TTK-tähti Marja Hintikan arki on hurjaa tasapainoilua: kolme pientä lasta, 5 tuntia tanssia päivässä ja töitä öisin – ”Se on tetristä” - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

TTK-tähti Marja Hintikan arki on hurjaa tasapainoilua: kolme pientä lasta, 5 tuntia tanssia päivässä ja töitä öisin – ”Se on tetristä”

Äitiyslomalta tanssiparketeille hypännyt Marja Hintikka taiteilee rankan treenaamisen, töiden ja perheen välillä – eikä vaihtaisi päivääkään pois.

18.11.2018 12:10

Perhoset lentelevät vatsassa, kun juontaja Marja Hintikka, 40, kävelee sunnuntaisin tanssiparinsa Matti Puron, 36, kanssa tanssiparketille. Yleisö tuijottaa kirkkaassa valokeilassa seisovaa paria hiirenhiljaa.

Miljoonayleisö kotisohvillaan pidättää hengitystään. Jännitys tiivistyy viimeisiin sekunteihin asti, kunnes ensimmäiset sävelet kajahtavat ilmoille.

Silloin jännitys hälvenee, ja tanssi vie mukanaan.

Lähteäkö mukaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan? Sitä ei Marjan tarvinnut kauaa miettiä.

– En ole katunut sekuntiakaan! Oikein hirvittää ajatus, että olisin sanonut ei, Marja nauraa.

Huikea tassimittelö on edennyt jo semifinaaleihin, joissa Marjan ja Matin rinnalla kilpailevat Hannes Suominen ja Kia Lehmuskoski, Edis Tatli ja Katri Mäkinen, sekä Tuure Boelius ja Ansku Bergström. Marja on siis kilpailun viimeinen jäljellä oleva naispuoleinen tähtioppilas.

– Omalla tavallaan me olemme jo ylittäneet itsemme, mutta nyt tähtäämme tietysti vielä koko kisan voittoon, Matti sanoo.

– Yhtäkkiä naisten pukukoppi oli ihan tyhjillään, ja jäin ihmettelemään, että mites tässä näin kävi. En olisi kilpailun alussa uskonut, että kotimamma porskuttaa viimeisenä naisena.

Hintikka on nauttinut tanssista viikko viikolta enemmän. Se on tuomareiden mukaan näkynyt myös hänen suorituksissaan kilpailussa.­

Marja lähti kisaan melko erilaisesta tilanteesta kuin muut, sillä hän hyppäsi mukaan suoraan äitiyslomaltaan. Tästä juontaa myös hänen tanssikollegoiltaan saama leikkisä lempinimi kotimamma.

– Se taisi olla Kia, joka huudahti yhteistä salsaesitystä harjoitellessa, että nyt pääsee kotimamma revittelemään! Siitä se nimi sitten jäi, Marja muistelee nauraen.

Marjan ja hänen miehensä, juontaja Ile Uusivuoren perheessä touhuaa tällä hetkellä 1-, 3- ja 5-vuotiaat pienokaiset. On siis sanomattakin selvää, että arjen pyörittäminen on työn ja tanssiharjoitusten kanssa välillä melkoista tasapainoilua.

– Se on sellaista tetristä, että saadaan kaikki palaset soviteltua kohdalleen. Ile on ollut tänä aikana korvaamaton apu. Hän on osoittautunut oikeaksi kodin kuninkaaksi.

Ile Uusivuori ja Marja Hintikka poseerasivat Kultainen Venla -gaalassa tammikuussa.­

Sunnuntaisin Marja ja Ile pitävät kalenterisulkeiset, joissa tuleva viikko käydään läpi töiden ja pakollisten menojen osalta. Joukkoon sovitellaan Marjan tanssiharjoitukset, joihin uppoaa aikaa jopa viisi tuntia päivässä.

– Olen onneksi aina saanut Matin kanssa sovittua treenit niin, että lapset ovat hoidossa sen aikaa, jotta saan rauhassa keskittyä.

Töitään Marja on tehnyt iltaisin tai öisin, joskus lapsi kainalossa. Tänä syksynä haasteeksi osoittautui tautikierre, joka ryöpsähti perheen niskaan toden teolla.

– Meillä on ollut kaikilla lapsilla suu- ja sorkkatauti, kunnon flunssat ja vatsatautikierre. Se on tuonut hieman lisähaasteita arkeen.

Matti Puron ja Marja Hintikan tähtämessä on tanssikisan finaali.­

Tukiverkot auttavat, kun tulee tiukka paikka. Nuorimmaiselle lapselle on puhkeamassa juuri hampaita, jonka seurauksena nukkuminen on vaikeaa. Marjan äiti on ottanut pienokaisen silloin tällöin hoitoon.

– Hän pääsee välillä mummolaan, jotta me saamme nukuttua edes yhdet kunnon yöunet.

Tanssiminen on kaikesta huolimatta osoittautunut tärkeäksi henkireiäksi kiireiden keskellä.

– Vaikka olisin valvonut koko yön, niin treenit ovat tuntuneet aina kivoilta. Siinä unohtuu kaikki huolet ja murheet.

Hintikka löytää aikaa tanssille puolisonsa Ile Uusivuoren avulla. Uusivuori vahtii lapsia, kun juontaja pyyhältää parektilla Matti Puron kanssa.­

Tanssi on muuttanut Marjan elämää todella paljon.

– Suurin muutos, minkä näen Marjassa, on se, että hän oppii asiat koko ajan vähän nopeammin. Kuviot menevät muutamalla kokeilulla, tai jopa ihan ensimmäisellä kerralla oikein, Matti kehuu.

Lisähaasteita on kuitenkin tuonut Marjan synnynnäinen selkävaiva, jonka vuoksi hän näyttää omien sanojensa mukaan ”kyttyräselältä”.

– Minulla on sellainen mutka väärään suuntaan selkärangassa. Se ei auta, vaikka kuinka vetäisin hartioita alas.

– Onhan se kipeä, mutta haluan kuitenkin tehdä töitä tämän eteen. Huomaan jo nyt yläselässäni uudenlaista liikkuvuutta.

Tanssisalilla kuluu viikossa jopa 40 tuntia. Tiukka treeni näkyy jo vartalossa ja esimerkiksi Hintikan selkävaivat ovat helpottuneet hiljalleen.­

Kunto on kasvanut tanssiessa kohisten ja hyvinvointi lisääntynyt entisestään. Tämä ei ole jäänyt Marjan lähipiiriltäkään huomaamatta.

– Kehoni on enemmän elossa kuin vuosiin, ja olen löytänyt paljon uusia lihaksia. Tämä on ihan huippujuttu, varsinkin kun on juuri saanut kolme lasta.

– Olemme liikkeessä 30–40 tuntia viikossa. Kyllähän se näkyy väkisinkin, Matti muistuttaa.

Kotipuolessa on huomattu erityisesti Marjasta pursuava ilo ja hyväntuulisuus.

– Kotona on sanottu, että näytän siltä, että olen henkisesti hyvässä paikassa. Niin olenkin. Voin todella hyvin. Rakastan tanssimista, Marja kertoo.

Matti ja Marja kisaavat sunnuntaina kolmea muuta paria vastaan.­

Tähtäimessä Matilla ja Marjalla on tietysti tanssikisan huipennus, finaali. Sunnuntain semifinaalissa pari tanssii Marjalle parinvaihtoviikoilta entuudestaan tutun quickstepin ja uutena tanssina rumban.

– Marja on osoittautunut todelliseksi heittäytyjäksi, joka on valmis kokeilemaan kaikkea. Hän on innokas, ahkera ja inspiroiva, Matti kehuu.

Sunnuntaina selviää vihdoin ketkä pareista selvittävät tiensä jännittävään finaalilähetykseen.

– Marja ehdotti jo kappaletta meidän finaalin freestyle-esitykseen, ja olen siitä aivan fiiliksissä, Matti paljastaa.

Kävi kisassa miten tahansa, syksy on ollut Marjalle unohtumaton. Erityisesti mieleen on painunut kolmannessa suorassa lähetyksessä esitetty kehuja kerännyt samba.

Lyhyeen paljettiunelmaan pukeutunut Marja heittäytyi tanssin pyörteisiin vapautuneemmin kuin koskaan aiemmin. Esityksen jälkeen Marjan suuri idoli, tanssikonkari Aira Samulin tuli onnittelemaan.

– Hän huudahti, että Marja, nyt se tapahtui! Sinä pääsit irti! Ja hän oli aivan oikeassa. Olen päässyt irti, ja se on mahtavaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?