Uskomatonta draamaa uudessa Au pairit -ohjelmassa: miessekoiluita, ankaraa biletystä ja riitoja – Annika, 21, ja Emma, 19, ottavat rajusti yhteen

Julkaistu:

au pairit
Au pairit Havaijilla -sarjan uudet tähdet kertovat, miksi uusi tuotantokausi kannattaa katsoa.
Ylen suosikkireality Au pairit tulee taas ja sijoittuu tällä kertaa eksoottiselle Havaijin saarelle. Edellisten tuotantokausien tavoin mukana on neljä nuorta aikuista, jotka luovivat kukin omassa arjessaan uudella maaperällä peräti kolmen kuukauden ajan.

Uudet au pairit ovat helsinkiläinen Talvikki, 19, tamperelainen Annika, 21, joensuulainen Amma, 23, sekä vantaalainen Emma, 19.
Ilta-Sanomat vieraili ohjelman pressitilaisuudessa, jossa kävi varsin nopeasti ilmi, ettei tälläkään kaudella vältytä värikkäiltä persoonilta ja unohtumattomilta juonenkäänteiltä.

Tilaisuudessa au pairit pääsivät näkemään tulevan kauden ensimmäisen jakson ennakkoon ja nuorten naisten ensireaktiot olivat vertaansa vailla.

– Ei apua!

– Mä en kestä!


Kuten edellisillä kausilla, myös tällä kertaa draamaa riittää sekä isäntäperheiden puolella että au pairien kesken. Eniten erimielisyyksiä syntyi voimakastahtoisten Emman ja Annikan välillä. Rauhallisemmat Amma ja Talvikki pysyttelivät yhteenotoissa taka-alalla.

– Aina tulee draamaa, kun laitetaan moni nuori ulkomaille tekemään uusia asioita. Siellä näkyy, että olemme erilaisia, mutta paljon meillä oli hauskaakin, akateeminen Amma puolustaa.


Talvikki otti tietoisesti sen asenteen, ettei puutu liiaksi muiden kiistoihin.

– Yksikin riita liittyi poikiin ja siihen totesin, että se on vain poika, aurinkoinen Talvikki kertoo.

Emma arvelee, ettei hänellä synkannut Annikan kanssa siitä syystä, että he ovat keskenään niin kovin samankaltaisia. Annika puolestaan kuvailee muutamaa vuotta nuorempaa Emmaa epäkypsäksi.

– Mua ärsytti sen jutut ja sitä ärsytti mun jutut. Minun korvaani myös särähti se, kuinka hän sanoi heti ensimmäisenä, ettei hän tykkää lapsista, lapsirakas Annika sanoo.


Tilanne kärjistyy uusiin sfääreihin au pairien yhteisellä telttaretkellä.

– Me lähdemme yhdeksi yöksi telttailemaan keskelle metsää ja meille tulee kauhea tappelu. Sitä sitten puidaan iltanuotiolla, vähän niin kuin temppareissa, Annika kertoo nauraen.


Kaikkien neljän neidon mukaan luvassa on ennenäkemätön kausi, joka vain huipentuu loppuaan kohden. Luvassa on muun muassa tinder-treffejä, ankaraa bilettämistä ja kovaa koti-ikävää.

– Kokemus oli tapahtumarikkaampi kuin odotin, mutta sehän on vain hyvä juttu, toteaa Talvikki ja jatkaa:

– Yksi lempparikohtani on se, kun Emma on oksentanut päälleen.


Au pairit Havaijilla julkaistaan kokonaisuudessaan Yle Areenassa heti keskiviikkona 29.5. ja tv:ssä jaksot nähdään kahden jakson erissä 3.6. alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt