TV & elokuvat

Seksuaalivähemmistöjen rakkaus loisti poissaolollaan Hollywood-elokuvissa – tuore teinileffa murtaa tabuja: yleisö ja kriitikot ihastuivat

Julkaistu:

elokuvat
Hollywood-leffoissa ensirakkaus syttyy aina pojan ja tytön välille. Tämän kaiken Minä, Simon -elokuva muuttaa. Yhdysvalloissa siitä on tullut jo suoranainen ilmiö.
Perjantaina ensi-iltansa saava Minä, Simon on elokuva, jollaista on odotettu vuosikymmeniä. Se on suuren Hollywood-studion tuottama teinileffa, jonka päähenkilö on sympaattinen homopoika.

Asia on isompi kuin äkkipäätä kuulostaa. Onhan homoja ja lesboja nähty valkokankaalla jo pitkään, joskus jopa elokuvien päähenkilöinä. Mutta valtavirran Hollywood-leffoissa he ovat saaneet tyytyä sivuhenkilön statukseen.

Erityisen syrjään gayhahmot on siivottu nuorten miesten suosimissa lajityypeissä, kuten toiminta- ja supersankarileffoissa sekä seksin ympärillä pyörivissä teinikomedioissa. Naisten suosimissa romanttisissa komedioissa heitä on nähty enemmän, usein päähenkilön luottoystävänä.

Vakavien aikuisdraamojen parissa padot seksuaalivähemmistöjen kuvauksessa rikkoi kahden cowboyn rakkaudesta kertova Brokeback Mountain, joka viime vuosikymmenellä voitti Oscareita ja muodostui kansainväliseksi hitiksi.


Nuorelle yleisölle elokuvien maailmanmarkkinoita hallitseva Hollywood on tarjonnut vain yhdenlaista seksuaalisuutta. Hollywood-leffoissa ensirakkaus syttyy aina pojan ja tytön välille ja vain heteroseksuaalinen rakkaus on ylipäänsä kertomisen arvoista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tämän kaiken Minä, Simon muuttaa. Yhdysvalloissa siitä on tullut jo suoranainen ilmiö. Yleisö on rakastunut sympaattiseen Simoniin, joka viettää kavereittensa kanssa kaikin puolin tavallista teinielämää – lukuunottamatta yhtä suurta salaisuuttaan.

Jopa kriitikot ovat laskeneet aseensa Simonin edessä. Näin siitä huolimatta, että hänen nimikkoleffansa kierrättää myös muista teinileffoista tuttuja kliseitä. Tavallaan ne ovat osa elokuvan charmia. Osaltaan ne vakuuttavat katsojan siitä, että Simon on yksi meistä, ihan tavallinen nuori.

Juuri siinä piilee Simonin lempeä vallankumous. Gayrakkaus ei ole enää poikkeavaa, vaan ihan samanlaista kuin mikä tahansa rakkaus.


Viime vuodet ovat todistaneet gayelokuvien ennennäkemätöntä voittokulkua. Koskaan aiemmin maailmalla ei ole menestynyt niin moni samansukupuolisesta rakkaudesta kertova elokuva.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Viime vuonna afroamerikkalaisen homopojan varttumisesta kertova Moonlight palkittiin parhaan elokuvan Oscarilla. Tänä vuonna nuoren pojan homoseksuaalisesta ensirakkaudesta kertova Call Me By Your Name voitti Oscarin parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta sekä Golden Globen parhaana draamaelokuvana.


Pari vuotta sitten kahden naisen rakkaudesta kertova Carol keräsi kuusi Oscar- ja viisi Golden Globe -ehdokkuutta. Lähimuistissa on myös lesborakkaudesta kertovan ranskalaisleffan Adèlen elämä, osat 1 ja 2 saama Cannesin festivaalien pääpalkinto sekä sitä seurannut kohu elokuvan rajuista seksikohtauksista.


Tie valkokankaan nykyisenkaltaiseen vapaamielisyyteen on ollut pitkä ja kivinen. Vuosikymmenien ajan viittaukset homoseksuaalisuuteen piilotettiin valtavirtaelokuvissa niin huolellisesti, että vain asiaan vihkiytynyt saattoi ne tunnistaa.

Yksi tapa vihjata seksuaalisuuden monimuotoisuuteen oli ristiinpukeutuminen. Jo 1930-luvun supertähdet Marlene Dietrich ja Greta Garbo pukeutuivat valkokankaalla miehiksi. Myöhemmin ristiinpukeutumista nähtiin etenkin komedioissa. Kukapa ei muistaisi naisiksi pukeutuneita Tony Curtisia ja Jack Lemmonia Piukoissa paikoissa (1959)?


Joskus taitavat ohjaajat sijoittivat elokuviinsa gayhahmoja kertomatta sitä muille. Tässä mielessä kaksi maailman menestyneintä gayleffaa ovat 11 Oscaria voittanut antiikkispektaakkeli Ben-Hur (1959) sekä seitsemällä Oscarilla palkittu Arabian Lawrence (1962).

William Wyler ei kertonut edes Ben-Hurin pääosaa esittäneelle Charlton Hestonille, että näki tämän roolihahmon biseksuaalina. Hän tiesi, ettei homokammoinen Heston olisi suostunut näyttelemään roolia. Arabian Lawrencen ohjannut David Lean ja leffan nimiroolia esittänyt Peter O'Toole olivat puolestaan yksimielisiä roolihahmon seksuaalisesta suuntautumisesta.


Näkyviä ja avoimesti homoseksuaaleja roolihahmoja alkoi ilmestyä Hollywood-elokuviin vasta 1980-luvun aids-epidemian myötä. Aluksi vain homojen sairautena pidetyn epidemian synnyttämistä elokuvista menestyksekkäin oli Tom Hanksin ja Denzel Washingtonin tähdittämä Philadelphia (1993).

Euroopassa seksuaalisuuden raja-aitoja kaatoi 1970-luvulla julkihomo saksalaisohjaaja Rainer Werner Fassbinder. Espanjassa oman seksuaalisen vallankumouksensa käynnisti 1980-luvulla Pedro Almodóvar. Englannissa näkyvät ja sympaattiset gayhahmot saapuivat valkokankaalle sellaisissa elokuvissa kuin Poikien pesula (1985) ja Maurice (1987).


Suuri vedenjakaja valkokankaan gayrakkauden kuvauksissa oli Ang Leen ohjaama Brokeback Mountain (2005). Se todisti lopullisesti, että miesten välisestä rakkaudesta kertova elokuva voi koskettaa kansainvälisen yleisön tunteita yhtä syvästi ja laajasti kuin parhaat heterorakkaustarinat.

Viimeisen vuosikymmenen aikana gayleffoista tuli arkipäivää lähes kaikkialla paitsi suurten Hollywood-studioiden tuotantolinjoilla. Vasta nyt teinileffa Minä, Simon valloitti tämänkin konservatiivisuuden linnakkeen.