1990-luvun Bond-tyttö laittoi perheen uran edelle – Näin kaunotar on muuttunut

Harvakseltaan näyttelevä Izabella Scorupco, 48, kertoi IS Tv-lehdelle uudesta roolistaan: hän näyttelee naista, joka tutkii vauvan rituaalimurhaa.

Puolalaissyntyinen mutta Ruotsissa kasvanut Izabella Scorupco on asunut viime vuosikymmenet Los Angelesissa. Kansainvälisen läpimurtonsa hän teki Bond-seikkailussa 007 ja kultainen silmä vuonna 1995.

1.2.2019 15:15

Hidden – Esikoinen, perjantaista 1.2. alkaen Viaplay

Izabella Scorupco palaa tauon jälkeen parrasvaloihin. 48-vuotias näyttelijä on pääosassa fantasiadraamasarjassa Hidden – esikoinen, jossa hän näyttelee Viveca Eldhiä.

Eldh on tiukkailmeinen nainen, joka ei tee itsestään numeroa liikkuessaan Tukholman syrjäkujilla. Vauvan rituaalimurhaa ja kodittomien katoamista tutkiessa on parasta pysyä varjoissa.

Monet muistavat Scorupcon Bond-tyttönä Pierce Bronanin ensimmäisestä Bond-seikkailusta 007 ja kultainen silmä (1995).

Pierce Brosnan ja Izabella Scorupco vuoden 1995 Bond-seikkailussa 007 ja kultainen silmä.

Vuosien varrella Scorupco on näytellyt tasaisesti mutta harvakseltaan. Listalla ovat muun muassa vuorikiipeilyjännäri Vertical Limit (2000), lohikäärmeitä ja toimintaa yhdistänyt Tulen valtakunta (2002) ja Renny Harlinin ohjaama, Manaaja-elokuvien tarinaa laventava Exorcist: The Beginning (2004).

Bond-tyttö-look vuodelta 1995.

Los Angelesissa asuvalle Scorupcolle perhe on kuitenkin aina mennyt töiden edelle. Jos lapsista täytyy olla erossa elokuvan kuvausten ajan eli 4–6 kuukautta, työllä on parasta olla merkitystä.

– Saan virtani ”rakkaustuotannoista”: tarinan viestin on oltava tärkeä tai hahmon sellainen, josta saan irti jotain erityistä, Scorupco määrittelee Tukholmassa IS Tv-lehdelle.

Izabella Scorupco elokuvassa Aurinkomyrsky vuonna 2008. Rikoselokuva perustui Åsa Larssonin romaaniin.

Scorupcon olemusta määrittelee vuolas puhe ja hetkeen keskittyminen.

Rentous näkyy myös vaatetuksesta: haastattelussa hänellä on yllään kiiltävät mustat nahkahousut, harmaa pooloneule sekä vihreä neuletakki, jota koristavat vaalean- ja tummansiniset sporttiraidat.

Sen enempää hienostelijaksi ei voi kutsua hänen sarjassa esittämäänsä Vivecaakaan: tämän rentoutumistapana on nyrkkeily.

Filip Alexandersonin fantasiaromaaniin perustuva tummasävyinen sarja alkaa tapaturmasta. Rakennusmies Jonas toipuu kuin ihmeen kaupalla mutta saa outoja kykyjä.

Izabella Scorupco kuvattuna 2017 punaisella matolla.

Jonasta näyttelee saksalainen August Wittgenstein, jolla on iso rooli myös sukellusvenesarjassa Das Boot. Sitä voi katsoa tällä hetkellä Yle Areenasta. TV1:ssä Das Boot alkaa keskiviikkona 3. huhtikuuta.

Auttaessaan Jonasta Eldh huomaa jonkun surmaavan kodittomia.

– Eldhin hahmon näytteleminen tuntui terapeuttiselta. Hän nauttii heikossa asemassa olevien ihmisten, kuten kodittomien, auttamisesta. Se antoi itsellenikin toivoa, Scorupco sanoo.

 

Vain noin kymmenen prosenttia sarjasta kuvattiin Tukholmassa. Loput ulkokuvat taltioitiin Unkarin Budapestissä.

– Lavastajat tekivät uskomattoman työn rakentaessaan kaduille ruotsalaisia kylttejä. Olen kuullut joiltakin, että he pystyvät näkemään, että tämä ja tämä kohtaus on kuvattu Budapestissä.

– Olen joutunut korjaamaan, että ei, juuri se kohtaus oli itse asiassa oikeasti Tukholmasta! Scorupco nauraa.

Filip Alexanderssonin romaaniin perustuvassa fantasiadraamasarjassa Hidden – Esikoinen Scorupco näyttelee varjoissa viihtyvää Viveca Eldhiä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?