TV & elokuvat

Netflixin hittielokuva joutui jälleen valtavan kohun silmään – sisältää aitoa materiaalia kymmeniä henkiä vaatineesta turmasta: ”Vastenmielistä”

Julkaistu:

hittielokuva
Bird Box -elokuvassa nähdään materiaalia traagisesta junaturmasta, joka vaati 47 ihmisen hengen.
Netflixin tuottama Bird Box -elokuva julkaistiin joulukuussa suoratoistopalvelussa, ja se on noussut vajaassa kuukaudessa valtavaksi hitiksi. Elokuvan katsoi jo ensimmäisen viikon aikana 45 miljoonaa Netflix-käyttäjää ja sittemmin sen on nähnyt kymmenet miljoonat lisää.

Kauhua, scifiä ja draamaa yhdistelevä elokuva on paitsi kerännyt läjäpäin katsojia, myös aiheuttanut valtavaa kohua. Sandra Bullockin tähdittämässä elokuvassa tehdään vaarallinen pakomatka silmät sidottuina, sillä salaperäinen tuhovoima saisi ihmiset muuten tekemään itsemurhan.

Elokuvan myötä sosiaalisessa mediassa alkoi levitä Bird Box -haaste, jossa yritetään tehdä erilaisia, usein vaarallisiakin, asioita side silmillä. Ihmiset ovat jopa ajaneet autoa silmät sidottuina ja aiheuttaneet näin kolareita.

Netflix kehotti ihmisiä varovaisuuteen kuultuaan haasteesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lue lisää: Hittielokuva aloitti vaarallisen ilmiön – Netflixin täytyi ryhtyä tositoimiin, jotta ihmiset eivät joutuisi sairaalaan

Nyt elokuva on joutunut uuden kohun silmään, sillä siinä on mukana materiaalia aidosta, kymmeniä ihmishenkiä vaatineesta onnettomuudesta. Elokuvassa nähdään aitoa materiaalia Kanadan Quebecissa sijaitsevassa pikkukaupungissa vuonna 2013 tapahtuneesta junaonnettomuudesta.


Lac-Meganticin kaupungissa sattuneessa tragediassa kuoli 47 ihmistä, kun valvomaton, raakaöljyä kuljettanut juna suistui kiskoilta ja räjähti massiiviseksi tulipaloksi. Räjähdys tuhosi osan kaupungista ja tappoi kymmeniä sen asukkaita.

USA Todayn mukaan videopätkä onnettomuudesta nähdään elokuvassa osana kuvitteellista uutislähetystä, jossa kerrotaan massaitsemurhista. Videoklipin esiintyminen elokuvassa on aiheuttanut runsaasti kritiikkiä. Järkyttävän onnettomuuden liittäminen fiktiiviseen katastrofitarinaan on tuomittu ajattelemattomaksi ja halveksuvaksi eleeksi.

– Minä vihaan sitä, että sitä (videomateriaalia) on käytetty sillä tavoin. Se on niin traaginen hetki niin monelle ihmiselle, junaonnettomuuden tapahtumapaikan lähistöllä asuva Marie Morin kertoo The New York Timesille.


Lac-Meganticin kaupungin pormestari Julie Morin on kuvaillut kaupunkia syvästi järkyttäneen onnettomuuden videokuvan käyttöä elokuvassa ”arvostuksen puutteeksi”.

– Ette pysty kuvittelemaan, mitä nuo kuvat edustavat monille ihmisille täällä Lac-Meganticissa. Se on todellisuutta, jonka unohtaakseen moni on tehnyt todella paljon töitä, totesi puolestaan kaupungin toiminnanjohtaja Marie-Claude Arguin New York Timesille.

Arguinin mukaan pikkukaupungin asukkaat saavat yhä ammattiapua selättääkseen tragedian aiheuttamat traumat.


Netflixin päätöstä käyttää aitoa onnettomuusmateriaalia Bird Boxissa on kritisoitu laajalti myös sosiaalisessa mediassa. Twitter-käyttäjät ovat tuominneet videon käytön kärkkäästi.

– Miten niin rikas yritys kuin Netflix tuottaa Bird Boxin kaltaisessa elokuvan ilman, että se tarkistaa, mistä heidän materiaalinsa on peräisin? Lag-Meganticin 47 ihmisen hengen vaatinen junaturman materiaalin käyttäminen on yksinkertaisesti väärin ja vastenmielistä, eräs nainen toteaa Twitterissä.
USA Todayn mukaan Netflix hankki oikeudet videomateriaaliin Pond 5 -nimiseltä kuvamateriaalia välittävältä yritykseltä. Pond 5 tarjoaa The New York Timesin mukaan yli 14 miljoonaa videoklippiä, jotka sisältävät paitsi aitoa materiaalia sota-alueilta ja luonnonkatastrofeista myös kuvitteellisista tapahtumista.

Pond 5 kertoi tiedotteessaan, että materiaali on Bird Box -elokuvassa ”otettu pois kontekstista” ja että yritys haluaa pyytää vilpittömästi anteeksi asiaa. Netflixin tiedottaja kertoi torstaina uutistoimisto AP:lle, ettei suoratoistojätti aio poistaa materiaalia hittielokuvasta.

New York Timesin mukaan Netflix on käyttänyt videomateriaalia myös Travelers-ohjelmassaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt