Kommentti: Jasper Pääkkönen nousi samaan porukkaan kuin Samuel L. Jackson ja Denzel Washington

Julkaistu:

Kommentti
Uusi rooli Spike Leen ohjaamassa Vietnam-draamassa on suomalaistähden pelaamassa Hollywood-shakissa vakuuttava siirto, pohtii elokuvakriitikko Taneli Topelius.
Ei puhunut Pääkkönen pötyä.

Osa Spike Leen Vietnamiin sijoittuvassa draamassa Da 5 Bloods tekee todeksi puheet hänelle tarjotuista rooleista amerikkalaisissa elokuvissa.
Lämpimikseen ei hölöttänyt Leekään, kun hän viime syksynä Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla Helsingissä vieraillessaan vahvisti palkkaavansa Pääkkösen elokuviinsa varmasti myös jatkossa. Jatko tuli nopeammin kuin tuolloin osattiin arvata.

Reilu kaksi viikkoa sitten Oscarinkin voittaneella Leella on vahvan maineensa ansiosta poikkeuksellisen paljon valtaa siihen, keitä hän kelpuuttaa elokuviensa näyttelijöiksi. Ympärilleen ohjaajalegenda on kerännyt luottoporukan, joista monet ovat jatkaneet hänen kanssaan elokuvasta toiseen.

Näyttelijöistä tuolle tuttujen tyyppien listalle ovat päässeet jo aiemmin muun muassa Denzel Washington, Samuel L. Jackson ja Sopranos-tähti Michael Imperioli – ja nyt siis myös Jasper Pääkkönen.


Da 5 Bloods kertoo Deadline-sivuston tietojen mukaan Vietnamin sodan mustista amerikkalaisveteraaneista, jotka palaavat taistelupaikoille etsiäkseen haudattua aarretta sekä menehtyneen joukkueenjohtajansa ruumista. Matkansa aikana he joutuvat taistelemaan sekä luontoa että ihmisten moraalittomuutta vastaan.

Käytännössä uuden elokuvan rooliluettelo näyttää eräänlaiselta Leen lempitiimiltä. Pääkkösen lisäksi sen näyttelijöistä ainakin Delroy Lindo, Giancarlo Esposito sekä Paul Walter Hauser ja Isiah Whitlock Jr. ovat esiintyneet Leen elokuvissa aiemminkin, heistä kaksi viimeistä Pääkkösen tavoin Blackkklansmanissa.


Vaikka vielä ei tiedetä, millainen Pääkkösen uusi rooli käytännössä on – ja esittääkö hän siinä kunnon kundia vai Blackkklansmanin tavoin palavasilmäistä pirulaista – on selvää, että maailmanlaajuisen Netflix-levityksen saava Da 5 Bloods vahvistaa hänen Viikingit-sarjasta 2016 käynnistynyttä kansainvälistä uraansa entisestään.

Da 5 Bloodsin suurin tähti on toistaiseksi julkaistujen tietojen perusteella Chadwick Boseman, joka on kovassa nosteessa Hollywoodissa muun muassa Marvelin supersankarielokuvien ansiosta. Bosemanin näyttelemä Black Panther seikkailee myös tämän kevään odotetussa seikkailussa Avengers: End Game.

Da 5 Bloodsissa Boseman näyttelee veteraanien viidakosta etsimää kaatunutta joukkueenjohtajaa.

Myös rikossarjan Langalla eli The Wire fanit pitävät Leen Vietnam-filmiä takuulla silmällä, sillä klassikkosarjan näyttelijöistä mukana on Whilock Jr.:n (Langalla-sarjan senaattori R. Clayton ”Clay” Davis) lisäksi Clarke Peters (Langalla-sarjan Lester Freamon).

Jo viime toukokuussa Cannesissa Pääkkönen kertoi saaneensa useita koekuvauskutsuja Hollywoodista, mutta harkitsevansa tarkasti, mihin elokuviin hän lähtee mukaan.
Yhteistyön jatkuminen Spike Leen kanssa Da 5 Bloods -elokuvassa on Pääkkösen pelaamassa Hollywood-shakissa vakuuttava siirto. Sen jälkeen hänen on entistä helpompi napata seuraava näyttävä rooli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt