Selviytyjissä nähdään poikkeuksellinen vastakkainasettelu – kilpailijat täräyttävät suorat sanat tilanteesta: ”En pitänyt siitä”

Julkaistu:

Selviytyjät
Selviytyjät Suomi -sarjan uudella kaudella kilpailijat jaetaan kahtia julkkiksiin ja taviksiin.
Selviytyjät Suomi -sarjan kolmannella kaudella kilpailijat heitetään poikkeukselliseen tilanteeseen, kun heidät jaetaan kahteen eri joukkueeseen, julkkiksiin ja ns. ”taviksiin”.

Tämä asetti omat haasteensa molemmille joukkueille. Esimerkiksi Sara Sieppi on aikaisemmin kertonut Ilta-Sanomien haastattelussa tilanteen olleen erikoinen, sillä taviksilla oli heistä jo tietynlainen ennakkoasenne, he taas eivät tienneet toisen heimon kilpailijoista yhtikäs mitään.

– Kilpailuun lähti kahdeksan "julkkista" ja kahdeksan "tavista". He voivat valehdella kaiken itsestään. Tavallaan he saavat kertoa sellaisen stoorin, mitä haluavat. Minun mielestäni se oli heille etu. Kyllä minä olisin itse ainakin tehnyt niin. Heillä myös tulisi varmasti olemaan jonkinlaisia ennakkoluuloja meitä kohtaan. Ne yleensä voivat osoittautua kuitenkin täysin vääriksi, Sieppi on kertonut IS:lle.


Syyskuussa Nelosella alkavan sarjan selkeä heimojen vastakkainasettelu puhuttaa myös muita kilpailijoita.

– Uskon, että meillä oli etulyöntiasema. Etenkin heimojen yhdistymisessä siitä voi olla hyötyä, että tietää jo toisen heimon pelaajista jotain, oikeuslääketieteen erikoislääkäri, lakimies Anu Toikka pohtii.

Arttu Lindeman on eri mieltä ja huomauttaa kaikkien kilpailijoiden olevan loppupeleissä kilpailussa samalla viivalla.

– Kaikki antaa kuitenkin kaikkensa ja paras voittaa. En pitänyt ohjelmassa siitä, että on vastakkainasettelu, että ns. julkkikset vastaan tavikset. On vain ihmisiä, joista osa on julkisissa ammateissa ja osa ei. Toivon, että näin ihmiset myöskin katsoisivat ohjelmaa, Lindeman toteaa.

Nora Kuitunen sanoo vastakkainasettelun auttaneen korkeintaan siinä, että tavisten heimo tiesi jo kisan varhaisessa vaiheessa, ketkä olivat fyysisiä pelaajia.

– Tiesimme, että esimerkiksi Markus (Pöyhönen) on kova vastus fyysisesti. Jossain vaiheessa tuli leirissä puhetta, että myös Sara on varmasti kilpailuissa todella kestävä, sillä hän somen perusteella harrastaa lenkkeilyä, Kuitunen sanoo.


Laulaja Tommi Läntinen sanoo pienimmänkin tähtipölyn varisseen viimeistään siinä vaiheessa, kun he astuivat saarelle.

– Ehkä siitä vastakkainasettelusta heitettiin jotain läppää. En usko, että siitä on ollut kenellekään hyötyä tai haittaa. Teen julkista ammattia, mutta olen muuten tosi tavis, hän sanoo..

– Celebrityhomma karisi kun paatti karahti rantaan. Siitä oli spotlight kaukana, hän hymyilee.


Selviytyjät Suomi Nelosella su 8.9. alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt