Rajoja rikkonut Hollywood-ohjaaja Penny Marshall on kuollut – muistetaan Tom Hanksin tähdittämistä menestyselokuvista - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Rajoja rikkonut Hollywood-ohjaaja Penny Marshall on kuollut – muistetaan Tom Hanksin tähdittämistä menestyselokuvista

Julkaistu: 19.12.2018 10:33

Penny Marshall oli kuollessaan 75-vuotias.

Näyttelijä, elokuvaohjaaja ja koomikko Penny Marshall on kuollut, kertovat useat amerikkalaisjulkaisut. Hän kuoli maanantaina kotonaan Hollywood Hillsissä. Marshall oli kuollessaan 75-vuotias.

TMZ:n mukaan Marshall menehtyi sairastamansa diabeteksen aiheuttamiin komplikaatioihin.

– Perheemme on murheen murtama, Marshallin perhe kertoo julkaisemassaan tiedotteessa.

Penny Marshall menehtyi 75-vuotiaana.

Elokuvaohjaaja oli naimisissa kahdesti: ensimmäisen kerran 60-luvulla Michael Henryn kanssa ja ohjaaja Rob Reinerin kanssa 1971–1981.

Hänellä on tytär Tracy Reiner, joka työskentelee myös näyttelijänä.

Bronxista lähtöisin oleva Marshall nousi kuuluisuuteen jo 70-luvulla Cindy Williamsin kanssa tekemästään Laverne & Shirley -sitcomista. Tilannekomediaa esitettiin yhteensä seitsemän vuoden ajan.

Penny Marshallin Hollywood-tähdelle ilmestyi kukkia kuolinuutisen jälkeen.

Komedienne tunnettiin myös suoruudestaan. Independentin mukaan hän kuvaili sarjan menestystä sillä, että näyttelijät ”uskalsivat olla tyhmiä”.

Penny Marshall ja Cindy Williams (vas) nousivat kuuluisuuteen Laverne & Shirley -tilannekomediasta.

Näyttelijänuransa jälkeen Marshall ryhtyi elokuvaohjaajaksi. Hänen taidonnäytteisiinsä kuuluvat muun muassa fantasiakomedia Big (1988) ja komediadraama Omaa luokkaansa (1992), joita kumpaakin tähditti muun muassa Tom Hanks. Marshallin elokuvissa näyttelivät myös muun muassa Madonna ja Geena Davis.

Menestyselokuvat nostivat Marshallin maailman ensimmäiseksi naiseksi, jonka kaksi elokuvaa tuottivat yli 100 miljoonaa dollaria.

Edit 13.04: Juttua täydennetty.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?