Matti-elokuvan tuottaja Markus Selin järkyttyi Matti Nykäsen kuolemasta: ”Itku tuli”

Julkaistu:

Ilta-Sanomat tavoitti Matti-elokuvan tehneen tuottaja Markus Selinin Yhdysvalloista.
Matti Nykänen on kuollut. Mäkihypyn nelinkertainen olympiavoittaja kuoli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Hän oli kuollessaan 55-vuotias.

Tammikuussa 2006 ensi-iltansa sai Matti-elokuva, joka pohjautuu Nykäsen elämän käänteisiin. Osittain fiktiivisen elokuvan pääosassa nähtiin nykyään Hollywood-uraa luova Jasper Pääkkönen. Pääkkösen suoritusta mäkikotkana kehuttiin kansainvälisesti ilmiömäiseksi ja intensiiviseksi.


Elokuvan tuottaja Markus Selin sanoo olevansa todella järkyttynyt Nykäsen kuolinuutisesta.

– Matti oli yksi kaikkien aikojen mäkihyppääjistä ja hän oli koko kansan rakastama. Olen todella järkyttynyt, Selin sanoo.


Matti-elokuvan aikoinaan tehnyt Selin kehuu Mattia ja sanoo hänen toimineen leffanteon aikaan kuin herrasmies. Nykänen oli mukana elokuvan käsikirjoitusta tehtäessä ja hän sai siitä korvauksensa.

– Matti oli herrasmies. Uutisen kuultuani itku tuli. On vaikea uskoa, ettei häntä enää ole, Markus Selin sanoo surullisin mielin.

Selin on sitä mieltä, että Matti Nykänen ja hänen saavutuksensa urheilussa olivat mannaa suomalaisille.

– Hän oli koko kansan rakastama ja hän nosti suomalaisten itsetuntoa. Kun legenda sitten lähtee, itsetuntoon jää iso aukko, Markus miettii.


Työmatkalta takaisin Suomeen pian palaava Selin vielä painottaa, että Nykäsen kuolemaa on vaikea uskoa.

– Olen todella surullinen, hän päättää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt