TV & elokuvat

Kommentti: Juice-elokuva on julman suora sairauskertomus – Bohemian Rhapsody ja A Star Is Born jäävät täysin kakkosiksi

Julkaistu:

Kommentti
Jos Freddie Mercury, kuvitteellinen Jackson Maine ja Juice Leskinen kilpailivat kuolemansa jälkeen siitä, kenestä saa tehtyä masentuneimman elokuvan, voittaja on nyt selvillä, pohtii elokuvakriitikko Taneli Topelius.
Brittiläinen, amerikkalainen ja suomalainen rokkari kilpailivat kuolemansa jälkeen siitä, kenestä heistä saa tehtyä masentuneimman elokuvan. Juice voitti.

Kaksitoista vuotta sitten kuolleesta Juhani Leskisestä (1950–2006) valmistunut elämäkertadraama Juice alkaa lapsuudesta veljen hautajaisilla.

Noin sata minuuttia myöhemmin elokuva päättyy 1990-luvun kuviin, jotka muistuttavat, ettei nelikymppisellä Juicella itselläänkään ollut tuolloin enää paljon aikaa jäljellä – vaikka elikin vielä 56-vuotiaaksi.

Välissä on parisuhdekriisiä, laiminlyöty tytär sekä suunnattoman menestyksen ja julkisuuden synnyttämää ahdistusta, joka kanavoituu huonona käytöksenä ja ammattimaisena alkoholismina.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sillä pärjää kansainvälisessä vertailussa jo pitkälle, varsinkin kun Teppo Airaksisen ohjaama elokuva lataa epätoivon päälle ison annoksen piikittelevää seuramiestä ja terävä-älyistä sanaseppoa.

Juice-elokuvan johdonmukainen matka maalta tähtiin ja takaisin itsesääliin on julmaa mutta havainnollista katsottavaa. Se on taiteilijaelämäkerran kaapuun piilotettu sairauskertomus.


Alakuloon on viime kuukausina luottanut moni muukin – myös Hollywoodissa. Juice on jo syksyn kolmas elokuva, joka käsittelee muusikon mutkalla olevaa yksityiselämää, mielen ristiriitojen lietsomaa pahaa oloa ja julkisuuden tuomaa tuskaa.

Edellinen oli marraskuussa ensi-iltaan tullut Bohemian Rhapsody, joka on rönsyilevä ylistyslaulu Queen-yhtyeen keulakuvalle Freddie Mercurylle.

Osa Queenin faneista ei ole voinut sietää huoletonta ja yliolkaista tapaa, jolla Bryan Singerin elokuva kirjoittaa uusiksi bändiin ja Mercuryyn liittyviä historiallisia yksityiskohtia. Siitä huolimatta Bohemian Rhapsody on myös juhlallinen veisu Mercuryn rokkikukkoiselle asenteelle elää vapaata elämää ympäristön ahdistavista normeista ja ennakkoluuloista huolimatta.


Lokakuusta lähtien valkokankailla pyörinyt A Star Is Born taas kertoo kuvitteellisen tarinan kantritähti Jackson Mainen ja aloittelevan poplaulajan Allyn haparoivasta romanssista ja vahvasta ammatillisesta yhteistyöstä. Juuri fiktiivisyyden vuoksi se pystyy tiivistämään runsaasti totuuksia viihdebisneksen armottomuudesta ja kuluttavuudesta.

Jackson Mainea näyttelevän Bradley Cooperin itsensä ohjaama elokuva siirtää huomion tuhoa kohti kulkevasta rähjäisestä miehestä uutta mahdollisuutta edustavaan nuoreen naiseen tavalla, joka on lopulta repäisevän julma.


Sama kertomus on filmattu jo kolmesti aiemminkin. Cooper pehmittää klassista tarinaa silti sekä rakkauden mahdollisuudella että Allya näyttelevästä Stefani Germanottasta eli Lady Gagasta huokuvalla maanläheisyydellä.
Näihin menestysvetoisiin taiteilijakuvauksiin verrattuna Juice-elokuvan mittasuhteet ovat moninkertaisesti vaatimattomammat.

Itsesäälin ja itsetuhon mittareilla arvioituna se on kuitenkin paljon suorempi ja tylympi.

 

Juice ei ole elokuva elämästä, vaan hiljaisesta kuolemasta.

Narsismi on näissä elokuvissa taiteen eli viihdemusiikin luomiseen erottamattomasti kytkeytyvä pakko: Freddie Mercury, Jackson Maine ja Juice Leskinen ovat niiden mukaan miehiä, joilla oma sisäinen maailma menee viime kädessä aina kaiken muun – myös heistä riippuvaisten ihmisten välttämättömien tarpeiden – edelle.

Antti Heikki Pesosen käsikirjoittama elokuva ei siis ole perinteinen elämäkerta suurmiehestä.

Kuullut hitit ovat isoja mutta eivät anna kattavaa kuvaa Leskisen tuotannosta. Kappaleiden syntyhistoriaa ei useinkaan avata, vaan kytkökset Juicen henkilöhistoriaan jätetään kiusoittelevasti katsojien pääteltäviksi.

Jopa juonen pääosaan nostettu suhde ensimmäiseen vaimoon Tarjaan eli elokuvassa Marjaan (Iida-Maria Heinoinen) on vain rakennusmateriaalia laajemmalle kuvalle itsetuhosta.

Vaikka Riku Nieminen elää roolia uskottavasti, hän on vahvempi nuorena yksityiselämän Juicena kuin pöhöttyneenä keski-ikäisenä elämäntapataiteilijana.

Valinnat ovat rohkeita ja antavat elokuvalle selkeän oman äänen.

Erityisesti Juice-elokuva onnistuu henkilökuvana ahdistuksesta, jossa tähti sulkee kaiken sisäänsä – ainakin siihen asti, kunnes maksa sanoo Juicen Ei elämästä selviä hengissä -hitin tavoin poks, däng, däng.

Juice ei ole elokuva elämästä, vaan hiljaisesta kuolemasta, jota hänen läheisensä joutuvat vastentahtoisesti todistamaan.

Draaman ensimmäinen puolisko on vielä täynnä toivoa: nokkelia huomioita rakastava nuori Juice etsiytyy yliopistolla samanhenkiseen seuraan, Mikko Alatalon (Antti Tuomas Heikkinen) ja Harri Rinteen (Pekka Strang) yhtyeeseen, joka synnyttää Juicen varhaisen tuotannon klassikot.


Iloittelevimmillaan elokuva on, kun ensimmäisillä keikoilla lauletaan Juankoski Here I Come ja Marilyn. Kuvio on kuitenkin yhtä puhdaspiirteinen kuin A Star Is Bornin kohdalla: suursuosio estää elämästä arkea ja yllyttää lääkitsemään pettymyksiä viinalla.

Juice ei saanut elettyä omaa Kaksoiselämäänsä arjen ja julkisuuden kesken, mutta sen ansiosta elokuva pystyy tekemään näkyväksi itsetuhon mekanismit kaikessa ahdistavuudessaan.
  • Katso alta elokuvan traileri:

Juice, ensi-ilta Tampereen ja Kuopion elokuvateattereissa perjantaina 21.12., muualla Suomessa keskiviikkona 26.12.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt