Kommentti: Natsikortilla Trumpia turpaan – Palkittu ohjaaja vertaa Yhdysvaltain presidenttiä Hitleriin: Julistava dokumentti herättää tunteita

Julkaistu:

Kommentti
Michael Mooren dokumentti Fahrenheit 11/9 ei ole tasapuolinen – mutta se on vaikuttava julistus oikeudenmukaisemman maailman puolesta, arvioi elokuvakriitikko Taneli Topelius.
Vahvoja dokumentteja ohjaava amerikkalainen Michael Moore on elokuvantekijänä taitava kansanmies, joka tietää, miten järkeen vedotaan tehokkaasti tunteiden avulla.

Periaatteessa Moore tekee uudessa dokumentissaan Fahrenheit 11/9 juuri sen virheen, mitä kenenkään fiksun keskustelijan ei koskaan pitäisi tehdä: hän vetää esiin natsikortin.

Mooren elokuva nimittäin huipentuu pitkään jaksoon, jossa hän vertaa Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia natsi-Saksan diktaattoriin Adolf Hitleriin.

Kyse ei ole pelkästä elokuvan antamasta mielikuvasta eikä epäsuorista rinnastuksista, vaan niin suorasta vertaamisesta kuin elokuvan kielellä voi ylipäätään tehdä: Moore yhdistää filmimateriaalia Hitlerin puheesta ääniraitaan, jossa Trump pitää omaa puhettaan.

Elokuvallaan Moore tykittää täysillä maansa nykyistä johtoa vastaan – ja vetää Trumpia kuvainnollisesti vieläkin kovempaa turpaan kuin maansa aseteollisuutta läpimurtodokumentissaan Bowling for Columbine (2002) tai presidentti George W. Bushia syyskuun 11. päivän terrori-iskua ja sen jälkiseurauksia ruotineessa dokumentissa Fahrenheit 9/11 (2004).

Bowling for Columbine toi hänelle vuonna 2003 Oscar-palkinnon.


Uuden dokumentin nimi Fahrenheit 11/9 ei ole sattumalta muunnelma Mooren Bush-dokumentin nimestä. Kyse on samasta asiasta: Mooren elokuvallisesta esseestä, jonka aiheena on Yhdysvaltain nykytila – eikä se ole hänen mukaansa mairitteleva.

Elokuva alkaa kysymyksellä, jota Moore ryydittää alatyylisellä kirosanalla: Miten on mahdollista, että Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi, vaikka kaikki veikkasivat etukäteen demokraattien presidenttiehdokkaan Hillary Clintonin voittoa?
Tätä purkaessaan ohjaaja päätyy vierailemaan myös omassa synnyinkaupungissaan, Michiganin osavaltion Flintissä, josta on viime vuosina tullut yksi Yhdysvaltain köyhimpiä alueita.


Kaupungin jyrkkä alamäki alkoi 1980-luvulla, kun Flintin asukkaita työllistäneet amerikkalaiset autotehtaat alkoivat sulkea oviaan. Tästä kertoi myös Mooren oma esikoispitkä dokumentti Roger ja minä (1989).

Keväällä 2014 Flintin kaupunki vaihtoi juomaveden toimittajaa. Entisen järvestä alkavan puhtaan juomavesiputken rinnalle rakennettiin uusi putki, jonka alkupisteenä oli kaupungin läpi virtaava joki. Se oli käytännössä likavettä, jossa oli myös terveydelle äärimmäisen vaarallista lyijyä.

Seurauksena käytännössä kaikki kaupungin asukkaat sairastuivat. Vanhuksia ja lapsia kuoli. Elimistöön päätynyt lyijy ei lähde sieltä koskaan, ja altistaa muun muassa sikiövaurioille.

Mooren dokumentissa puhutaan jopa Flintin väestön kansanmurhasta: enemmistö kaupunkilaisista koostuu köyhistä mustista, joilla ei ole mitään mahdollisuutta muuttaa pois kotoaan.

Vesiesimerkki tuntuu Mooren elokuvassa ensin kaukaiselta, mutta hän käyttää sitä lopulta osuvana esimerkkinä Yhdysvaltain politiikan ja demokratian halvaantumisesta: suuryritykset, kuten vedellä tiliä tekevät kaupungin johtajat, hallitsevat maata, välittämättä tavallisesta kansasta.

Moore pohjaa väitteensä faktoihin. Tasapuoliseksi elokuvaa ei voi silti väittää, sillä se ei juuri anna suunvuoroa Trumpin hallinnon tai Flintin kaupungin edustajille.

Ääneen pääsevät myös nuoren sukupolven turhautuneet aktivistit, jotka ovat päätyneet haastamaan kokeneet poliitikot – myös Mooren kannattamasta demokraattipuolueesta.

Periaatteessa Moore käyttää siis samoja aseita kuin Trump: myös Moore on suoraan kansan tunteisiin vetoava populisti, joka haluaa julistaa ja saada katsojat – etenkin yhdysvaltalaiset äänestäjät – heräämään.

Vaikka Moore ei sentään väitä Trumpia vielä Hitlerin kaltaiseksi diktaattoriksi, elokuva maalaa kuvaa Yhdysvalloista, joka on Mooren mukaan matkalla kohti natsi-Saksasta tuttua historiallista todellisuutta. Siinä todellisuudessa presidentti ja muut valtaapitävät keplottelevat itselleen hätätilan varjolla lisää valtaa samalla, kun tavallisille kansalaisille tuputetaan virallisissa lausunnoissa suoranaisia valheita.


Mooren julistuksen Docpoint-esitys Helsingissä osuu sopivaan saumaan. Se kritisoi vallanpitäjiä yhtä vaikuttavalla kiihkolla kuin elokuvateattereissa parhaillaan pyörivä satiirinen elämäkertaelokuva Vice. Siinä Christian Bale muuntautuu Yhdysvaltain ex-varapresidentiksi Dick Cheneyksi ja kertaa samalla, miten Yhdysvallat huijasi koko maailmaa hyväksymään hyökkäyksen Irakiin.

Moorelle Fahrenheit 11/9 merkitsee paluuta juurilleen, monia hänen elokuviaan läpäisevään toiveeseen, että maailma muuttuisi paremmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi paikaksi kaikille tulotasosta ja olosuhteista riippumatta.

Molemmat elokuvat muistuttavat, miten vaikuttava väline elokuva voi olla – erityisesti silloin, kun aiheena on se maailma ja hetki, jossa myös itse elämme.

Fahrenheit 11/9 -elokuva ei tule Suomessa tällä tietoa elokuvateatterilevitykseen, vaan se julkaistaan huhtikuussa suoraan digitaalisesti sekä tallenteena.
Fahrenheit 11/9, näytökset Docpoint-festivaalilla pe 1. helmikuuta klo 19.15 sekä su 3.2. klo 16.00 (Savoy-teatteri, Helsinki).

Päivitetty 30.1.2019 klo 9.35: Lisätty tieto Fahrenheit 11/9 -elokuvan lisänäytöksestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt