Hannele Lauri kuuli Spede Pasasen kuolemasta kauppareissulla – tuntematon golfasuinen mies kertoi uutisen: ”Menin ihan shokkiin”

Julkaistu:

Elämäntyöpalkinto
Elämäntyöstään palkittu näyttelijä Hannele Lauri ei tuo töitään kotiin, eikä halua nähdä itseään valkokankaalla.
1980-luku ja televisiossa vain kaksi kanavaa. Niiltä katseltiin sarjafilmejä, uutisia ja urheilukilpailuja.

Sketsiviihteestä vastasivat Soitinmenot, Älywapaa palokunta, Velipuolikuu ja Hymyhuulet.

Eikä sovi unohtaa Spede Show’ta ja naisen logiikkaa. Muistatte varmasti, kuinka Pertti ”Spede” Pasanen ja Hannele Lauri istuvat olohuoneessa? Kahvinjuonnin lomassa Hannele ihmettelee usein tekniikkaan liittyviä peruskysymyksiä.

– Nyt minulla on selvillä kaikki auton moottorista, paitsi yksi juttu: mikä sen auton moottorin saa pyörimään, Hannele mietti yhdenkin kerran.

– Se moottori pyörii siksi, että siellä moottorissa on bensiiniä, joka palaa, Spede selittää.

Selitys ei kelpaa.

– Älä nyt höpsi, iso mies. Jos joku palaa, ei se saa mitään pyörimään. Tai sitten alakerrassa käy nyt hirveä pauke. Laitoin näet tulen saunan uuniin, niin siellä se kiuas nyt heittää volttia. Mistä se tuli edes tietää missä se palaa? Että nyt paletaan moottorissa, laitetaan se pyörimään ja nyt paletaan kiukaassa, eipäs pyöritäkään, ettei lennä puut ulos, Hannele lataa.



Reilut 30 vuotta myöhemmin Hannele istuu Sanomatalon studiossa. Menneisiin vuosiin mahtuu valtavasti muutakin kuin naisen logiikkaa, mutta asiasta ei voi olla kysymättä, kun sopiva paikka avautuu.

– On mulla vieläkin se taakka, Hannele nauraa tuttua käheää, alarekisterissä soljuvaa nauruaan.

– Pahimmillaan se näkyy bensa-asemilla. Miehet tulevat mun luokse ja tarjoutuvat auttamaan, että kyllä me voidaan tankata.

Autojutuista koko sketsi itse asiassa lähti.

– Vesku (Loiri), Simo (Salminen) ja Spede toi mulle sen ensimmäisen version. Autoihin se liittyi. Kysyin ihan vilpittömästi, että mitäs hauskaa tässä on? Ne alkoi nauraa, että just toi.

Jos miehet herkuttelevat naisen logiikalla, naiset fiilistelevät Hynttyyt yhteen -sarjalla. Siinä seurattiin kaupunkilaisnaisen (Hannele) ja hänen maalaisserkkunsa (Eija Vilpas) toilailuja.

– Sekin elää vielä. Nuoriso on ruvennut katsomaan sitä. Just tuli yhdeltä naisporukalta viesti, että aina kun ne lähtee juhlimaan, alkuun katsotaan muutama jakso Hynttyyt yhteen -sarjaa, Hannele iloitsee.



Palataan vielä hetkeksi menneeseen, naisen logiikkaa edeltäviin aikoihin. Millainen oli nuori Hannele? Kuinka hänestä tuli hän?

Teatterikouluun hän pääsi 1970-luvulla ja vieläpä ensimmäisellä yrityksellä, vaikka edessä istui kovin mahdollinen raati legendaarisen Kalle Holmbergin johdolla. Hannele vakuutti valitsijat harvinaisella taidolla: hän osasi nauraa itselleen.

– Meidän piti näytellä kohtausta, jossa vene kaatuu. Kaikki rupesivat tietysti huutamaan, että apua, me hukutaan! Minä kirosin, että ei saatana, mun ripset kastuu, Hannele remahtaa jälleen nauramaan.

– Mua naurattaa edelleen ihmiset, jotka ottavat itsensä liian vakavasti. Ei tämä elämä niin vakavaa ole.

Ei vakavissaan, mutta tosissaan. Se voisi olla Hannelen motto, niin elämässä kuin työelämässäkin.

– Tykkään tehdä tosissani. En voi sietää sellaista huumoria, jossa tehdään tyyppi, mutta edes tekijä itse ei usko siihen. Jos katsoo vaikka Veskun tyyppejä, niin sä uskot niihin kaikkiin, Nasse-setiin ja muihin. Ne ovat totta. Olen muutenkin huono nauramaan. Verbaaliset jutut uppoavat minuun, mutta hassu hattu päässä ei ole hauskaa.



Palataan vielä sinne teatterikouluun. Hannelen aikana opinahjo toimi Kansallisteatterin yhteydessä.

– Siinä mä katselin Ella Erosta kahvilassa, että kyllä tuollakin viiraa. Syö lihakeittoa ja haukkaa aina väliin leivosta. Jussi Jurkasta näki jo kaukaa, jos hän oli huonolla tuulella. Joku sanoi hänelle: päivää. Jussi vastasi, että päivää, päivää, siinä on päivää koko viikoksi. Se oli nuorelle likalle hieno paikka. Kaikki idolit oli siellä.

Hannele meni naimisiin parikymppisenä. Rakkaus roihahti näyttelijä Hannu Laurin kanssa.

– Vuoden kuluttua aloin jo odottamaan Samia. Sitten syntyi Tomi. Onneksi sain lapset nopeasti putkeen.

Hannele ja Hannu päätyivät monien vaiheiden jälkeen Turkuun. Tuli isoja rooleja ja kiittäviä arvioita. Eipä aikaakaan kun Ralf Långbacka kiinnitti Hannelen Helsingin kaupunginteatteriin. Sitten soittikin Inkeri Pilkama.

– Inkeri soitti samalla viikolla kun pääsin Helsingin kaupunginteatteriin. Hän sanoi, että Spede alkaa tehdä omaa show’ta ja haluaa mut mukaan.

Jos teatterioppi oli haettu Kansallisteatterin yläkerrassa toimineesta teatterikoulusta, niin tv-työn askelmerkit Hannele sai Speden porukalta.

– Se oli ihan mieletöntä. Opin heiltä niin hirveästi. Se ammattitaito oli jotain aivan mahtavaa ja Veskun seuraaminen oli mieletöntä.

Tiimin hajoaminen Speden kuoltua tuntuu edelleen pahalta.

– Spede oli hyvä ystävä, vaikka olihan hän myös työnantajani. Hänen poismenonsa ottaa vieläkin koville.

Kun Pasanen menehtyi syyskuussa 2001, sattui jotain outoa ja odottamatonta.

– Olin kaupassa, kun täysin vieras golfasuinen mies tuli eteeni ja sanoi: et tunne minua, mutta Pertti Pasanen kuoli juuri golfkentälle. Mies oli ollut siellä ja jokin ihmeellinen sattuma toi hänet luokseni. Menin ihan shokkiin. Lähdin kaupasta ostamatta mitään, istuin vain autossa ja ajattelin, että tämä ei ole totta.

Spede oli kuollessaan hyvässä kunnossa ikäisekseen, vaikka tupakkaa paloikin.

– Hänellä oli pahimmillaan neljä tai viisi palavaa tupakkaa tuhkakupissa ja hän veti niistä vuorotellen.

Hannelella on sama pahe, mutta siihen huonot tavat sitten jäävätkin.

– Esimerkiksi alkoholin kanssa mulla ei ole ongelmia. En edes muista milloin olisin viimeksi juonut. Yksin ei viitsi ottaa ja taksi kotoa syrjäkyliltä maksaa aika tavalla. Sitten sitä vain huomaa, ettei käytä alkoholia.



Tänä vuonna Hannelelle myönnettiin elokuva-alan arvostetuin palkinto, Betoni-Jussi, jonka saa elämäntyöstä.

Patsas lämmittää pitkän linjan näyttelijän mieltä.

– Olin täysin otettu. On se sellainen kunnianosoitus ja olen vasta kuudes nainen, joka sen on saanut. Hämmentävän hienoa, ei sitä oikein edes tajua.

Hannele on jaksanut tehdä töitä kaikki nämä vuodet, koska hän suhtautuu rooleihinsa pragmaattisesti.

– En tuo rooleja kotiini, enkä jaksa mennä kapakkaan puhumaan niistä muiden näyttelijöiden kassa. Kun on koko päivä jauhettu teatterilla, haluan puhua jostain aivan muusta. Tykkään näyttelijöistä, mutta en jaksa niitä, jotka muistelevat, että silloin kun minä tein sen ja sen roolin. Hei, ne roolit on tehty jo, nyt eteenpäin.

Vieläkö on jotain, mitä haluaisit urallasi tehdä?

– Joku elokuva, joka olisi draamaa. Olen tehnyt niin paljon komiikkaa, että olisi kiva tarttua johonkin erilaiseen. Joku draamanäyttelijä ei välttämättä osaa tehdä komediaa. Mutta jos sinulla on komedian tekemisen taito, osaat tehdä draamaa.

Hannele painottaa, että näyttelijän työssä kaikki on kiinni rytmistä ja uskottavuudesta.

– Henkilön on oltava totta. Siihen pitää uskoa niin näyttelijän kuin katsojan. Itse olen päässyt tekemään juttuja hyvien näyttelijöiden kanssa. Olet sitä parempi, mitä parempi vastanäyttelijäsi on.



Jari Tervo kävi Hannelen luona kylässä hiljattain. Tervo haastatteli Hannelea kirjaa varten, jota hän työstää Loirista.

Kirjassa, kuten elämässä yleensä, Hannele sanoo juuri sen, mitä ajattelee.

– Mä olen niin suorapuheinen. En kestä valehtelijoita. Jos sä ryhdyt valehtelijaksi, niin siinä pitää olla helvetin hyvä muisti, ettei puhu itseään pussiin. Kaikki me joskus päästetään valkoinen valhe, kun et vaan voi sanoa, että ystäväsi uusi mekko on ihan karmea. Muuten en siedä palturin puhumista.

– En voi miellyttää kaikkia, enkä yritä makeilla, että pitäkää musta. En halua tietoisesti loukata ketään, mutta en kestä epäoikeudenmukaisuutta. Jos mua loukataan, loukkaan takaisin.

Hannele on kriittinen myös omaa työtään kohtaan. Hän ei katso omia elokuviaan, ei mene edes niiden ensi-iltoihin.

– Mitä vanhemmaksi tulen, sitä kriittisempi olen. Uraani en vaihtaisi, mutta haluaisin olla armollisempi itselleni ja sitä kautta myös muille. Olen vanhempana oppinut siihen, että en ole täydellinen, eikä ole muutkaan – eikä sitä voi edes vaatia.



Hannele on kolminkertainen mummi. Töiden lisäksi tärkeintä maailmassa hänelle ovat lapset ja lapsenlapset.

– Olin juuri hoitamassa heitä, vaikka sanoin joskus vitsillä, että en hoida lapsia ennen kuin he osaavat puhua. En kestä lapsen itkua, jos en ymmärrä mitä he haluavat.

Samalla Hannele ikävöi omaa äitiään, joka menehtyi vuonna 2012.

– Olimme tosi läheisiä. Minulla on häntä niin ikävä. Kun hän oli elossa, saatoimme soittaa vaikka neljä kertaa päivässä. Nytkin tekisi mieli soittaa äidille, mutta en voi, näyttelijä suree.

Vaatteet ja asusteet: Stockmann

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt