Baba Lybeck ja puoliso joutuivat kuvatuksi kadulla – luultiin salarakkaiksi: ”Oltiin oltu 26 vuotta yhdessä!”

Julkaistu:

Uusi Tv-lehti
Baba Lybeck ja Joanna Kuvaja starttaavat uuden Viiden jälkeen -ajankohtaisohjelman. Lybeck ajatteli aiemmin, että tv-työt olisivat jo ohi.
Joka arkipäivänä iltapäivällä MTV:n studiossa käydään läpi päivän uutisaiheita, ilmiöitä ja niiden taustoja Baba Lybeckin tai Joanna Kuvajan seurassa. Naiset vuorottelevat juontajina eri päivien lähetyksissä. Viiden jälkeen alkaa MTV3:lla maanantaina 2.9. klo 17.00.

Baba Lybeck, 52, ajatteli jo, että tv-työt ovat takanapäin. Hän lopetti Uutisvuodon ylituomarina keväällä 2018, ja aiemmin hän on lukenut uutisia Nelosella 11 vuotta. Uutisvirran seuraaminen on jäänyt päälle.

Kun lapset olivat pieniä, työpäivät uutisissa 12-tuntisia, muusikkomies paljon maailmalla, ja Baba paahtoi vielä yliopistolla maisterinpapereita keskenjääneistä kirjallisuustieteen opinnoista, työterveyslääkäri ehdotti säännöllisempää elämää.

– Säännöllistä? Eihän se nyt ollut mahdollista, hän puhahtaa.

– Eli sinä olet niin sanotusti ollut näissä koroissa, ruuhkavuosiaan elävä Joanna nauraa.

Baba alkoi käydä neljästi viikossa puolen tunnin lenkeillä. Sen verran aikaa kiireisestä arjesta pystyi ja kannatti pihistää omalle hyvinvoinnille. Nykyään Baba on himotreenaaja, joka keväällä voitti painonnoston SM-pronssia.


Joanna Kuvaja, 34, ponnahti julkisuuteen Miss Suomen perintöprinsessana 2007 ja sittemmin raviohjelmista. Syksyllä hän juontaa Fort Boyard Suomea, joka kuvattiin kesäkuussa Ranskassa. Huomenta Suomea hän on juontanut vuodesta 2017.

– Uutisnälkä on viime vuosina vain kasvanut. Seuraan ihan eri tavalla, mitä maailmalla tapahtuu kuin esimerkiksi 10 vuotta sitten, hän kertoo.

Naiset puhuvat työasioista kotona vähän.

– Kun on kaksi lasta ja muusikkomies, ja molemmat lapset ovat lähteneet musiikkialalle, niin mistä se kertoo? Baba kysyy pilke silmäkulmassa.

Baba ei ole tuonut perhettään julkisuuteen. Kerran kadulla kuhertelevaa paria kuvattiin ja otsikossa puhuttiin Baban salarakkaasta.

– Mitä me oltiin tuolloin oltu – 26 vuotta yhdessä, hän nauraa kippurassa.

Joannan 9- ja 5-vuotiaat lapset ovat viime aikoina kaverien kanssa juteltuaan kysyneet äidin töistä enemmän. Kotona on puhuttu siitä, mitä tarkoittaa kuuluisa.

Lue koko haastattelu uudesta IS Tv-lehdestä! Lehti on myynnissä 28.8.–3.9. yhdessä Ilta-Sanomien kanssa. Digiversion löydät täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt