Laura Birn nappasi roolin Netflixin uutuussarjasta – pian suomalaisnäyttelijää pääsee ihailemaan 130 miljoonaa tilaajaa: tätä on luvassa - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Laura Birn nappasi roolin Netflixin uutuussarjasta – pian suomalaisnäyttelijää pääsee ihailemaan 130 miljoonaa tilaajaa: tätä on luvassa

Laura Birnillä on tärkeä äitirooli Netflixin uutuudessa. IS näki sarjan alkujaksot etukäteen.

Suomalainen Laura Birn näyttelee Netflixin tämän syksyn isossa omassa sarjassa perheensä hylännyttä äitiä, jolla on kyky ottaa toisen ihmisen ulkomuoto.­

23.8.2018 13:28 | Päivitetty 23.8.2018 17:00

Hiukset ovat hieman sekaisin ja katseessa välähtää stressi ja tuska. Kasvot ja ääni ovat kuitenkin suomalaiselle elokuvayleisölle erittäin tuttuja:

– Vihannesten keräämistä, halkojen hakkaamista, mekkojen tekemistä – emme muuta teekään kuin töitä, kuuluu näyttelijä Laura Birnin ensimmäinen, mariseva repliikki Netflixin uudessa mysteerisarjassa The Innocents.

Kahdeksanosainen brittiläinen tv-sarja on yksi Netflix-palvelun tämän syksyn isoista omista tuotannoista.

Laura Birn näyttelee Netflixin uutuussarjassa sen päähenkilön Elena-äitiä.­

Perjantaista alkaen Netflixin 130 miljoonaa tilaajaa ympäri maailman – yli 190 maassa – pääsevät seuraamaan Birnin sivuroolia. Hän näyttelee sarjan päähenkilön, 16-vuotiaan June-tytön, Norjaan paenneena Elena-äitinä.

Birn vilahtaa myös sarjan mainostrailerissa viiteen eri otteeseen. Lopputeksteissä hänen nimensä tulee näyttelijälistan kuudentena.

The Innocents -sarjan traileri (jos video ei näy, voit katsoa sen täältä):

Rooli ei vielä ensimmäisissä jaksoissa ole kovin laaja, mutta se on sarjan juonelle hyvin keskeinen – ja näyttää hieman kasvavan kauden edetessä.

Lue lisää: Kommentti: Laura Birnin Netflix-rooli ei ole läpimurto – mutta hyvin lähellä sitä

The Innocents kertoo kahdesta teinistä, toisiinsa ihastuneista Junesta (Sorcha Groundsell) ja Harrystä (Percelle Ascott), jotka karkaavat kotoaan pikkupaikkakunnalta yhteiselle pakomatkalle, ensin kohti Lontoota. Syynä on Junen isäpuoli, joka syöttää tytölle mielialalääkkeitä ja kontrolloi tämän tekemisiä.

Karkulaiset tajuavat pian, ettei June sairastakaan epilepsiaa, kuten isäpuoli on hänelle uskotellut, vaan jotain paljon pelottavampaa: äitinsä tapaan hän pystyy muuttamaan ulkomuotoaan toisten ihmisten näköiseksi.

Birnin näyttelemä äiti on kolme vuotta aiemmin hylännyt perheensä ja matkustanut Norjaan, jossa hän osallistuu muuntautujien kykyjä tutkivan professori Halvosonin tekemiin kokeisiin.

Halvorsonia esittää australialaistähti Guy Pearce, joka on suomalaisille tuttu muun muassa rikoselokuvasta L.A. Confidential (1997), draamasta Kuninkaan puhe (2010) ja Alien-kauhusarjaan kuuluvasta Prometheuksesta (2012).

Norjaa ja englantia sarjassa puhuvan Birnin kohtauksista monet ovat juuri Pearcen kanssa.

Ensimmäisessä jaksossa Birnin esittämä Elena nähdään vain reilun minuutin ajan, mutta toisessa jaksossa hänellä on jo kaksi kohtausta, joiden yhteispituus on neljä minuuttia. Lisäksi hänet nähdään videoviestissä, jonka Elena on jättänyt tyttärelleen Junelle.

Sarjan edetessä Laura Birnin rooli kasvaa hieman.­

Toisessa jaksossa Birn pääsee näyttelemään epilepsiakohtauksen kaltaista rajua tilaa. Samalla Elenan kerrotaan olevan 39-vuotias ja kotoisin Norjan Bergenin eteläpuolelta.

– En näe unia. Näen vain painajaisia. Ne ovat epätodellisia. Joskus en tiedä, olenko unessa vai valveilla, Elena valittaa sarjassa.

Pearcen ohella The Innocentsin toinen tähti on islantilaisnäyttelijä Jóhannes Haukur Jóhansson, joka on vilahtanut Charlize Theronin Atomic Blonde -toimintaelokuvan lisäksi muun muassa HBO:n Game of Thrones -sarjassa. Sen kahdessa vuoden 2016 jaksossa hän esitti Lem Lemoncloakia.

Birn on tehnyt rooleja ulkomailla aiemminkin, mutta toistaiseksi The Innocent on hänen suurin kansainvälinen tuotantonsa.­

Tuotantona The Innocents -sarja on Birnille kolmas näkyvä kansainvälinen ja englanninkielinen rooli – ja mittasuhteiltaan niistä toistaiseksi isoin.

Scott Frankin ohjaamassa amerikkalaisessa rikostoimintaelokuvassa Tanssi haudoilla (2014) Birnillä oli pieni vuorosanaton osa kaapattuna ja murhattuna naisena.

Brittiläisen David Farrin ohjaamassa, kahdesta pariskunnasta kertovassa jännitysdraamassa The Ones Below – alakertalaiset (2015) hänellä oli yksi neljästä pääroolista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?