TV & elokuvat

Suomessa vierailleen Spike Leen kärkkäät kommentit olivat aiheuttaa kiusallisen tilanteen – USA:n suurlähettiläs mursi jään

Julkaistu:

Spike Lee
Spike Lee kritisoi ankarasti Yhdysvaltain nykyistä presidenttiä Donald Trumpia, kun tämän nimittämä Suomen-suurlähettiläs Robert Pence isännöi ohjaajatähden vierailua. Kiusalliselta tilanteelta kuitenkin vältyttiin.
Ohjaajalegenda Spike Lee ei lauantai-iltapäivän mestarikurssilla jättänyt Helsingissä epäselväksi käsitystään presidentti Donald Trumpista.

Paitsi, että Lee kutsui Trumpia Yhdysvaltain surkeimmaksi presidentiksi ikinä, hän ei suostunut kutsumaan maansa johtajaa edes nimeltä.

– Agent Orange, tiedättehän mitä se on? Lee sanoi viitaten sekä Trumpin hiusten oranssiin väriin että amerikkalaisten Vietnamin sodassa käyttämään myrkkyyn, joka on liitetty muun muassa kehitysvammaa aiheuttaviin geneettisiin muutoksiin.

Lee arvosteli myös Trumpin äkkipikaisuutta – ja kyseenalaisti tämän älykkyyden.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Hänellä on ydinaseen laukaisukoodit. Toivon todella, että hänelle on annettu sitä varten tarkoituksella väärä koodi – jokin hyvin yksinkertainen numerosarja, kuten 0-1-2-3-4, Lee tokaisi.

Lue lisää Spike Leen mestarikurssista: Mustan Amerikan väkevä ääni – Spike Lee kertoi Suomessa uransa vaiheista ja siitä, miksi rotujännitteistä kertominen on tärkeää


Suorapuheisena tunnettu Lee ei ole peitellyt poliittisia näkemyksiään aiemminkaan. Trump-kommentit olisivat kuitenkin voineet aiheuttaa kiusallisen tilanteen Helsingissä, sillä Leen vierailun kolmantena isäntänä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ja Jasper Pääkkösen lisäksi oli Yhdysvaltain suurlähetystö sekä Trumpin maaliskuussa Suomen-suurlähettilääksi nimittämä Robert Pence.

Suurlähettiläs Pence kuitenkin mursi jään käyttämällä ennen lauantai-illan Blackkklansman-elokuvan näytöstä puheenvuoron, jossa hän ylisti, kuinka paljon Leen elokuvat ovat edistäneet amerikkalaisten elämää – ja muistuttamalla epäsuorasti, ettei hän itse äänestänyt Trumpia valtaan.

– Viime vaaleissa kannatin Marco Rubiota ja Scott Walkeria, jotka jättäytyivät myöhemmin pois presidenttikisasta, Pence paljasti.

– Olen Suomessa edustamassa Yhdysvaltoja, ja teen sen erittäin ylpeänä. Olen vannonut ylläpitäväni Yhdysvaltojen perustuslakia, ja aion tehdä kaiken voitavani sen eteen, hän jatkoi.


Pence totesi Leen Blackkklansman-elokuvan kertovan hyvin synkästä ajanjaksosta Yhdysvaltojen historiassa.

– Toivon, että voisin sanoa, että elokuvassa esiintyviä asioita ja joitakin ihmisiä ei enää olisi jäljellä Amerikassani, mutta valitettavasti osa niistä on yhä olemassa, Pence summasi.

Täyden Bio Rex -elokuvateatterin yleisön eteen Pencen jälkeen saapunut ohjaaja Spike Lee halusi ensimmäisenä tietää, aikooko suurlähettiläs kertoa tämän saman myös presidentille itselleen.

– Hän saa kutsua minut kotiin (pois tehtävästäni), jos hän haluaa, Pence kuittasi tilanteen.


Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali Helsingissä to–su 20.–30.9.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt