Marlon Brando nousi kulttimaineeseen, vaikkei hän koskaan sopeutunut Hollywoodiin täysin – tunnettiin ylimielisenä ja oikukkaana tähtenä

Julkaistu:

legenda
Marlon Brando oli ylimielinen ja oikukas tähti, joka halutessaan ylsi rooleissaan huippusuorituksiin. Auktoriteetteja hän oppi vihaamaan väkivaltaisen isänsä takia.
Helmikuussa 1954 Fox-elokuvastudion johtajalla Darryl F. Zanuckilla oli kiusallinen ongelma: Mika Waltarin romaanista sovitettavan Hollywood-spektaakkelin Sinuhe egyptiläinen kuvausten oli tarkoitus alkaa viikon päästä, mutta elokuvan päätähti oli juuri ottanut loparit.

Syyksi 29-vuotias Marlon Brando oli ilmoittanut henkiset paineet – mutta Brandolla saattoi olla myös riitaa elokuvan ohjaajan Michael Curtizin kanssa.

New Yorkin teatterilavoilta Hollywoodiin siirtynyt Brando oli siihen mennessä näytellyt viidessä elokuvassa, joista kolmesta – Viettelysten vaunusta (1951), Viva Zapatasta (1952) ja Julius Caesarista (1953) – hän oli saanut Oscar-ehdokkuuden.

Tuorein työ Hurjapäät (1953) pyöri yhä valkokankailla. Siinä Brandon näyttelemältä nuorelta moottoripyöräkundilta kysytään, mitä vastaan tämä oikein kapinoi.

– Mitä sulla olisi tarjolla? kuului Brandon kuuluisa vastaus.


Helppo tyyppi Brando ei missään nimessä ollut itsekään. Valkokankaalla hän tuntui sulautuvan rooleihinsa näiden vikoja myöten. Haastatteluissa esiin tuli sopeutumaton Brando: hän antoi ymmärtää tekevänsä elokuvia vain rahan takia.

Muista Hollywood-tähdistä poiketen Brando ei välittänyt huolitellusta ulkonäöstä. Pukujen sijaan hän liikkui farkuissa ja t-paidassa.

Ensimmäisessä elokuvassaan Miehet (1951) Brando oli näytellyt halvaantunutta sotilasta. Rooliin hän valmistautui asumalla kuukauden armeijan sairaalassa.

Brando ei ollut ensimmäinen metodinäyttelijä, mutta 1950-luvulla hän oli takuulla kuuluisin. Hän pyrki eläytymään hahmojensa tunteisiin omien tunnemuistojensa avulla.

Juuri metodin kuluttavuus oli saanut hänet jättämään teatterilavat, mutta myös elokuvissa Brandon jälki oli vaikuttavaa. Entisen nyrkkeilijän Terry Malloyn tuskainen rooli Elia Kazanin ohjaamassa Alastomassa satamassa (1954) toi Brandolle ensimmäisen tämän kahdesta Oscar-palkinnosta.

Harva tiesi tuolloin, että Brando ammensi ainakin osan hahmojensa tuskasta omasta nuoruudestaan.


Väkivaltaista ja poikaansa vähätellyttä isäänsä Brando vihasi jo lapsena. Myös äiti oli alkoholisti.

– Minun olisi ollut parempi orpokodissa, Brando sanoi omissa ääninauhoitteissaan, joista ohjaaja Stevan Riley kokosi 2015 ilmestyneen dokumentin Listen to Me Marlon.

Brandosta kasvoi auktoriteettien vastustaja: lukiostakin hän sai potkut ajettuaan moottoripyörällä koulun sisällä. Minnesotassa sijainneen Shattuckin sotilasakatemian jälkeen Brando suuntasi New Yorkiin opiskellakseen näyttelijäksi – viisi vuotta vanhemman Jocelyn-siskonsa jalanjäljissä.

Sinuhesta vetäytymisen aikoihin Brandoa alettiin myös arvostella enemmän. Kalliin riidan Foxin kanssa Brando sai sovittua lupautumalla Desirée-elokuvan (1954) tähdeksi. Laiska suoritus Napoleonin roolissa oli Zanuckille kuitenkin pettymys – kuten kriitikoillekin.

Vuosien 1955 ja 1971 välillä ylimielinen tähti nähtiin 18 elokuvassa, joista vain harva muistetaan. Kun kalliin Kapina laivalla -seikkailun (1962) kuvaukset venyivät kuukausitolkulla, monet syyttivät Brandoa, joka oli lisäksi alkanut lihoa.

Lukihäiriönsä vuoksi hän ei aina välittänyt opetella vuorosanojaankaan. Kohtaukset piti kuvata niin, ettei seinille kiinnitettyjä muistilappuja näkynyt.

1970-luvun alussa Francis Ford Coppolan täytyi todella taistella, jotta hän sai palkattua Brandon Kummisetään (1972).

Legendaarinen rooli mafiaperheen päänä Vito Corleonena toi Oscarin, mutta palkintogaalassa häntä ei nähty: Brando ilmoitti boikotoivansa sitä, miten Hollywood-elokuvissa ja tv-sarjoissa oli kuvattu intiaaneja.

– Hänen halunsa puolustaa heikkoja oli peräisin jo ajalta ennen hänen kuuluisuuttaan, ja luulen sen olleen hänen todellinen kutsumuksensa, dokumenttiohjaaja Riley kirjoitti The Telegraph -lehdessä 2015.

Kummisedän menestyksen sekä samana vuonna valmistuneen draaman Viimeinen tango Pariisissa aiheuttaman kohun jälkeen Brando sai sanella palkkionsa. Teräsmiehen isän roolista ensimmäisessä Superman-seikkailussa (1978) hänelle maksettiin neljä miljoonaa dollaria.


Omapäisyyskin lisääntyi. Coppola on kertonut hätkähtäneensä, kun Brando saapui eeppisen sotadraaman Ilmestyskirja. Nyt! (1979) kuvauspaikalle kaljuna ja rajusti ylipainoisena.

Myöhemmistä elokuvista Tohtori Moreaun saari (1996) osoittautui kalliiksi flopiksi. Paremmin otettiin vastaan apartheid-draama Valkoinen kuiva kausi (1989) sekä romanttinen Don Juan DeMarco (1994). Komediassa Mafiakokelas (1990) Brando leikitteli omalla Kummisetä-taustallaan.

Haastatteluja Brando antoi vain harvoin, minkä vuoksi hänestä liikkui paljon huhuja. Brando ei ollut mikään malli-isä eikä -puoliso. Riitaisat erot rasittivat myös lapsia.

Brandon poika Christian ampui Cheyenne-siskonsa kanssa seurustelleen Dag Drolletin hengiltä toukokuussa 1990. Cheyenne teki itsemurhan viisi vuotta myöhemmin.

Vapaa-ajastaan Brando vietti ison osan Tahitilla, josta hän oli ostanut oman atollin vuonna 1966.

– Tunnen itseni vapaaksi enkä välitä pätkääkään siitä, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Seitsenkymppisenä voin vihdoinkin olla se lapsi, joka en koskaan saanut olla, Brando kirjoitti elämäkertaansa Songs My Mother Taught Me (1994).

Missouri lauantaina Teema & Fem klo 21.30.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt