TV & elokuvat

Ensitreffit alttarilla -Miina rakastui aina vääränlaisiin miehiin ja sai tarpeekseen – paljastaa nyt IS:lle, miksi sietää Heikin käytöstä

Julkaistu: , Päivitetty:

ensitreffit alttarilla
Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa hurmannut Miina paljastaa IS:n haastattelussa, että hänen kypsä suhtautumisensa parisuhteisiin johtuu aiemmista erehdyksistä.

– Suhteisiini liittyi aina epävarmuutta ja jännitystä.
Voiko kukaan olla noin positiivinen, lempeä, pitkäpinnainen ja ymmärtäväinen?

Tätä katsojat ovat ihmetelleet pitkin syksyä, kun viides Ensitreffit alttarilla -tuotantokausi starttasi ja ruutuun ilmestyi kupliva ja iloinen Miina, 29, joka avioitui rauhallisen ja hieman sarkastisen Heikin, 35, kanssa.

Pariskunnan suhde ja etenkin Miinan kypsä ja aikuismainen käytös on aiheuttanut laajalti keskustelua, ja Miinasta on leivottu koko kansan suosikkiminiää.

Miina antaa nyt Ilta-Sanomille yksinoikeudella haastattelun, jossa hän kertoo oman tarinansa ja sen, miten hänestä tuli ihailtavan ymmärtäväinen kumppani.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mutta kerrotaan ensin, mikä sai Miinan lähtemään mukaan kyseiseen ohjelmaan.

– Olin ollut sinkkuna noin vuoden, ja olin todennut, että en enää luota siihen, että osaan itse valita itselleni oikeanlaista ihmistä. Toteutin kumppanivalinnassa aina tietynlaista kaavaa ja löysin itselleni vääräntyyppisiä miehiä, Miina kertoo.

– Aiempiin suhteisiini liittyi aina sellainen jännityksen kaava, joka pohjautui epävarmuuteen. Miehet olivat aina hyvin ulospäinsuuntautuneita, viihdyttäviä, muiden seurassa supliikkeja ja kaikkien kavereita sekä ulkoisesti hyvin viehättäviä.


Miina ei ollut suhteissa onnellinen, eivätkä suhteet lopulta kantaneet.

– Olen tehnyt suhteissani kompromisseja oman hyvinvointini kustannuksella, eikä minulla ollut hyvä olla. Mutta olen kiitollinen niistä suhteista, koska ne ovat kasvattaneet minua, ja nyt tiedän, mitä haluan. Joskus sitä oppii parhaiten kantapään kautta, Miina hymähtää.

– Olen tehnyt itseni kanssa kovasti töitä siinä, että ymmärrän, että se mikä minua viehättää ja vetää puoleensa, ei välttämättä ole se, mitä aikuisessa suhteessa tarvitaan. Nykyään tiedän, että hyvässä suhteessa on hyvä tasapaino molempien välillä ja kaksi kypsää ihmistä.

Itsetuntemuksen lisääntymisestä huolimatta Miina ajatteli, ettei onnistuisi valitsemaan hyvää kumppania.

Niinpä hän haki ja pääsi mukaan ohjelmaan, jossa hänen kumppanivalinnastaan vastaisi kolme parisuhteiden asiantuntijaa.

Siinä vaiheessa Miina teki tietoisen päätöksen siitä, että hän luottaa täysin asiantuntijoiden valintaan.

– Tyhjensin aktiivisesti ajatukseni niistä kaavoista ja odotuksista, joita minulla oli parisuhteelle. Tiesin, etten voi varautua yhtään siihen, millainen tuleva kumppanini on, Miina sanoo.

– Olin päättänyt, että annan tälle ihmiselle mahdollisuuden. Arvelin, että sieltä tulee sellainen ihminen, jota en ensimmäisenä itse valitsisi, koska olen niin huono valitsemaan kumppania.

Näin saattoivat ajatella myös monet katsojat, kun Miina ja Heikki lopulta tapasivat toisensa alttarilla. He vaikuttivat toistensa vastakohdilta ja aluksi moni piti paria huonona matchina.

Sittemmin parista on tullut kauden suosikki, koska suhde on kehittynyt jatkuvasti parempaan suuntaan.

– Alttarilla minulla oli vain ääretön uteliaisuus ja kunnioitus toista kohtaan. Tiesin, että myös tämä toinen henkilö on lähtenyt isolla riskillä tähän ohjelmaan, joten hän ansaitsee kaiken kunnioituksen, ja haluan aidosti tutustua tähän ihmiseen, Miina kertoo tuntemuksistaan.


Parisuhteen nykytilasta Miina ei hiisku sanaakaan, sillä kausi on vielä kesken. Miina kuitenkin myöntää, että pelkkää ruusuilla tanssimista suhde ei ole ollut – sen ovat todistaneet katsojatkin.

Esimerkiksi Heikin arvostelevat kommentit eivät ole tuntuneet hyviltä. Heikki on arvostellut muun muassa Miinan tatuointeja, lävistyksiä ja vaatetusta.

– Eihän minkäänlainen kritisointi tunnu hyvältä. Päätin suhtautua kommentteihin rakentavasti ja halusin ymmärtää, miksi ihminen sanoo ja toimii näin ja mitä se kertoo siitä ihmisestä, joka kritisoi.

– Yleensä toisen kritisointi kertoo enemmän sanojasta kuin vastaanottajasta. Vastaanottajana velvollisuuteni on kertoa, missä menee omat rajani, koska itselleni tuntematon ihminen ei voi tietää rajojani.

Miina onkin pitänyt rajoistaan kiinni lempeästi, mutta sopivan napakoilla kommenteilla.

– Rajoja voi asettaa lempeän lujasti – ei tarvitse olla kärkäs. Olen lempeä varsinkin niille, jotka ovat uusia tuttavuuksia.

– En myöskään nykyään takerru jokaiseen asiaan eikä kaikesta tarvitse tehdä numeroa, vaan valitsen taisteluni ja sanon asioista, jotka koen tarpeeksi suuriksi.

Hän uskoo normaaliin aikuismaiseen keskusteluun.

– Aikuisessa kypsässä suhteessa pitää voida sanoa asiat rakentavasti. Kun olen itse rakentava, toinenkin on yleensä yhteistyöhaluinen. Hyökkäyksellä ja uhmakkuudella harvoin saa aikaan hyviä lopputuloksia, vaan se menee syyttelyksi.

Elämä on myös koulinut ja tuonut lisää lempeyttä ja halua ymmärtää.

– En ole aina ollut näin rauhallinen, vaan se on tullut henkisen kasvun, oman tasapainon, aikuistumisen ja itsevarmuuden kautta, Miina sanoo.

– Kun minusta on tullut itsevarmempi, minusta on tullut myös parempi parisuhteissa. Epävarmuus ruokki kärkkäämpää käytöstä, ja tiedän myös, miten ahdistavaa on olla itsensä kanssa, jos ei tunnista itseään.

Nykyään hyvin itsensä tunteva Miina myöntää, että hänessä on edelleen naiivi puoli, joka on koitunut hänelle joskus ongelmaksi.

– Uskon siihen, että lähtökohtaisesti ihminen on hyvä. Mutta osaan myös pitää nykyään paremmin puoleni, enkä koe olevani liian kiltti.

Miinan ajatusmaailmaa on muokannut myös rakkaan äidin kuolema. Miina oli tuolloin 21-vuotias.

– Äitini oli lämmin ja vahva ihminen, ja hän halusi aina löytää ihmisen käytökselle jonkin selityksen. Hän uskoi ihmisten hyvyyteen. Jos pystyn olemaan edes murto-osan siitä, mitä hän oli, olen tehnyt jotain oikein, Miina pohtii.

– Kuoleman edessä altistuu myös elämän hauraudelle, ja silloin tajuaa, kuinka tärkeää on edistää hyviä asioita ja olla ihmisille hyvä. Elämä on lopulta hyvin lyhyt.


Miinan usko ihmisten hyvyyteen näkyy hänen lämpimässä ja avoimessa suhtautumisessaan uusiin ihmisiin, kuten ohjelmassa on nähty. Miina tulee loistavasti toimeen myös Heikin äidin kanssa.

– Avoimuus ja aitous on se, mitä peräänkuulutan. Jos haluaa pysyvän parisuhteen, pitää kohdata ihminen sellaisena kuin tämä on. Ei pitäisi tuomita, vaan kannattaisi keskittyä enemmän mahdollisuuksiin kuin esteisiin.

– Nykypäivän nopeassa deittikulttuurissa yritetään ehkä tehdä itsestä kävelevä deittimainos, jossa annetaan vähän vääristynyt kuva itsestä. Itse olen sitä mieltä, että kannattaisi olla heti alusta alkaen oma itsensä. Sillä säästää hirveästi kaikkien aikaa.

Miinaa hehkutetaan somessa jo elämäntapaguruksi, joka tuntuu tietävän, miten parisuhde saadaan toimimaan.

Asiakaspalvelutehtävissä työskentelevä nainen on saanut ohjelmasta paljon palautetta positiivisuudestaan niin töissä kuin kadulla.

– Tämä on ollut hämmentävää, kannustavaa ja koskettavaa. On todella hienoa, jos ihmiset ovat löytäneet minusta jotain samaistumispintaa ja syvällisyyttä, Miina sanoo häkeltyneenä.

– En minäkään aina ole positiivinen – eihän kukaan meistä ole mikään yli-ihminen. Mutta minulla on sellainen peruspositiivinen asenne ja suhtautuminen siihen, miten elämää eletään. Se, miten asiat etenevät, on hyvin paljon itsestä kiinni. Olen saanut positiivisen elämänasenteen isältäni.

Aiemmin Miina saattoi myös peittää positiivisuuden alle liian itsenäisen pärjääjän, joka ei uskaltanut olla heikko.

– Tajusin jossain vaiheessa, että ei aina tarvitse olla niin positiivinen, vaan voi rauhoittua ja ottaa vastaan myös elämän raadolliset asiat sellaisena kuin ne tulevat.

Netissä hän on saanut myös jotain negatiivista palautetta positiivisuudestaan, koska Miina on joidenkin mielestä ”liikaa jotain”.

– Miten kukaan voi olla ihmisenä liikaa? Miina hämmästelee.

– Negatiivinen palaute osuu aina arkaan paikkaan, mutta se ei määrittele minua ihmisenä. Mielestäni tärkeintä on, että olen ohjelmassa oma itseni. Tiedän, että on täysi mahdottomuus, että kaikki miellyttäisivät kaikkia.

Hän on iloinen siitä, että lähti mukaan ohjelmaan, vaikka hänen elämästään ja kaikesta kuvatusta materiaalista näytetäänkin vain ”millin murto-osa”.

– On ollut ihana kuulla, miten paljon tämä ohjelma antaa ihmisille – niin sinkuille kuin parisuhteessa eläville. Erityisesti miehet tulevat kertomaan, miten he katsovat ohjelmaa. Kannustan kaikkia katsomaan, koska ohjelma voi antaa monelle neuvoja ja inspiraatiota omaan elämään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt