Onko tässä vuoden erikoisin kauhuelokuva? Ruotsalaiskylään sijoittuva tarina aiheutti kohun Yhdysvalloissa: rivot alastonkohtaukset olivat liikaa

Julkaistu:

Vuoden erikoisin kauhuelokuva kertoo pakanallisista juhannusjuhlista nykypäivän Ruotsissa. Vievätkö ruotsalaiset meiltä nyt juhannuksenkin?
Ritualistisia ihmisuhreja, seksuaalisia loitsuja ja tajuntaa sekoittavia sieniä harrastavasta kyläyhteisöstä kertova Midsommar – loputon yö piirtää aika erikoisen kuvan ruotsalaisista juhannusperinteistä. Mikäli amerikkalaisen Ari Asterin ohjaama leffa kuitenkin innostaa yleisöä yhtä paljon kuin se on innostanut kriitikoita, siitä voi silti tulla naapurimaamme uusi matkailuvaltti.

Tunteeko koko maailma kohta Ruotsin eksoottisena juhannusjuhlien kotimaana ja yöttömän yön kehtona? Jääkö Suomi taas lehdelle soittelemaan?

Midsommar-elokuvan idea tuli ruotsalaiselta tuotantoyhtiöltä, joka ehdotti esikoiselokuvallaan Hereditary – pahan perintö kehuja keränneelle Asterille Ruotsiin sijoittuvaa folk horror -elokuvaa. Ajatus mystisen kultin uhreiksi joutuvista nuorista ei oikein innostanut ohjaajaa. Mutta sitten hän löysi aiheeseen kipeästi omakohtaisen näkökulman.

Kun Asterin pitkäaikainen parisuhde päättyi tuskalliseen eroon, hän päätti tehdä eroprosessin herättämistä tunteista elokuvansa käyttövoiman. Midsommarin päähenkilöksi tuli perhetragediasta toipuva nuori nainen, jonka parisuhde liukuu kohti lopullista välirikkoa.


Lady Macbeth -elokuvassa loistanut Florence Pugh tulkitsee väkevästi Midsommarin päähenkilöä ja Jack Reynor tämän henkisesti etäistä poikaystävää. Parin ystävänsä kanssa he matkustavat syrjäiseen ruotsalaiskylään, jonka ikiaikaiset juhannusperinteet tarjoavat antropologiaa opiskeleville nuorille lupaavaa aineistoa.

Kuvitteellinen Hårgan kylä seinämaalausten koristelemine puutaloineen ja valkoisiin perinneasuihin pukeutuneine asukkaineen on rakennettu elokuvaan pikkutarkan huolellisesti. Aurinkoa ja luontoa palvova kyläyhteisö ottaa kaukaa saapuvat nuoret vastaan niin sydämellisesti, että hymyjen takaa alkaa väkisinkin aavistella synkkiä salaisuuksia.

Esimakua tulevasta tarjoavat kyläläisten värikkäät ryijyt ja seinämaalaukset, jotka kukkakoristeiden lomassa kuvaavat outoja ja brutaaleja tapahtumia. Vähitellen vierailija toisensa jälkeen katoaa mystisesti, kunnes katsojan jo pitkään aavistelema totuus paljastuu koko karmeudessaan myös elokuvan päähenkilölle.

Asterin elokuva leikkii taidokkaasti katsojan odotuksilla. Vaikka tarinan suunta on alusta saakka aavistettavissa, sen yksityiskohdat onnistuvat yllättämään. Piintyneinkään kauhuleffojen tuntija tuskin osaa ennakoida, mihin päähenkilöiden parisuhdekriisi lopulta johtaa.

Kauhuleffojen valtavirrasta Midsommar erottuu monellakin tavalla. Sen kerronta on verkkaista ja kaihtaa äkillisiä sokkitehoja. Tuhannesti nähtyjen säikyttelykohtausten sijaan Aster luottaa pahaenteiseen tunnelmaan ja mieleenpainuviin kuviin.

Kauhuelokuvalle poikkeuksellista on myös Midsommarin aurinkoinen kuvasto. Tällä kertaa paha ei vaani pimeässä kellarissa, vaan aurinkoisessa maalaismaisemassa ja herttaisten hymyjen takana.


Yhdysvalloissa Midsommar on hämmentänyt yleisöä muullakin kuin kierolla tarinallaan ja oudolla tunnelmallaan. Sen alastonkohtaukset ovat hätkähdyttäneet maassa, jossa tunnetusti suhtaudutaan nakuiluun häveliäämmin kuin meillä Pohjoismaissa.

Jossain määrin seksi ja paljas pinta ovat toki aina kuuluneet kauhuelokuviin. Lajin kaavamaisimmissa tuotteissa seksiaktit edeltävät säikyttelykohtauksia lähes ritualistisen säännöllisesti. Hollywood-elokuvissa on kuitenkin tapana vilautella vain naisten paljasta pintaa. Miesten alastomuus on pysynyt tabuna.

Midsommar kumoaa kauhuleffojen seksuaalipolitiikan. Sen miespäähenkilö joutuu ensin seksuaalisten loitsujen uhriksi ja lopulta hänet pakotetaan huumattuna ritualistiseen yhdyntään.

Käänteinen raiskauskohtaus olisi tuskin yksinään riittänyt hätkähdyttämään amerikkalaista yleisöä. Sen teki Asterin tapa näyttää alaston Jack Reynor kokokuvassa ja mitään peittelemättä.

Vaikka samassa kohtauksessa esiintyy toistakymmentä eri ikäistä naista ilman rihman kiertämää, sokin aiheutti juuri Reynorin nakuilu. Miehen sukukalleuksia ei yksinkertaisesti ole tapana näyttää valtavirran amerikkalaisessa elokuvassa.

The Hollywood Reporter -lehden haastattelussa Reynor perustelee roolihahmonsa seksuaalisen nöyryytyksen ja nakuilun juuri sillä, että vastaava kohtalo on aiemmissa kauhuelokuvissa varattu vain naisille. Seksistisen perinteen kumoaminen oli hänelle olennainen osa koko roolin viehätystä.


Ohjaaja-käsikirjoittaja Ari Aster on ampaissut lyhyessä ajassa amerikkalaisen kauhuelokuvan eturiviin. Hänen viime vuonna valmistunutta esikoiselokuvaansa Hereditary – pahan perintö verrattiin Stanley Kubrickin The Shining – Hohdon ja Roman Polanskin Rosemaryn painajaisen kaltaisiin klassikoihin, joista molemmista se ammensikin vaikutteita.

Midsommarin ilmeisin vertailukohta lienee 1970-luvun brittiläinen kulttileffa Uhrijuhla, jossa katoamistapausta tutkiva poliisi törmää pakanalliseen kulttiin syrjäisellä Skotlannin saarella. Indiewire-lehden haastattelussa Aster kertoo kuitenkin vaikutteidensa ulottuvan paljon laajemmalle.

Aster haki Midsommariin inspiraatiota niinkin erilaisista elokuvista kuin Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta (ylittämätön eroelokuva) ja Lars von Trierin Dogville (loppuratkaisu, joka järkyttää ja tyydyttää samanaikaisesti). Elokuvan värimaailmassa on vaikutteita 1940-50-lukujen brittiklassikoista Musta narsissi ja Hoffmannin seikkailut.

Kansanperinteen kuvaukseen Aster ammensi ideoita armenialaisen Sergei Parazanovin esoteerisista 1960-luvun kulttielokuvista Granaattiomenan väri ja Menneitten sukupolvien varjot.

Mikäli esikuvien monipuolisuudesta voi jotain päätellä, Aster herättää jatkossa huomiota muunakin kuin kauhuelokuvien tekijänä.

Midsommar – loputon yö ensi-illassa tänään heinäkuun 10. päivä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt