Yleinen vaiva esti Lauraa sanomasta edes omaa nimeään – pysytteli hiljaa vuosia, jottei salaisuus paljastuisi: ”Sitä piti itseään tyhmänä” - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Yleinen vaiva esti Lauraa sanomasta edes omaa nimeään – pysytteli hiljaa vuosia, jottei salaisuus paljastuisi: ”Sitä piti itseään tyhmänä”

Julkaistu: 7.6.2018 10:30

Tähän aikaan ensi vuonna -sarjassa nähdään Laura, joka on aina hävennyt puhehäiriötään.

Tähän aikaan ensi vuonna -sarjassa nähdään tänään torstaina suomalaisten unelmia ja upeita elämänmuutoksia. Tämän viikon jaksossa kuullaan tamperelaisen Laura Raerinteen tarina.

Lapsesta asti änkyttänyt Laura on hävennyt puhehäiriötään aina. Hän on opetellut piilottelemaan ja peittelemään änkytystään esimerkiksi siten, että hän on jättänyt sanomatta tiettyjä vaikeita sanoja tai etsinyt niille helpompia synonyymejä.

Määrätietoisesti studioon asteleva Laura on päättänyt, että nyt tähän on tultava muutos.

– Tähän aikaan ensi vuonna aion olla tullut kaapista ulos änkytyksen kanssa, Laura kertoo tavoitteensa juontaja Ellen Jokikunnakselle.

Selväsanainen Laura yllättää myös juontaja Ellenin, sillä alkuun Lauran puheesta tuskin edes kuulee änkytystä. Laura kertoo, että ongelma tuleekin vastaa juuri tiettyjen kirjaimien kohdalla kuten t, k, m ja n.

Laura Raerinne kertoo juontaja Ellen Jokikunnakselle, että hänen tavoitteenaan on tulla vuoden aikana ulos kaapista änkytyksensä kanssa.

Erityisen paha änkytys oli lapsena.

– Koin erilaisuuden tunnetta voimakkaasti siitä, kun ei omaa nimeä pystynyt sanomaan.

– Ehkä sitä oppi pitämään itseään tyhmänä ja rumana. Semmoisena, että jos joku tietäis, että änkytän, niin se ei ikinä tykkäisi musta, hän kertoo ohjelmassa.

Tamperelaisen Laura Raerinteen änkytys alkoi jo lapsena.

Välillä puhuminen on ollut helpompaa. Uusi rohmahdus tapahtui seitsemisen vuotta sitten, kun Lauran aviomies kuoli yllättäen.

–  Ehkä se oli myös sitä, ettei ollut voimavaroja peitellä sitä (änkytystä) koko ajan, Laura tunnustaa.

Hän muistaa hyvin hetken, jolloin hän luki kirjaa lapsilleen. Änkytyksen takia lukemisesta ei meinannut tulla mitään.

– Muistan, että itkin ja luin sitä kirjaa. Ajattelin, että lapsille pitää aina lukea iltasatu, ja mä en vaan pysty.

Koskettava tarina herkistää myös yleisön.

Piilotteluun väsynyt Laura onkin nyt päättänyt, että vuoden aikana hän aikoo järjestää illanvieton, jossa hän pitää perheelleen ja läheisimmille ystävilleen puheen.

Pääseekö Laura tavoitteeseensa? Tähän aikaan ensi vuonna torstaina kello 21 Nelosella ja Ruudussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?