TV & elokuvat

Suosikkijuontaja Marco Bjurström paljastaa, mikä sai hänet palaamaan tv-ruutuun: ”Ajattelin, että se aika olisi ohi”

Julkaistu:

TV
Marco Bjurström palaa tänään television prime timen kasvoksi, kun Hyvät katsojat alkaa. Mies itse ei paluuta suunnitellut ja sanoo, että jos uusi ohjelma floppaisi, eläkepäivät tv-työstä todennäköisesti alkaisivat.
Televisiotöistään moneen kertaan palkittu Marco Bjurström, 52, luuli olevansa jo eläkkeellä tv-ruudusta, mutta toisin kävi. Paraatipaikalla lauantai-iltana nähtävä Hyvät katsojat -viihdeohjelma tuo rakastetun juontajan takaisin vauhdikkaan visailun vetäjäksi tänään lauantaina.

– Olin ajatellut, etten enää tekisi televisiota. Että se aika olisi minun kohdallani ohi, olisin jo eläkkeellä tv-töistä. Ettei juuri minun kohdalleni enää osuisi mitään niin mielenkiintoista ohjelmaa, että siihen pitäisi mennä mukaan, Bjurström perustelee.

– Minulla ei ole mitään pakkoa olla ruudussa. Olen yli viisikymppinen ja saanut tehdä tv:ssä monenlaista. Se elämänvaihe oli hienoa aikaa, mutta minun huomioni on nykyään muussa. Tv-töihin ei ole ollut haku päällä.

Lue lisää: Marco Bjurströmin sapattivuodet ovat ohi – palaa televisioon Uutisvuodon paikalle: ”Tuli vähän puskista ja yllättäen”

Kun Bjurström kuuli Hyvät katsojat -ohjelmasta lisää, hänen mielensä alkoi muuttua.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Innostuin monestakin seikasta. Kilpailijat ovat kaikki esiintymisen ammattilaisia, ja heidän kanssaan on hienoa työskennellä. En ole tosi-tv:n suuri ystävä. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta minua se maailma ei kiinnosta, hän sanoo suoraan.

– Tämä ohjelma on kunnianosoitus televisiolle. Sille työlle, jota televisiossa on tehty tiedonvälityksen ja viihdyttämisen muodossa. Olisi surku suomalaiselle tv-osaamiselle, jos ohjelma teilattaisiin täysin.


Marco Bjurström nostaa esiin myös sen tosiasian, että nyt tehdään ohjelmaa niille uskollisille, jotka edelleen katsovat televisiota perinteiseen tapaan. Nyt ei myöskään haeta katsojiksi vain mainostajia miellyttävää nuorta kohderyhmää.

– Niinhän monien ohjelmien kohdalla tehdään. Nostan Ylelle hattua, koska tässä tehdään ohjelmaa kaikenikäisille ja kunnioitetaan katsojia, jotka edelleen katsovat ohjelmia perinteiseen tapaan ruudun äärellä. Se on suuri syy, miksi lähdin mukaan.

Hyvät katsojat tulee suositun Uutisvuoto-ohjelman tilalle, joten kanavan panostus ja odotukset ovat korkealla.

– Olen tässä iässä siinä vaiheessa elämää, että itsetuntoni ei romahda, jos katsojat eivät kiinnostu ohjelmasta. Mutta kyllä harmittaisi hirveästi, koska tämä on oivallinen, suomalaisten kehittämä ohjelmaidea, Marco sanoo.

– Jos niin kävisi, minulle tuskin tarjottaisiin enää tv-töitä. Sitten olisin tosiaankin tv-töistä eläkkeellä. Varsinaiset työni kuitenkin jatkuisivat, joten elämä ei loppuisi.

Vaikka Hyvät katsojat nousisi kuinka suureen suosioon, enää yksi ohjelma ei muuta Marcon elämää. Kuten tapahtui Bumtsibumin kohdalla parikymmentä vuotta sitten.

– Ennen Bumtsibumia olin esiintynyt paljon, mutta julkisuuteen en ollut tottunut. Silloin käynnistyi käsittämätön hulabaloo. Se ei tule toistumaan kohdallani enää koskaan, koska olen tuttu jo entuudestaan. Elämäni ei tule heittämään häränpyllyä yhtenä yönä kuten silloin tapahtui.

Nyt taustalla on paljon elettyä elämää. Se muuttaa ihmistä ja saa katsomaan maailmaa syvemmin.

Lue myös: Muistatko, missä ohjelmassa Marco Bjurström oli ennen BumtsiBumia? Katso kuvat miehen tv-töistä kautta aikain!

– On koettuna monta floppia ja monta onnistumista. Olen kohdannut surua ja hankaluutta kuten kaikki muutkin. En ole koskaan stressannut paljon, mutta nykyään stressaan entistä vähemmän. Elämässä on nyt aika helppo ja hyvä olla. Lainoistakin on jäljellä enää rippeitä, Bjurström kertoo.

Hän on toteuttanut musikaaleja ja muita mielenkiinnon kohteitaan, vaikka osa tuotannoista onkin tuottanut tappiota.

– Yhtään ei kaduta. Taloudellisesti penkin alle menneet Rent ja Avenue Q saivat kuitenkin taiteellisesti hyvän vastaanoton. Olisi ahdistanut, jos ne olisivat olleet sekä taiteellisesti että taloudellisesti epäonnistuneita. Voin kuitenkin olla ylpeä, että kuuntelin sydäntäni ja teimme kaiken hyvin. Taloudellinen epäonnistuminen on pienempi pettymys.


Bjurström oli viitisen vuotta sitten mukana Nelosen uutistoimituksessa.

– En kadu uutisankkuriseikkailuanikaan. Se ei ollut kiva puolitoista vuotta, mutta se oli kasvattavaa ja tärkeää aikaa. Voin arvostaa sitä maailmaa, mutta yhtään en sitä kaipaa.

Marco kertoo uutislähetyksiin alun perin kaavaillun hänelle sopivaa roolia, joka ei sitten kuitenkaan toteutunut. Siksi työ ei ollutkaan ihan sitä, mitä oli tarkoitus.

– Jokaisessa työssä pitää tulla tunne, että itsellä on siinä annettavaa. Ilman sitä ei ole mahdollisuutta menestyä. Kun työ tuntuu oikealta, on hyvä mennä nukkumaan itsensä viereen, Marco huomauttaa.

Suosikkijuontaja on tullut ikään, jolloin läheisiä alkaa menettää.

– Elämän julmuus näkyy siinä, että läheisille joutuu jättämään jäähyväiset. Äidin lisäksi monia muitakin tärkeitä ihmisiä on saatettu haudan lepoon. Oli kovaa katsella äidin hidasta hiipumista sairauteen. Se on ollut tähänastisen elämäni rankin, mutta myös opettavin asia, Bjurstöm miettii.

– Inhoan hautajaisia. Olen maailman huonoin niissä. Hautajaisissa on kammottavaa, mutta samalla puhdistavaa. Itken kuin vesiputous, mutta sen jälkeen on jatkettava matkaa. Ikävä jää, mutta elämään kuuluu, että tänne tullaan ja täältä lähdetään.

Bjurströmin mielestä ei kannata jäädä rypemään asioihin, joille ei vaan voi mitään, mutta kaikesta voi oppia.

– Vastoinkäymiset pysäyttävät ja laittavat puntaroimaan, mikä maailmassa on arvokasta. Jos on säästynyt murheilta, voi tuntua kliseiseltä sanoa näin, mutta noin on käynyt minullekin.


Pohdinnan seurauksena Marco järjestää nyt elämäänsä entistä enemmän omaa aikaa. Kuluneena kesänä hän on istuskellut kesäpaikassaan saaressa, katsellut merelle ja miettinyt.

– Mitä nuorempi on, sitä helpommin elämän näkee mustavalkoisena. On hienoa oppia, että siinä mustan ja valkoisen välissä on mieletön määrä eri sävyjä. Elämä ei ole ehdottomasti jotain, ei ole joko tai vaan elämä on sekä että. Suvaitsevaisuus ja armeliaisuus itseä ja muita kohtaan on elämän isoja läksyjä, Marco muistuttaa.

Syksyllä Bjurström jatkaa tutuissa töissä tanssinopettajana omassa yrityksessään StepUpissa. Hän myös ohjaa nuoria ShedHelsinki-projektin musikaalissa Seikkailu jouluyönä, jonka ensi-ilta on joulukuun 8. päivä.

Marcolla on valtavasti motivaatiota teatterissa ohjaamiseen.

– Olen ollut vahva ja itsepäinen persoona pienestä pitäen. Varmaan ihan ärsyttävyyteen asti pikkuvanha. Olin jo nuorena ylpeä omasta erilaisuudestani.

Sitä samaa Marco haluaisi opettaa ja vahvistaa tämän päivän nuorissa.

– Olen aina ollut muille innostaja ja mahdollistaja. Se on elämäntehtäväni. Haluan mahdollistaa asioita muille, auttaa löytämään juuri itselle parhaiten sopivaa, koska olen saanut itsekin sen verran paljon, energinen mies perustelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt