Kummisetä-tähti paljastaa Marilyn Monroen vieneen hänen poikuutensa – seksisymboli kutsui vain 15-vuotiaan pojan kanssaan kylpyyn

Julkaistu:

Gianni Russo oli vain 15-vuotias kun Marilyn Monroe vietteli hänet.
Gianni Russo näytteli vuonna 1972 ilmestyneessä Kummisetä-elokuvassa Carlo Rizziä, Connie Corleonen ensimmäistä aviomiestä.

Näyttelijä kertoo nyt The Sunille, että hän oli vain 15-vuotias kun Marilyn Monroe – tuolloin 33-vuotias seksisymboli – liittyi hänen seuraansa kylvyssä ja vei neitsyyden.

Russon mukaan hän ja Marilyn pysyivät hyvissä väleissä aina tähden kuolemaan saakka.

– Marlon Brando oli ainoa näyttelijäntyönopettajani. Frank Sinatra oli ainoa laulunopettajani ja Marilyn Monroe teki minusta miehen, Russo jutteli lehdelle.


– Hän opetti minulle kaiken, mitä tiedän. Olin maailman onnekkain poika, mutta jos se olisi tapahtunut tänään, Marilyn olisi taatusti pidätetty.

– Järkytyinkö? En. Harrastin vain seksiä Amerikan kuumimman elokuvatähden ja seksisymbolin kanssa.

Russo tapasi Marilynin työskennellessään newyorkilaisessa kampaamossa.

– Hän kävi siellä aika usein ja pyysi minua pesemään hiuksensa.

– Marilyn oli todella ystävällinen. Muutaman kerran jälkeen pääsin yli siitä, että hän oli elokuvatähti ja aloin nähdä hänet tavallisena ihmisenä – tosin ihmisenä, jolla on dynamiittivartalo.


Eipä aikaakaan, kun yksi Marilynin avustajista kutsui Russon Waldorf Hotelin sviittiin, jossa Marilyn asui.

– Luulin, että hän oli lähdössä ulos ja tarvitsi apua hiustensa kanssa.

– Marilyn oli yksin, mutta koko hotellihuone näytti jonkun katastrofielokuvan näyttämöltä. Vaatteita oli kaikkialla, sohva oli täynnä likaisia astioita. Sänkyä ei ollut sijattu ja Marilyn näytti lähinnä kodittomalta pummilta ilman meikkiä.

– Hänellä oli valkea pyyhe ympärillään ja lasi sampanjaa.

Seksisymboli tarjosi Russolle lasillisen, pudotti pyyhkeensä ja kutsui tämän kylpyyn kanssaan.

– Sydämeni hakkasi. Olin aivan idiootti ja peitin silmäni. Se sai hänet nauramaan.

– Aloin riisutua ja toivon vain, etten kompastu housuihini ja kaadu perseelleni. Sitten hyppäsin kylpyyn.


– Jos totta puhutaan, minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä, mitä pitäisi tehdä tai mitä Marilyn odotti minulta.

– Lopulta vietimme koko viikonlopun vuoteessa.


Maanantai kuitenkin koitti lopulta.

– En kertonut asiasta kenellekään. En siksi, että halusin olla herrasmies, vaan siksi, että kukaan ei olisi uskonut minua.

Marilyn ja Russo palasivat lakanoiden väliin myöhemminkin, mutta asia pysyi salaisuutena.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt