TV & elokuvat

Jaanika on toivonut lasta viisi vuotta – lääkäreiden tiukat sanat painuivat mieleen: ”Kaikki on pistetty ylipainon syyksi”

Julkaistu: , Päivitetty:

lapsettomuus
Jaanika Karpovits-Sarkkinen ja Janne Sarkkinen kertovat lapsettomuudestaan Tähän aikaan ensi vuonna -ohjelmassa. Pariskunnan tavoitteena on laihduttaa, jotta lapsettomuushoidot onnistuisivat.
Aina lasta ei kuulu, vaikka sellaisesta on haaveillut pitkään. Tähän aikaan ensi vuonna -ohjelmassa nähdään torstaina Jaanika Karpovits-Sarkkinen ja Janne Sarkkinen, jotka ovat haaveilleet lapsesta viitisen vuotta. Kaikesta huolimatta jälkikasvua ei ole tullut.

– Tähän asti ollaan käyty eri lääkäreillä ja aina melkein on sanottu, että mene vain laihduttamaan, että turha on nyt tulla. Kaikki on pistetty ylipainon syyksi, Karpovits-Sarkkinen kertoo.

– On myös sanottu, että stressikin saattaa vaikuttaa siihen. Tietysti, kun sitä aina odottaa ja toivoo niin paljon, vaikka ne sanovat, että älä mieti sitä asiaa, on vähän vaikea olla miettimättä.

Uuden lääkärin kanssa pariskunta sopi, että Karpovits-Sarkkinen aloittaa hormonikuurin ja yrittää laihduttaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tähän aikaan ensi vuonna haluan olla 30 kiloa kevyempi, jotta voin tulla raskaaksi, nainen linjaa tavoitteensa.


Janne Sarkkinen, joka on jo laihduttanut 30 kiloa, lupaa laihduttaa vielä 20 kiloa ja tukea siten vaimonsa urakkaa.

Koska pariskunta on jo pitkään toivonut perheenlisäystä, tuttujen ajattelemattomat kyselyt välillä satuttavat.

– Tietysti ihmiset aina kyselevät, milloin teille tulee perheenlisäystä, Sarkkinen sanoo.

– Ihmiset eivät tajua, että ei se tule kaikille välttämättä niin helposti, Jaanika-vaimo huokaa.

Pääsevätkö Janne ja Jaanika tavoitteeseensa? Tähän aikaan ensi vuonna torstaina kello 21 Nelosella ja Ruudussa. Nelonen ja Ilta-Sanomat kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt