Susanna oli treffeillä aviomiehensä kanssa, kun hän iski silmänsä Cristaan – sitten syntyi erikoinen sopimus kolmiodraamasta - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Susanna oli treffeillä aviomiehensä kanssa, kun hän iski silmänsä Cristaan – sitten syntyi erikoinen sopimus kolmiodraamasta

Cristan ja Susannan suhde leimahti varsin odottamattomista lähtökohdista.

4.3.2019 8:40

Tämän viikon Unelmahäissä vähän yli kolmikymppiset Crista ja Susanna sanovat toisilleen tahdon luonnon helmassa lähellä Joensuuta.

Parin rakkaus leimahti varsin erikoisista lähtökohdista. Heinäkuussa 2016 Susanna vietti miehensä kanssa iltaa ravintolassa ja kiinnitti siellä huomionsa Cristaan. Susanna oli ensi hetkestä asti täysin myyty – siitä huolimatta, että hän oli jo naimisissa miehensä kanssa.

Voit katsoa katkelman ohjelmasta yllä olevalta videolta!

Susanna rohkaistui laittamaan Cristalle viestiä Facebookissa.

– Mietin, että uskallanko laittaa sen viestin. Ajattelin, että kyllä mä nyt uskallan. Eihän tässä mitään menetä, Susanna pohtii ohjelmassa kameroille.

Susanna (vas) ja Crista saavat toisensa Unelmahäissä.­

Aviomiehelle oli ok, että biseksuaalinen Susanna tapailee suhteessa muita naisia.

– Mulla oli sopimus ex-mieheni kanssa, että mulla saa olla myös naissuhteita. Hän oli tiennyt koko suhteemme ajan, että mä olen bi, joten mä sain toteuttaa myös sitä puolta itsestäni, Susanna selvittää.

Cristalle Susannan tilanne tuli järkytyksenä, mutta hän hyppäsi mukaan tilanteeseen. Myös kaverit varoittelivat ryhtymästä suhteeseen varatun naisen kanssa.

– Susanna laittoi viestiä muutama päivä myöhemmin, että olitko ollut siellä baarissa. Vastasin, että olinhan minä, Crista muisteli.

Pari alkoi tapailla ja rakastui.

– Kaverit olivat aika epäileväisiä siitä, että olin sotkeutumassa varattuun naiseen. He kehottivat miettimään tarkkaan, etten satuttaisi itseäni, Crista kertoo.

– Sen verran olin seikkailunhaluinen. Ajattelin, että mikä ettei.

 

Unelmahäät TV5 maanantaisin klo 21.00. Katsottavissa myös Dplayssa osoitteessa dplay.fi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?