Sorjosen tv-kuvauksiin haetaan työttömiä nuoria – ilmoitus herätti valtavan kohun: ”Ei täytä vähimpiäkään vaatimuksia”

Sorjosen tuotantoyhtiö etsii nuoria assistentteja kuvauksiin Lappeenrannassa. Epämääräinen työpaikkailmoitus herätti ammattiliiton huomion.

Sorjosta on esitetty Ylen kanavilla.

Lappeenrannan kaupunki hakee työpaikkailmoituksella 21 assistenttiharjoittelijaa suosikkisarja Sorjosen kuvauksiin. Paikat on tarkoitettu työttömille, täysi-ikäisille nuorille.

Harjoittelijoita haetaan erilaisiin tv-sarjan tuotantoon liittyviin työtehtäviin, kuten puvustukseen, lavastukseen, maskeeraukseen ja järjestämisen, eli vaikkapa liikenteenohjaukseen.

Ajatus kuulostaa hyvältä, mutta Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme heristi sormeaan heti, kun ilmoitus osui kohdalle sosiaalisessa mediassa.

Lappeenrannan kaupungin ja sarjasta vastaavan tuotantoyhtiön Fisher Kingin ympärille nousi kohu, mutta miksi? Asiasta uutisoi muun muassa Yle ja Etelä-Saimaa.

– Jos ajattelet, että sinulla olisi siinä toimittajan työssä vaikka neljä assistenttia, niin millä ajalla sinä heitä ohjaisit ja toisaalta tekisit sitä toimittajan työtä? Se yhtälö ei ole mahdollinen, havainnollistaa Temen työehtoasiantuntija Anne Saveljeff.

Ammattiliiton mukaan yhteen tuotantoon haetaan siis aivan liian monia apukäsiä. Liiton suositus on, että yhtä tv-tuotantoa kohden palkattaisiin korkeintaan neljä harjoittelijaa.

– Silloin nuorten opastamisessa on edes joku tolkun mahdollisuus. Harjoittelu on parhaimmillaan mestari-kisälli -suhde. Jos nuori ei saa kunnon opastusta, siinä kaikki häviävät, Saveljeff painottaa.

– Ei harjoittelijoiden voimin tehdä Netflix-laatua.

Tuotantoyhtiö Fisher Kingin talous- ja henkilöstöpäällikkö Juha Huumonen ei täysin ymmärrä, miksi asiasta on noussut niin suuri haloo. Miehen mukaan sama yhteistyö toistui myös viime vuonna, joskin assistentteja haettiin tuolloin vähän vähemmän. Siihen puolestaan vaikutti se, että viime kerralla kyseessä oli kesäkuvaukset. Talvisin tuotanto on haastavampaa.

– Ymmärrän, että Teme on huolissaan siitä, että siellä on liikaa ihmisiä töissä ja ammattilaiset joutuvat kaitsemaan assistentteja, mutta eihän sinne ketään oteta turhaan eikä kenenkään haitaksi, Huumonen vakuuttaa.

– Palkkauspäätökset tehdään osastojen kanssa yhdessä. Jos lavastusosasto sanoo, että heillä on tarve kahdelle assistentille, niin me otetaan heille kaksi assistenttia.

Miehen mukaan homman nimi ei ole missään nimessä se, että tuotantoyhtiö haluaisi käyttää hyväksi nuorta työvoimaa. Kaikille assistenteille maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

– Assistentit eivät missään nimessä korvaa ammattilaisia. Se, että me otamme sinne liikenteenpysäyttäjiä, tarkoittaa sitä, että ammattilaiset voivat keskittyä omaan työhönsä. Se, että assistentit tekisivät itsenäisesti ammattilaisten työtä, on väärä ajatus.

Tuotantoyhtiön mukaan Lappeenrannan kuvausjaksoa valmistellaan parhaillaan kovaa vauhtia. Uusia jaksoja kuvataan helmi- ja maaliskuun aikana.

Suuren harjoittelijamäärän lisäksi Teme kiinnitti huomionsa itse työpaikkailmoitukseen, joka oli liiton mukaan kyhätty kasaan varsin ammattitaidottomasti. Saveljeffin mukaan ilmoituksessa ei kerrottu edes työnantajan nimeä.

– Se ei täytä työpaikkailmoituksen vähimpiäkään vaatimuksia, Saveljeff toteaa.

Huumosen mukaan kyseessä on inhimillinen erehdys, jonka johdosta verkkoon päätyi vahingossa ilmoituksen raakaversio.

– Pyysin Lappeenrannan kaupunkia henkilökohtaisesti korjaamaan ilmoituksessa olleet puutteet. Asia korjattiin saman tien.

– Melkoinen kalabaliikki siitä lähti.

Lappeenrannan kaupungin mukaan työtehtävä on herättänyt jo muutamassa päivässä suurta kiinnostusta. Assistentin paikkaa on hakenut tähän mennessä 14 henkilöä.

Assistenttihakuun osallistumalla kaupunki haluaa tarjota nuorille työttömille työllistymismahdollisuuksia. Kaupungin ja tuotantoyhtiön palkkaamat nuoret ovat kaupungin KVTES:in työsopimussuhteessa, mutta työnohjaus tehdään Sorjosen tuotannosta.

– Haluamme antaa mahdollisuuden saada kokemusta kansainvälisestä tuotannosta joka voi edesauttaa heidän työllistymistään tulevaisuudessa, sanoo Lappeenrannan kaupungin markkinointi-, matkailu- ja asiakaspalvelupäällikkö Mirka Rahman.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?