Näin Hollywoodin seksikohtaukset oikeasti syntyvät – omituinen tapa pitää kiihkeän tilanteen hallinnassa

Julkaistu:

Seksikohtauksia varten on kehitetty erilaisia, latautunutta tunnelmaa helpottavia metodeja.
Elokuvien seksikohtaukset saattavat olla katsojille kutkuttavia, mutta totuus kameran linssin takana on varsin toinen. Seksi- ja alastonkohtausten tekemisestä ovat puhuneet niin Hollywood-tähdet kuin suomalaisnäyttelijät.
Nyt The Telegraph -lehti paljastaa yksityiskohtia seksikohtausten tekemisestä. Lehden tietojen mukaan kohtaukset voivat ajoittain käydä niin kiusallisiksi, että näyttelijät ovat ottaneet käyttöönsä erilaisia menetelmiä tilanteiden estämiseksi.

Monilla näyttelijöillä on mukanaan ”intiimikoordinaattori”, joka pitää huolen siitä, ettei kohtauksen kuvaaminen mene epämukavuusalueelle.

Aina näin ei kuitenkaan ole. Tällaisissa tilanteissa näyttelijät käyttävät ennaltapäätettyä turvasanaa. Useimmiten turvasanaa käyttävät naisnäyttelijät, kun kohtaus etenee liian intiimiksi tai painostavaksi.

Telegraphin mukaan suosittuja turvasanoja ovat muun muassa ananas, bataatti ja majoneesi.

– Tavallisella sanalla tehdään latautuneesta tilanteesta arkisempi, brittilehden anonyyminä haastattelema näyttelijä kommentoi.
Ajoittain seksikohtaukset saattavat olla kiusallisia myös yleisön mielestä. Muun muassa tällä viikolla esitetyn Game of Thrones -fantasiasarjan toisessa jaksossa nähtiin seksikohtaus, joka sai katsojat järkyttymään.
  • Jos et halua juonipaljastuksia sarjasta, lopeta lukeminen tähän.

Kohtauksessa Arya Stark (Maisie Williams) menettää neitsyytensä lapsuudenystävälleen Gendrylle (Joe Dempsie). Kohtaus järkytti sarjan faneja, sillä Arya-hahmo oli sarjan alkaessa pieni lapsi. Näyttelijä oli kuvausten alkaessa 14-vuotias.

Kohtauksen alussa Arya penää ystävältään lähestyvän taistelun alla, kuinka monen naisen kanssa tämä on ollut. Vastentahtoinen Gendry myöntää lopulta, että kolmen. Arya vastaa tähän kertomalla, että haluaa tietää, millaista seksi on ennen taistelua, jossa hän saattaa kuolla. Sitten kaksikko riisuutuu ja harrastaa seksiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt