Pornotähti Linda Lovelacen traagisesta elämästä kertova elokuva nähdään tänään televisiossa – ”Olin ase ohimolla koko ajan”

Julkaistu:

Syvä kurkku -pornoelokuvan tähti sai roolistaan mainetta. Hän itse on kuitenkin kertonut olleensa kameran edessä väkivaltaisen ex-miehensä pakottamana.
Televisiossa nähdään tänään illalla kaikkien aikojen kuuluisimman hardcore-pornoelokuvan Syvä kurkun (1972) tähden Linda Lovelacen traagiseen elämäntarinaan pohjautuva elokuva Lovelace (2013).

Rob Epsteinin ja Jeffrey Friedmanin ohjaamassa 1970-luvun ajankuvaa valottavassa filmissä kilttien tyttöjen rooleista tuttu Amanda Seyfried muuntautuu aikansa tunnetuimmaksi pornon supertähdeksi.

Lovelace, oikealta nimeltään Linda Boreman, syntyi New Yorkin Bronxissa vuonna 1949. Hänen lapsuuttaan on kuvattu onnettomaksi, sillä poliisi-isä oli harvoin kotona ja äidin on kuvattu olleen ilkeä ja käyttäytyneen tytärtään kohtaan rakastamattomasti.

Teinivuosina kukaan tuskin ennusti Lovelacelle uraa pornon parissa, sillä hän kävi katolista koulua eikä päästänyt poikia lähelleen. Hänen on kerrottu jopa suunnitelleen ryhtymistä nunnaksi.


21-vuotiaana hän kuitenkin tutustui Floridassa tulevaan aviomieheensä Chuck Traynoriin, joka oli Guardianin mukaan kiinnittänyt huomionsa Lovelaceen Miamissa sijaitsevalla uima-altaalla. Perhe oli aiemmin muuttanut Floridaan isän eläköidyttyä, mutta Lovelace nai 12 vuotta vanhemman Traynorin ja palasi tämän kanssa New Yorkiin.

Vain reilua vuotta myöhemmin Lovelacen esitti Traynorin houkuttelemana Syvä kurkussa naista, jolla oli klitoris kurkussa. Elokuvasta tuli amerikkalaisen populaarikulttuurin virstanpylväs, sillä harvinaisen rohkea värielokuva sisälsi suoraviivaisen pornon lisäksi myös juonen ja huumoria. Elokuvan kerrotaan tuottaneen jopa 600 miljoonaa dollaria.

Lovelace kertoi kuitenkin vuonna 1980 julkaistussa Ordeal-omaelämäkerrassaan esiintyneensä elokuvassa väkivaltaiseksi syyttämänsä aviomiehensä pakottamana. Hänen mukaansa Syvä kurkussa nähdään käytännössä raiskauksia, ja lisäksi hän väitti kirjassaan olleensa kameran edessä aseella uhattuna.


– Kun katsot Syvä kurkkua, katsot kun minua raiskataan. On rikos, että elokuvaa näytetään yhä. Olin ase ohimolla koko ajan.

Lisäksi Lovelace syytti Traynorin vieneen hänen Syvä kurkusta saamansa palkkionsa, joka oli elokuvan tuottoihin nähden vain vaatimattomat 1 200 dollaria.

Hustler-lehden julkaisija Larry Flynt on sanonut tunteneensa sekä Lovelacen että Traynorin. Hänen näkemyksensä mukaan Lovelacen väitteet hyväksikäytöstä eivät olleet tuulesta temmattuja.

– Häntä käytettiin hyväksi koko ajan. Kyse ei ollut missään tapauksessa siitä, että hän olisi herännyt joka aamu ja ajatellut, ettei malta odottaa pääsevänsä töihin, Flynt sanoi uutiskanava CNN:n haastattelussa Lovelace-elokuvan julkaisun aikoihin vuonna 2013.

Flyntin mukaan Traynor paritti Lovelacea ja pakotti tämän tekemään aikuisviihdettä.

– Sen tyyppistä pakottamista oli, hän sanoi CNN:lle.


Lovelacen esittämiä väitteitä on kuitenkin myös kyseenalaistettu julkisuudessa. Ex-aviomies Traynor on myöntänyt äkkipikaisen luonteensa, mutta on myös sanonut väitteiden olevan liioiteltuja. Hänen mukaansa Lovelace himoitsi roolia ja halusi salaa olla ”tuhma tyttö”.

Syvä kurkun oikeudet omistavan Arrow Productions -elokuvayhtiön omistaja Raymond Pistol sanoi vuonna 1999 Helsingin Sanomien NYT-liitteen haastattelussa, ettei elokuvan levittämisen lopettamista harkittu koskaan Lovelacen väitteiden takia.

– Kukaan, joka oli mukana kuvauksissa, ei koskaan nähnyt merkkiäkään siitä, että Lovelace olisi pakotettu mihinkään. Päinvastoin, hän kertoi vastanäyttelijälleen, että hän nautti seksistä, sanoi Pistol, jonka mukaan kohu fyysisestä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä oli kehitelty, jotta Lovelace saisi myytyä kirjojaan.

– Hänen valheensa tekivät rahaa, mutta ne ovat silti valheita, Pistol sanoo.

CNN:n mukaan Lovelace on arvioinut uransa pornon parissa kestäneen ajallisesti vain 2,5 viikkoa – joskin hänen on sanottu aluksi nauttineen menestyksen mukanaan tuomasta suosiosta.

Erottuaan Traynorista Lovelace avioitui Larry Marchianon kanssa vuonna 1976, ja eli sen jälkeen omien sanojensa mukaan tavallista kotirouvan elämää. Pari sai kaksi lasta ja asettui asumaan Long Islandilla sijaitsevaan pikkukaupunkiin. Hän on kertonut haastatteluissa pyrkineensä 1980-luvulla salaamaan menneisyytensä naapureiltaan.

– En voinut puhua, koska kukaan ei olisi antanut lastensa mennä Linda Lovelacen kotiin leikkimään. En minä ainakaan.


Naapurit oppivat tuntemaan hänet Linda Marchianona, mutta myöhemmin nuoruusvuosiensa roolia katunut Lovelace profiloitui näyttävästi pornoteollisuuden vastustajana. Hän liittyi naisasialiikkeeseen ja todisti pornon haitallisista vaikutuksista jopa Yhdysvaltain kongressin komitealle.

Aktivismilla oli myös kääntöpuolensa. Sitkeästi pornoteollisuutta vastaan kampanjoinutta Lovelacea syytettiin esimerkiksi katkeraksi naiseksi, jonka olisi pitänyt osata niellä vihansa.

Perhe muutti 1990-luvulla Coloradon osavaltioon Larry Marchianon firman mentyä konkurssiin. Pari erosi vuonna 1996, mutta pysyi hyvissä väleissä.

– Katson itseäni peilistä ja näytän onnellisemmalta kuin koskaan, Lovelace sanoi haastattelussa vuonna 1997.

– En häpeä menneisyyttäni, enkä ole siitä surullinen. Se, mitä ihmiset minusta saattavat ajatella, ei ole todellista. Katson peiliin ja tiedän selvinneeni.

Lovelace kiersi omaelämäkertansa ilmestyttyä myös kertomassa opiskelijoille tarinaansa siitäkin huolimatta, että hänen terveytensä alkoi reistailla. Guardianin mukaan hän kärsi silikoni-implantteihin liittyvistä vaivoista sekä maksasairaudesta.

Lovelacen elämän loppu oli traaginen, eikä hän nähnyt koskaan elämästään kertovaa elokuvaa tai aiemmin ilmestynyttä Syvä kurkku -elokuvasta kertovaa dokumenttia Inside Deep Throat.

Lovelace joutui auto-onnettomuuteen ja loukkaantui pahoin 3. huhtikuuta 2002. Hän kuoli muutamaa viikkoa myöhemmin vain 53-vuotiaana Denverissä, kun hänet irrotettiin hengityskoneesta ex-miehensä Larry Marchianon ja pariskunnan lasten läsnä ollessa.


Marchiano sanoi Telegraphin mukaan toivovansa, että hänen ex-puolisonsa muistettaisiin myös muista syistä kuin nuoruuden tähtiroolista.

– Linda teki vuonna 1972 elokuvia. Hän ei tahtonut niihin. Mutta oli miten oli, kun hän sai valita, mitä hän teki? Hän lähti Hollywoodista, muutti Long Islandille, kasvatti kaksi kaunista lasta, oli äitipuoli yhdelle pojalle ja sai neljä lapsenlasta. Hän oli melkoinen mimmi, ex-aviomies sanoi.

Lovelace-elokuva esitetään maanantaina 8.7. kello 21 Hero-kanavalla.