TV & elokuvat

Anna Erikssonin elokuva sai ensiesityksensä Venetsiassa – alastomuus oli laulajalle epämukavaa: ”Tietyt kohtaukset ovat yhä vaikeita katsoa”

Julkaistu:

esikoiselokuva
Laulaja ja taiteilija Anna Erikssonin esikoisohjaus M sai keskiviikkona ensiesityksensä Venetsian elokuvajuhlilla. Elokuva ammentaa seksistä ja kuolemasta Marilyn Monroen avulla.
Anna Erikssonin elokuva M sai ensinäytöksensä Venetsian elokuvajuhlilla. Erikssonin esikoiselokuva näytettiin elokuvajuhlilla keskiviikkona lehdistölle. Torstaina oli edessä varsinainen maailmanensi-ilta.

– Kyllä jännittää. En ole nähnyt viimeisteltyä versiota näin isolla kankaalla, Eriksson kertoo Venetsiassa.

– Tietyt kohtaukset ovat minullekin yhä vaikeita katsoa.

Laulajana ja pop-säveltäjänä tunnettu Eriksson teki elokuvaa omakustanteisesti viiden vuoden ajan. Se lähetettiin tarjolle Venetsian elokuvajuhlien Critic's Week -esityssarjaan, joka koostuu haastavista ja vaikeistakin teoksista. Kuraattori Giona Nazzaro piti elokuvasta oitis.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Hän kirjoitti keväällä pitkän ja innostuneen meilin. Mutta kun odotimme varsinaista myöntävää päätöstä, tulimme puolittain hulluksi, Eriksson kuvailee.


Lopullinen hyväksyntä tuntui Erikssonista epätodelliselta. Esikoisteos pääsi erittäin korkeatasoiseen tapahtumaan, jonka seulaa ei ole läpäissyt 2000-luvulla kuin muutama suomalainen, viimeksi Jukka-Pekka Valkeapää elokuvillaan Muukalainen (2008) ja He ovat paenneet (2014).

Marilyn-mytologian äärellä

M kertoo periaatteessa Marilyn Monroesta, mutta se ei ole juonellinen kertomus saati elämänkertaelokuva.

– Ajattelin kauan tekeväni kollaasimaista työtä tai videotaidetta. Elokuvallinen muoto syntyi kokeilemalla, Eriksson sanoo.

Hän esiintyy pääosassa itse. Roolihahmo ei ole tosielämän Marilyn, vaikka muistuttaa tätä.

– Monroessa kiehtoi seksuaalisuuden ja kuoleman teema, Eriksson arvioi.

– Ajatus on, että päähenkilö on joutunut limboon, kuoleman maailmaan. Tuo vaikutelma syntyy pirstaleisuudesta.

Monroe on lähtöpiste, josta irtoaa ideoita ja tunnetiloja. Critic's Weekin tiedotteessa kuraattori Nazarro kuvailee M:n olevan body horror -elokuvaa David Cronenbergin ja ranskalaisen erotiikkakauhupioneerin Jean Rollinin hengessä.


Toisaalta elokuvan kuvaileminen Marilyn-aiheiseksi saattaa herättää pettymyksiä.

– Kukaan ei ole niin sanonut, mutta varmaan moni niin ajattelee. Kaikilla on oma ideansa Marilynista, eikä tämä elokuva vastaa useimpien käsitystä, Eriksson pohtii.

Visuaalisia inspiraation lähteitä kysyttäessä Eriksson mainitsee valokuvaaja Philip-Lorca diCorcian sekä ohjaajat Gaspar Noén ja David Lynchin.

Pois mukavuusalueilta

Erikssonille epämukavimmat hetket olivat hyvin paljastavia alastonkohtauksia, joista on Suomessa ehditty jo kertoa. Niiden tunnelma on synkkä ja kliininen.

– Yhdistän Marilyniin ja hänen kohtaloonsa voimakkaasti väkivallan. Alastomuus on osa sitä. Asian esittämisessä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Kesäleningissä kohtausten vaikutelma olisi hyvin erilainen, Eriksson sanoo.

– Olin valmistautunut, että asia nousee otsikoihin.

Odotukset Suomessa ja maailmalla ovat lähtökohtaisesti erilaisia. Venetsiassa kansainvälinen yleisö ei elokuvaa katsoessaan ajattele Erikssonia pitkän uran tehneenä laulajana, vaan arvioi teosta sen ehdoilla.

Erikssonin keskiviikko kului haastatteluja antaessa. Edessä olivat muun muassa Italian Rolling Stone -lehden kuvaukset sekä Suomen suurlähetystön järjestämä illallinen.

Seuraavaa elokuvaansa Eriksson toivoo pääsevänsä kuvaamaan keväällä. Hän harkitsee Suomen elokuvasäätiön tuen anomista, yhdellä ehdolla.

– Kunhan he eivät puutu mihinkään sisällössä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt