TV & elokuvat

Ensitreffit alttarilla -Vesa luki kommentteja käyttäytymisestään ohjelmassa – sivalsi tiukan kuitin katsojille: ”Mielenkiintoista”

Julkaistu:

Vesa ja Sini päättivät pysyä yhdessä ohjelman jälkeenkin.
Tiistaina päätökseensä tullut Ensitreffit alttarilla päättyi kahden parin kohdalla onnellisesti, kun taas yhden parin tiet erkanivat.

Yksi yhdessä pysyvistä pareista on Sini ja Vesa. Heidän lisäkseen yhdessä jatkoivat Miina ja Heikki, kun taas Rosa ja Eetu päätyivät eroon. Eetu paljasti myös löytäneensä kesän aikana jo uuden kumppanin.
Keskustelu ohjelman käänteistä on käynyt kuumanaa muun muassa Twitterissä. Viimeisen jakson jälkeen somekansa puhuikin suunsa puhtaaksi.

Monet katsojat yllättyivät, kun Vesa yhtäkkiä kommentoikin keskusteluja itse.
– Thanks Twitter. Mielenkiintoista pyöriä kärpäsenä katossa. Ja juu, hyvin menee edelleen. Väittäisin jopa olevan kipinää, Vesa veistelee twiitissään.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Ja vahva suositus. Vaikkei puolisoa löytyisi, niin joutuu funtsimaan itseään ihan eri tavalla. Jos taas löytyy, niin täysillä mukaan, mies lisää.

Twiitti on kerännyt satoja tykkäyksiä ja monia kommentteja.

– Hienoa heittäytymistä, Vesa! Kiitos! Tarjositte suurta viihdettä meille sohvaperunoille. Joskus tulee heitettyä twitterissä asiatontakin läppää teidän kustannuksella, mutta aina kuitenkin pilke silmäkulmassa.

– Helkkarin rohkea kyllä olet! Ei onnistuisi ikinä multa - eikä monelta muultakaan

Sinin ja Vesan yhteiselo ohjelmassa ei sujunut järin tasaisesti, sillä Sinin mielialat ovat heitelleet, kun hän ei ole ollut varma, onko suhteessa tarpeeksi kipinää vai ei. Illan jaksossa Sini kertoikin, että Vesan kanssa käyty keskustelu on vaikuttanut hänen päätökseensä yhdessä pysymisestä vahvasti.

– Minulle ihan ratkaisevaa tässä loppumetreillä oli se, kun sinä sanoit minulle, että sinun reunaehtosi on se, että sinäkin kytkeydyt tähän täysillä ja yrität, kun minulla oli ollut sellainen fiilis, ettet ole täysillä mukana, Sini kertoi asiantuntijoiden edessä.

Vesa kertoi myös haluavansa jatkaa yhdessä Sinin kanssa ilman ulkopuolelta tulevaa painetta.

– Haluamme nähdä sen, millaista tämä on kun voimme mennä meidän ehdoilla, eikä välttämättä sen muun, mitä tässä ympärillä on. Mennään takaisin semmoiseen deittailuvaiheeseen, mitä tässä ei ole ollut, Vesa sanoi.

– Kyllä nyt alkuviikosta tämä reunaehtokeskustelu oli minulle sellainen viimeinen niitti siihen, että kyllä minun täytyy vielä yrittää ja olla tässä. Että kyllä me tästä jatketaan matkaa yhdessä, Sini sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt