajatiimiin kuuluvan Cristal Snow’n hermostuneeseen nauruun yhdistettynä hieman epäilyttävää.

Milloin olen ollut vuorokauden ilman nettiä? Tai edes puoli päivää? Pari tuntia? Lasketaanko mannertenväliset lennot? Ajatus täydestä eristyksestä tänä päivänä tuntuu utopistiselta, ja siksi niin jännittävältä.

Mikrofoni napsahtaa kaulassa roikkuvaan magneettiin. Sydän hakkaa, kun odotan oven avautumista mustassa huoneessa. Vihdoin summeri soi ja säntään tutkimaan taloa. Olen muutamassa minuutissa kuten kaikki yli-innokkaat kilpailijat vanhoilla Youtube-videoilla.
Mielikuva monitoreista naurattaa, kunnes kylpyhuoneesta kääntyy tapittamaan kuusi valkoista kameraa. Suljen oven. Taidan käydä suihkussa vasta kotona.


Jokainen asukas ajautuu kuin huomaamatta omaan rooliinsa leirikoulumaisessa yhteisössä, jossa on 14 jäsentä, omituisia sääntöjä ja kadonnut aikakäsitys. Kaivelen puhelintani refleksinomaisesti. Terassin iglusaunasta saisi hienon Instagram-tarinan.

Löydän itseni suoraan tosi-tv:n syvästä päädystä, kun meille kerrotaan häätöäänestyksestä. Big Brotherin mukaan yksi lähtee talosta vielä samana iltana.

Virikkeiden puute ja äänestys saavat ylianalysoimaan muiden asukkaiden jokaista liikettä, sanaa ja elettä. Alkoholi on omiaan lisäämään vähän vettä kaikkien myllyyn.

Muutamassa tunnissa kameroiden läsnäolosta on muutenkin tullut yhdentekevää. Kuvaaminen ja mikit eivät ahdista, mutta ajantajun katoaminen, rajatut tilat ja vielä puolituntemattomat ihmiset sitäkin enemmän. Peli menee pään sisään, vaikka emme edes pelaa. Vai pelaammeko?

Puhun tunteistani päiväkirjahuoneessa kuin vanhalle ystävälleni. Avaudun analyyttisesti ja polveilevasti ääneen, miksi muiden mielipide tuntuu niin tärkeältä. En oikeastaan ole varma, miksi.

Pitkittyneen jännitysnäytelmän jälkeen Big Brother kertoo, että häätöäänestys on vain bluffia. Jokainen on silti joutunut järjestämään uudet tuttavuutensa päässään järjestykseen miellyttävimmästä epämiellyttävimpään. Mietin, miten mahdoin itse sijoittua muiden listalla. Olen naurettavan helpottunut siitä, ettei minun tarvitse koskaan tietää.

Yritän kerrata aamulla kerrata edellisillan tapahtumia, mutta muistot ovat aivan sekaisin. Oliko nukkumapaikkojen arvonta ennen illallista? Missä vaiheessa istuin päiväkirjahuoneessa pyyhkeeseen kääriytyneenä antamassa pyydettyä laajempaa selostustani illan tapahtumista?

Vaatteiden vaihto sujuu kuin rutiinilla makuuhuoneessa noin kymmenen kameran edessä. Samalla jotenkin nolottaa, kuinka nopeasti samaistuin asukkaan rooliin – tämähän oli vain testi.

Tosi-tv loi vuorokaudessa rinnakkaistodellisuuden, joka oli liian helppo unohtaa.