Kommentti: Elton John -elokuva on täysin poikkeuksellinen Hollywood-tuotanto – läväyttää valkokankaille tähden huumehuuruisen elämän ja homouden

Julkaistu:

uutuuselokuva
Hollywood on vihdoin kasvanut aikuiseksi – tuottamalla elokuvan, joka on täynnä ilottelua, poprokkia, homoseksiä ja huumeidenkäyttöä, ylistää elokuvakriitikko Taneli Topelius Cannesin elokuvajuhlilta.
Cannesin elokuvajuhlien ensimmäisen viikon suurin yllätys oli elokuva, joka ei edes ole mukana festivaalin kilpailussa.

Elton Johnista kertova Rocketman on tämän kevään kovin bile-elokuva, jota katsoessa tekee mieli tempaista penkistä tanssimaan.

Dexter Fletcherin ohjaama vauhtipakkaus on periaatteessa jo valmis teatterimusikaali – vain teatterin näyttämö puuttuu (tosin on elokuvassa yksi teatterilavallekin sijoitettu pelkistetty musiikkinumero).

On nimittäin todella suuri ihme, jos Lee Hallin kirjoittamaa Rocketmanin käsikirjoitusta ei soviteta Lontoon West Endin tai New Yorkin Broadwayn näyttämömusikaaliksi seuraavan puolivuosikymmenen aikana.

Musiikkihan on jo valmiina. Rocketmanin tarina on Elton Johnin kasvu pikkupojasta muusikoksi, tähdeksi, miljonääriksi, nistiksi, poprockin kehäraakiksi ja lopulta selviytyjäksi, ja tätä kaikkea ryydittävät miehen omat kappaleet. Ja niitä kuullaan paljon.

Siis aivan niin: Rocketman ei kaunistele Elton Johnin vaikeitakaan vuosia alkoholin ja huumeiden kanssa lotratessa. Päinvastoin, kun miehen menestyshitit alkavat kiriä tasaisesti listoille, täysin toisenlaiset hitit ja tärskyt sekoittavat hänen elämänsä.

Bohemian Rhapsodyn tapaan myös Rocketmanissa on valloittava viihdekuori, mutta sen alle mahtuu Freddie Mercuryn tarinaa enemmän myös soraääniä.


Kolmannet hitit Elton Johnin nähdään ottavan vanhemmiltaan, etenkin isältään, jolle Reginald Dwightiksi 25.3.1947 syntynyt poika oli elokuvan mukaan aina hieman vääränlainen: liian innostunut pianonsoitosta, liian kiinnostunut tyttöjen vaatteista, liian läheisyydenkipeä.

Siinä sivussa myös liian homo.

Dexter Fletcherin ohjaustyö tekee kuitenkin selväksi, että ahdasmielisestä ajasta huolimatta tämä on vain vanhempien ongelma. Itse elokuva suhtautuu homouteen rennosti, luonnollisena asiana – jopa niin luonnollisena, että Elton Johnia ja tämän manageripoikaystävää näyttelevät Taron Egerton ja Richard Madden nähdään paitsi suutelemassa myös harrastamassa keskenään kiihkeää seksiä – alasti, sängyssä, toinen toisen haarojen väliin painautuneena.


Seksikohtauksen yksityiskohdilla on tässä tapauksessa merkitystä: on täysin isolle Hollywood-studioille poikkeuksellista, että vuoden yhdessä suurimmista potentiaalisista menestyselokuvista on mukana myös miesten välisiä intiimejä kohtauksia. Ne kun epäilemättä ärsyttävät katsojakunnan patavanhoillisia.

Mutta Rocketmania ei olekaan tehty heille, vaan kaikille, joita vähääkään kiinnostaa paitsi näyttävät musikaalinumerot myös se, miten vähätellystä pikkupojasta voi kehittyä hämmästyttävillä säveltäjänlahjoilla siunattu muusikko, miten päälle vyöryneestä menestyksestä voi huumaantua niin pahasti, että kadottaa itsensä – ja miten siitä voi selvitä vielä takaisin jaloilleen.

Elton Johnin kappale I’m Still Standing (suomeksi Vielä seison) soi Rocketmanissa niin oikeassa paikassa kuin olla voi, juuri sillä hetkellä kun on vihdoin aika juhlia tuulettimeen osuneiden asioiden voittamista.


Sähköiseksi Cannesin 72. elokuvajuhlien tunnelma meni ensimmäisellä viikolla vahvimmin Rocketmanin näytöksissä. Festivaalin hetkistä toistaiseksi cannesmaisin oli, kun I’m Still Standing -kappaleen musiikkivideo ilmestyi Rocketmanin lopussa elokuvajuhlien Lumiere-teatterin valkokankaalle.

Vuonna 1983 julkaistu musiikkivideo kuvattiin aikoinaan Cannesin rantahiekalla, vain muutamien satojen metrien päässä festivaalipalatsista.

Elokuvan torstai-iltaisessa maailmanensi-iltanäytöksessä gaalayleisö puhkesi tässä kohtaa spontaaneihin väliaplodeihin – samoin Elton Johnin kauneimpiin rakkauslauluihin kuuluvan Your Songin jälkeen.

Kingsman-sarjasta (2014 & 2017) sekä viime syksyn uudesta Robin Hood -seikkailusta tunnettu Taron Egerton oli yksi Rocketmanin yleisön suomista suosionosoituksista liikuttuneista, ja aivan syystä: Egerton lataa Elton Johnin roolissa esiin tunneskaalan ääripäät äärimmäisestä ilosta äärimmäiseen itseinhoon.

Sivurooleista komeimmin tempaisee Elton Johnin sanoittajakumppania Bernie Taupinia ihastuttavan herkästi näyttelevä Jamie Bell, joka on jo kauan sitten kasvanut Billy Elliot -elokuvan (2000) pikkupojasta kypsän aikuisen miehen rooleihin.

Yllättääkö muuten jotakuta, että Rocketmanin käsikirjoittaja Lee Hall kirjoitti myös Billy Elliotin? Tai että juuri Elton John sävelsi musiikin Billy Elliot -elokuvasta tehtyyn musikaaliin, joka on pyörinyt Suomenkin teattereissa viime syksystä alkaen?

Vaikka Rocketmanin tarina ei kerro baletista innostuvasta pikkupojasta vaan huumeisiin sortuvasta entisestä pikkupojasta, siinä on paljon samaa hurmaavan ihastuttavaa henkeä. Etenkin silloin, kun Fletcher päästää Rocketmanin isoissa tanssinumeroissa valloilleen kaikki musikaalin mahdollistamat fantasiakeinot.

Samoilla välineillä hän kommentoi kuitenkin myös Elton Johnin elämän karuja puolia – tekemättä päähenkilöstä sen enempää tai vähempää kuin mitä hän on aina ollut: äärilahjakas muusikko, joka ennen raitistumistaan eksyi useiksi vuoksiksi menestyksen sivuraiteille.

Rocketman on ilottelu, jossa on mukana myös kaikki tarvittavat tragedian sävyt. Hollywood on vihdoin kasvanut aikuiseksi.


Rocketman, Suomen ensi-ilta elokuvateattereissa ke 29.5.