TV & elokuvat

Juno ja Mikael Gabriel rankoissa rooleissa jengidraamassa: ”aihe, josta ei haluta puhua” – Lue lauantain elokuva-arviot

Julkaistu:

tv-elokuvat
Antti J. Jokisen Shanghaissa palkittu Pahan kukat on tv-ensi-illassa. IS Tv-lehden kriitikot arvioivat päivän tv-elokuvat.
Antti J. Jokisen Pahan kukat -elokuva voitti kesäkuussa 2016 Shanghain kansainvälisen elokuvafestivaalin parhaan ohjauksen palkinnon. Nyt tv-ensi-illassa nähtävän elokuvan pääosissa on tuttuja nimiä – myös musiikkipiireistä.


Mukana ovat Juno ja Mikael Gabriel. Tutumpia näyttelijänimiä ovat Eero Aho, Krista Kosonen ja Tommi Korpela.

– Kyseessä on yhteiskunnallinen elokuva syrjäytymisestä. Suomessa on yksi syrjäytynyt sukupolvi ja toinen on tulossa. Se on aihe, josta ei haluta puhua, Jokinen kertoi IS:lle Shanghaista 2016.

Juno kertoi myös festivaalien aikaan, että hänen roolihahmonsa ”lähiöjäbä”, jolla on haasteita elämässään.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Meillä oli Pukinmäessä koulussa samanlaisia tyyppejä varmaan 60, Helsingin Pukinmäen yläasteella ollut Juno kertoo.

Roolihahmon tarina on hänen mukaansa perinteinen lähiönuoren tarina.

– Ei välttämättä tykätä auktoriteeteista, hima-asiat ei oo niin hyvin kuin pitäisi, ja mukana on nuoruuden ahdinkoa.


Pahan kukat (2016)
Sub klo 21.00
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Katudraama ★★

Antti J. Jokisen katudraamaansa Pahan kukat pakkaama näkemys huumejengeihin päätyvistä syrjäytyneistä nuorista saa käyttövoimansa samasta tulehtuneesta ilmapiiristä, jonka heijastuksia ovat viime vuosina olleet myös turvapaikanhakijoita koskevien väittelyiden ylilyönnit tai uusnatsien katuväkivalta.

Kätilön (2015) onton maalailevuuden sijaan Jokinen hakee Pahan kukkiin virtaa iholle asti tulevasta katujen lakien kartoituksesta. Päähenkilöksi tarkentuu itähelsinkiläisen perheen kahdesta veljeksestä vanhempi, 26-vuotias Juno, joka on nimetty osaa luontevasti näyttelevän räppärin Jon Korhosen taiteilijanimen mukaan.


Näkemys lähiönuorten heikoista mahdollisuuksista vastustaa kaveripiirien petollisia houkutuksia on vakuuttavan lohduton – mutta esimerkiksi Aku Louhimiehen kouraisevan huumehelvettikuvauksen 8-pallo (2013) rinnalla myös harmittavan pintapuolinen.

Duunari-isän ehdottamasta pelastavasta oljenkorjesta kieltäytyvän Junon alamäen syyksi elokuva tarjoaa harhaisen toiveen viimeisestä isosta diilauskeikasta ja tyttöystävän kanssa yhteen muuttamisesta – vaikka hänellä ei ole tämän toteuttamiseksi lainkaan suunnitelmaa.



Eero Aho tekee sivuroolissaan hartiavoimin komeaa työtä lopun enteet aavistavana uhrautuvana isänä. Ikävä kyllä elokuva ei tarjoa perusteluja isän omille kipupisteille.

Myös Viljami Nojosen sympaattinen tulkinta toivonkipinää edustavasta pikkuveljestä nojaa vain pariin piirteeseen.

Huomio yhteiskunnan turvaverkkojen pettämisestä on sinänsä vakuuttava, mutta kun valintojen korostetaan olevan jyrkästi päähenkilöiden omia, kytkös laajempaan todellisuuteen katkeaa. (102)

Taneli Topelius

Muiden päivän elokuvien arviot


Terroria Texasissa (1958)
Teema & Fem klo 12.00
Western ★★★★

Joseph H. Lewisin yhtä tyypillinen kuin poikkeavakin B-western tarjoaa lännenhistorian omalaatuisimman kaksintaistelun. Mahtimiehen hallitsemaa pikkukaupunkia tolalleen paneva ruotsalainen merimies (sympaattinen Sterling Hayden) käyttää aseenaan valasharppuunaa! Rauhallisen mutta dynaamisen westernin runollisesta käsikirjoituksesta vastaa Dalton Trumbo. (78) TM


Charlie St. Cloud (2010)
TV5 klo 13.00 & 19.00
Romanttinen draama ★

Jakaako elämä kuolleen pikkuveljen kanssa vai antaako tämän tapaturmainen kuolema anteeksi ja tehdä tilaa rakkaudelle? Tätä pohditaan pintasileässä amerikkalaisdraamassa, jossa harrastetaan purjehtimista. Tarinan sivuosissa vilahtavat Kim Basinger ja Ray Liotta. (91) TK


Viimeinen asema (2009)
Frii klo 15.40
Draama ★★★

Christopher Plummer ja Helen Mirren näyttelevät hienosti kirjailija Leo Tolstoita ja tämän vaimoa Michael Hoffmanin kulmikkaassa perhedraamassa. Vaimo ryhtyy taistelemaan mestarin perinnöstä miehen alettua noudattaa uutta radikaalia elämänfilosofiaa. Rinnalla kulkevat Tolstoin nuoren apulaisen (James McAvoy) romanssi ja tolstoilaisuuden pohdiskelut. (112) TM



Up – Kohti korkeuksia (2009)
Nelonen klo 16.00
Animaatioseikkailu ★★★★

Ilmapallojen varassa seikkailulle lähtevä ukkeli ei kuulosta aivan lyömättömimmältä idealta. Pixar-studio on onnistunut luomaan näinkin vaikeasti lapsiin uppoavasta aiheesta animaatioelokuvan aatelia, joka toimii täydellisesti myös aikuisille. (87) TK


Last Night – Kohtalokas ilta (2010)
TV2 klo 21.00
Parisuhdedraama ★★ ½

Pitkään yhdessä ollut kolmikymppinen pariskunta ajautuu ensi kertaa pohtimaan elämäänsä iranilaissyntyisen Massy Tadjedinin esikoisenaan ohjaamassa puheliaassa draamassa. Kun mies (Sam Worthington) lähtee työmatkalle viehättävän kollegansa (Eva Mendes) kanssa, ja vaimo (Keira Knightley) kohtaa samaan aikaan entinen poikakaverinsa (Guillaume Canet), molemmat joutuvat kohtuullisen hyvin kuvattujen parisuhdepohdintojen äärelle. (88) TK


Avio-onnea Morganeiden tapaan (2009)
TV5 klo 21.00
Romanttinen komedia ★★ ½

Asumuseroon ajautunut bisnespariskunta joutuu henkirikoksen todistajana piiloutumaan maaseudulle Marc Lawrencen kohtuullisen toimivassa elokuvassa. Sarah Jessica Parker ja Hugh Grant jättävät newyorkilaisparina taakseen teknologian ja tutustuvat maanläheiseen elämään. (96) TK


Love Happens (2009)
Ava klo 21.00
Romanttinen draama ★★

Aaron Eckhart näyttelee leskeksi jäänyttä ja surustaan menestyskirjan vääntänyttä miestä, joka sananmukaisesti törmää Seattlessa Jennifer Anistonin esittämään kukkakauppiaaseen. Romanttinen draama jää pliisuksi. (104) TK


The Giver (2014)
Hero klo 21.00
Scifitarina ★★

Phillip Noycen ohjaama tieteiselokuva perustuu Lois Lowryn samannimiseen 1990-luvun nuorten romaaniin. Monista viime vuosien post-apokalyptisista tarinoista tutussa kerronnassa sodista vapaassa tulevaisuudessa muun muassa muistaminen ja tunteilu ovat kiellettyjä. Jeff Bridgesin ja Meryl Streepin tähdittämässä elokuvassa maailma on muuttunut turvalliseksi, mutta myös aivan kirjaimellisesti mustavalkoiseksi. Täydellinen tulevaisuus vaatii särön aiheuttavan kapinallisen, jonka roolissa nähdään aneeminen Brenton Thwaites. (97) TK


Blow-up – Erään suudelman jälkeen (1966)
Teema & Fem klo 21.35
Draama ★★★★★

Muodikkaasti svengaavassa Lontoossa tapahtuva Michelangelo Antonionin kulttifilmi on arvoituksellinen vieraantumisen kuvaus – mutta hauska, jännittävä ja seksikkään kaunis. Valokuvaaja (David Hemmings) tallentaa puistossa mahdollisen murhan. Epätodellisuuden rajalla hän tavoittelee surmaan kenties osallistunutta naista (Vanessa Redgrave). (107) TM


Lunastus (1997)
TV1 klo 22.00
Draama ★★★

Olli Saarelan esikoispitkä on spontaani, mehevä ja näkemyksellinen sisällissodan ristiriitojen kuvaus. Kari Heiskanen näyttelee loistavasti pohjoiskarjalalaisessa kylässä 1918 toimivaa helsinkiläistä pappia ja opettajaa, jonka on tehtävä kipeitä valintoja rintamien keskellä. (70) TM


The Lone Ranger (2013)
Nelonen klo 22.00
Toimintakomedia ★★ ½

Pirates of the Caribbean -sarjan ohjaaja Gore Verbinski on siirtynyt merirosvoista villin lännen kuvioihin. Menoon se ei ole juurikaan vaikuttanut, sillä huumorilla sävytetty toiminta on hyvin samantyyppistä kuin merirosvoseikkailuissakin. Aiheeseensa nähden liiallisesta pituudesta kärsivässä hulluttelussa Armie Hammer näyttelee nimiroolissa Yksinäistä ratsastajaa. Aisapari, valkoiseksi kalkittua naamiota käyttävä hassu intiaani Tonto (Johnny Depp ) ei juurikaan eroa kapteeni Sparrow’sta. (143) TK


Wallander: Ampuja (2009)
MTV3 klo 22.45
Dekkari ★★ ½

Ystadissa, tuossa Henning Mankellin luomassa Ruotsin murhapääkaupungissa, kuhisee jälleen. Nyt tarkka-ampuja päästelee ihmisiä päiviltä ja aiheuttaa Krister Henrikssonin näyttelemälle poliisimies Wallanderille harmaita hiuksia. Peruskuvastoa suoltavassa rutiinidekkarissa on sivuosassa Antti Reini. (90) TK


Crank 2: High Voltage (2009)
Kutonen klo 23.10
Toimintakomedia ★★★

Crankin (2006) jatko-osan alussa leikeltävänä on Jason Stathamin näyttelemä palkkatappaja, joka alkaa jahdata sydämensä varastaneita kriminaaleja. Matka on täynnä ruumiita, äkkiväärää huumoria ja toimintaa tolkuttomalla vauhdilla. (80) TK

Pinnan alla – Riutta (2009)
Fox klo 0.30
Sukellusjännitys ★

Pinnan alla -jännärin (2005) vaatimattomassa jatkossa ollaan Havaijilla, jossa sukeltajapariskunta saa rahakkaan keikan. Stephen Herekin onnahtelevasti etenevässä ohjauksessa alkuperäisen jännärin näyttelijät on korvattu vaatimattomammilla tähdillä. (92) TK

Beck: Viimeinen päivä (2016)
Nelonen klo 1.00
Dekkari ★★

Beck saa ryhmänsä kanssa hoidettavakseen omalaatuisen tapauksen, kun liikennepoliisien pysäyttämän auton kuljettaja ampuu tylysti naiskonstaapelin keskellä kirkasta päivää. Perus-Beckiä kiinnostavammassa tarinassa kasvottoman tappajan jahtaamisesta tulee kinkkinen ajojahti. (90) TK

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt