Tästä ikonisen Alien-elokuvan seksuaalisuudessa on todella kyse – naisenergiaa uhkuva päärooli jääkin dokumentissa taka-alalle

Julkaistu:

dokumentti
Dokumentti Memory paljastaa Alien-klassikon kirjoittajan Dan O’Bannonin panoksen.
Alkuperäinen Alien-elokuva (1979) on jo kauan sitten nostettu elokuvahistorian merkittävien tieteis­kauhuklassikoiden joukkoon – mutta mistä se oikeastaan kertoo?

– Alienista ei voi tehdä yhtä tyhjentävää tulkintaa, ihan samoin kuin meillä ei ole pääsyä alitajuntaammekaan, muistuttaa sveitsiläissyntyinen dokumenttiohjaaja Alexandre O. Philippe puhelimessa.

Kuulostaa mahtipontiselta, mutta Alienin kohdalla rinnastus ihmismielen arvoituksellisimpaan kolkkaan ei ole kaukaa haettu.

Uudessa dokumentissaan Memory: The Origins of Alien Philippe ruotii tarkasti Ridley Scottin ohjaaman, toukokuussa 40 vuotta täyttävän elokuvan juuria, jotka ulottuvat antiikin myytteihin ja muinaiseen Egyptiin asti.

Lisäksi hän käy läpi elokuvasta tehtyjä moninaisia tulkintoja niin elokuvan tekijöiden kuin tutkijoidenkin kanssa.

Näistä tulkinnoista väkevin kytkeytyy sukupuolirooleihin ja seksuaalisuuteen – mutta yllättävää kyllä, Sigourney Weaverin näyttelemän Ripleyn naisenergiaa uhkuva päärooli selviytyjänä jätetään dokumentissa taka-alalle.

Seksuaalisuus on Philippen mukaan silti yksi Alien-elokuvan keskeisistä säikeistä.

– Elokuva viljelee hyvin ilmiselvää kuvastoa miehen raiskaamisesta ja raskaudesta. Tarina kääntää tutut roolit täysin ympäri.

Philippe viittaa elokuvan kuuluisiin kohtauksiin, joissa alien-hirviö ensin munii John Hurtin näyttelemän Kanen sisälle – minkä jälkeen tämän mahasta purskahtaa väkivaltaisesti ulos verinen alien-vauva.

– Alien-elokuvan kuvasto on seksuaalista, mutta ei houkuttelevalla vaan häiritsevällä tavalla. Se pureutuu syvälle ihmisen psyykeen.

Toisaalta Alienin voi nähdä myös 1970-luvun lama-ajan ja poliittisen kuohunnan kuvana: esimerkiksi avaruusaluksen työläiset eli huoltomiehet esittävät fiksuja ajatuksia alien-hirviön tuhoamisesta, mutta kukaan ei suostu kuuntelemaan heitä.

Edellisessä elokuvassaan 78/52 – Psykon salaisuudet (2017) Philippe analysoi puolentoista tunnin ajan Alfred Hitchcockin vuoden 1960 kauhuklassikon yhtä kohtausta, sen kuuluisaa suihkumurhaa.

Aluksi Alien-dokkarinkin piti käsitellä vain alien-vauvan syntymiskohtausta, mutta onnekas tapaaminen muutti suunnitelmia. Dokumentaristi Frank Pavich esitteli Philippen ja Diane O’Bannonin, joka on Alienin käsikirjoittajan Dan O’Bannonin leski. Tällä on hallussaan 2009 edesmenneen miehensä laaja luonnosarkisto.

– Siellä oli valtava määrä luonnoksia, suunnitelmia vaihtoehtoisista lopuista ja kaikkea sitä, mitä hän pohti Alienin tarinaa luodessaan.


Usein Alienin tekijänä on nähty vahvasti ohjaaja Ridley Scott. Itse hirviöstä puhuttaessa muistetaan usein mainita myös sveitsiläistaiteilija H. R. Giger, jonka luoma seksuaalis-teknologinen kuvasto näkyi Alienin muodoissa.

Philippe nostaa O’Bannonin heidän rinnalleen Alien-elokuvan tasavertaiseksi luojaksi. O’Bannon poimi mukaan tuttuja aineksia muun muassa 1950- ja 1960-luvun tieteishalpiselokuvista sekä kauhusarjakuvista. Alienin kautta niiden eriskummallisiset tarinat nousivat valtavirtaan.

– Kuten Dianekin sanoo dokumentissa, Dan oli edellä aikaansa.

Night Visions -elokuvafestivaali ke–la 10.–13.4. Helsingissä. Memory: The Origins of Alien, näytökset pe 12.4. & la 13.4.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt