Clint Eastwoodia, 88, väheksyttiin vuosia eikä kukaan ottanut häntä vakavasti – silti hänestä tuli todellinen Hollywood-legenda

Julkaistu:

legenda
Clint Eastwood, 88, tekee elokuvia yhä hämmästyttävällä tahdilla. Lännenmiehen ja kyynisen poliisin maine on vuosikymmenten aikana muuttunut arvostukseksi. Nykyään Eastwood ohjaa isojen aiheiden elokuvia – ja näyttelee vanhoja jääriä.
Elokuva vuodessa, kaksi parhaassa. 88-vuotiaan Clint Eastwoodin viime vuosien työtahtia seuratessa ei ole voinut olla hengästymättä.

Vaikka hänen kahden viimeisen näyttelijäroolinsa välillä ehti vierähtää kuusi vuotta, ohjaajana hän on ollut sitäkin aktiivisempi: esimerkiksi vuonna 2018 Eastwoodilta valmistui kaksi elokuvaa, vuonna 2016 yksi ja vuonna 2014 niin ikään kaksi.

Elokuvien aiheet ovat vaihdelleet, mutta teemat ovat olleet isoja.

Pelkästään tällä vuosikymmenellä Eastwood on ohjannut elokuvat FBI:n legendaarisesta johtajasta (J. Edgar, 2011), 1960-luvun menestysyhtyeestä The Four Seasons (Jersey Boys, 2014), Manhattanin viereen hätälaskun tehneestä lentäjästä (Sully – uroteko Hudson-joella, 2016) sekä junaan suunnitellusta terroristi-iskusta (15:17 Pariisiin, 2018).


Tuoreista elokuvista pehmein, The Mule (2018), pyörii parhaillaan valkokankailla. Siinä ohjaaja näyttelee itse pääosaa, eläkkeelle jäänyttä kukkakauppiasta, joka parsii rahahuoliaan ja epäonnistuneita perhesuhteitaan ottamalla vastaan työn meksikolaisen huumekartellin 90-vuotiaana kuriirina.

Viime vuosien töistä kovin ja traagisin, American Sniper (2014), nähdään Subilla lauantaina. Oscar-ehdokkuuden roolistaan saanut Bradley Cooper näyttelee tositapahtumiin perustuen tarkka-ampuja Chris Kylea, joka uhraa isänmaalleen jopa oman perhe-elämänsä.

Suurimman osan urastaan Eastwood on päässyt tekemään elokuvansa vapaasti oman tutun työryhmänsä kanssa. Toimistoaan hän on pitänyt Warner Bros. -studion pihamaalla vuodesta 1975 alkaen.

Ohjaajana hänet tunnetaan käytännön miehenä, joka ei tuhlaa aikaa: useimmat hänen elokuvistaan on kuvattu muutamalla otolla. Se on tarkoittanut budjetissa pysymistä.

Vielä 1980-luvulla Eastwoodia väheksyttiin sekä näyttelijänä että ohjaajana: hän oli monille tähti, ei vakavasti otettava elokuvantekijä.


Uuden tulemisen käynnisti 1992 ensi-iltansa saanut Armoton, lännenfilmin muotoon puettu moraalitarina sovitusta etsivästä palkkamurhaajasta.

– Ostin Armottoman käsikirjoituksen 1980 ja pistin sen laatikkoon. Se oli hyvää materiaalia, jonka ajattelin kirjoittavani joskus uusiksi, hän kuvaili kirjassa Filmcraft: Directing (2012).

Lopputulos yllätti.

– Mitä enemmän värkkäsin käsikirjoitusta, sitä enemmän tajusin, että omat parannukseni olivat tappamassa koko tekstin.

– Päädyin kuvaamaan elokuvan siten kuin se oli alun perin kirjoitettu. Tavallista on, että kun tekstiä alkaa älyllistää, siitä lähtee henki.

Käytännön mies Eastwood oli jo nuorena. Koulumenestys ei ollut erityisen mairittelevaa: edelle menivät työnteko ja hauskanpito.

Eastwood pyrki 1950-luvun alussa Seattlen yliopistoon, mutta päätyi armeijaan. Korean sodan sijaan asemapaikka sijaitsi Kaliforniassa, Montereyn lahden rannalla sijaitsevassa Fort Ordissa, jossa hänellä oli työ hengenpelastajana.

Siitä oli hyötyä: eräällä palvelustovereista oli kontakteja Hollywoodiin. Pikkuroolien jälkeen 193-senttinen mies palkattiin tv-sarjan Lännen tie (1959–1966) pääosaan, vaikka kokemus – ja taidot – puuttuivat.


Hänen tavaramerkkinään oli lausua repliikit hampaat yhteen purtuna. Varsinaiset taidot kehittyivät vasta työtä tehdessä. Vaihtelevat ohjaajat opettivat kolmekymppiselle sankarille jo tuolloin muutakin.

– Siihen aikaan monet pitkien elokuvien ohjaajista tekivät paljon televisiota, koska he olivat päätyneet Hollywoodissa pois muodista, kuten Laslo Benedek ja Tay Garnett, Eastwood muisteli Cannesin elokuvajuhlilla 2017.

– Myös huonoilta ohjaajilta opin paljon: sitä, mitä en ainakaan tekisi.

Esikuvikseen Eastwood on usein nimennyt näyttelijöiden sijaan kaksi ohjaajaa: Sergio Leonen ja Don Siegelin. Edellisen kanssa hän teki Euroopassa kuuluisat lännenfilminsä. Siegelin kameran edessä hänestä muovautui Likainen Harry.

Poikinutta menestystä Eastwood käytti suunnitelmallisesti hyväksi: riskipitoisempia elokuvia (villin lännen showryhmää kuvaava Bronco Billy, 1980, tai elokuvantekijästä Afrikassa kertova Valkoinen metsästäjä, musta sydän, 1990) seurasi aina suurelle yleisölle suunnattu hitti. Niihin kuuluivat muun muassa hölmöt orankikomediat Mies San Fernandosta (1978) ja Lällärit lakoon (1982) sekä Likaisen Harryn lukuisat jatko-osat.

Henkilökohtainen elämä on ollut sotkuisempaa: pitkiä suhteita ovat värittäneet syytökset syrjähypyistä.

Elokuvat ovat kuitenkin aina näyttäneet Eastwoodilta itseltään. Viime vuosien harvoissa töissä näyttelijänä on puhunut kokemus. The Mulen ja Gran Torinon (2008) hahmot ovat jääriä, jotka opettavat nuoremmilleen, miten käyttäytyä – mutta oppivat samalla myös itse.

– Isäni opetti, että mitä tahansa teet, tee se hyvin, Eastwood kertoi yhdestä ohjenuorastaan Esquire-lehden haastattelussa 2016.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt