Muistatko koskettavien koiraelokuvien neuvokkaan edelläkävijän? Benji tekee paluun Netflixillä

Julkaistu:

Koiraelokuva
Benji-koirasta kasvoi vuonna 1974 elokuvailmiö, joka poiki liudan jatko-osia: Benji ja salaiset agentit, Benji seikkailee, Benjin oma joulu... Uuden elokuvan on ohjannut alkuperäisen ohjaajan Joe Campin poika Brandon Camp.
Pieni sekarotuinen koira ystävystyy koulupojan kanssa. Tämä piilottaa siskonsa avustuksella turrin kotiinsa melko lailla varmana siitä, ettei saisi muuten pitää sitä. Koira kuitenkin lunastaa paikkansa perheessä neuvokkuudellaan ja rohkeudellaan, kun vaara uhkaa.

Kuulostaako tutulta?

Sitä se onkin, mutta nyt ei ole kysymyksessä mikään Beethoven (1992), vaan Benji, tuo koirien koira, joka seikkaili ensimmäisessä elokuvassaan jo 1974. Se jatkoi tarinaansa lukemattomissa jatko-osissa, tv-sarjassa, kirjoissa sekä oheistuotteissa.

Benjin menestyksen perässä tehtiin myös muita samantyylisiä elokuvia niin koirista kuin kissoista.

Poika isän jalanjäljillä

Nyt sekarotuinen mutta puhdassydäminen Benji palaa Netflixin tuottamassa uudessa elokuvassa. Käsikirjoittajana ja ohjaajana on alkuperäisen Benji-elokuvan ohjaajan Joe Campin poika Brandon Camp, joka käytännöllisesti katsoen kasvoi Benjin kanssa.

Joe Camp teki 1960-luvulla mainoselokuvia. Disneyn Kaunotar ja Kulkuri (1955) ihanteenaan hän haaveili sydämellisen tarinan ohjaamisesta oikean koiran näkökulmasta. Isot elokuvayhtiöt eivät innostuneet.

Joe laati silti käsikirjoituksen ja keräsi rahoituksen. Elokuvan hän ohjasi Texasissa, kaukana Hollywoodista. Hän ja hänen vaimonsa, tuottaja Carolyn Camp – joka tuolloin odotti Brandonia – saivat Benjin esitettäväksi yhteen elokuvateatteriin Dallasissa.

Pian elokuva lähti leviämään ympäri kaupunkia, osavaltiota ja lopulta koko maata. Benjistä kasvoi ilmiö: sen raportoitiin olevan kolmanneksi menestynein elokuva Yhdysvalloissa vuonna 1974.


Joe Camp ohjasi Benji-elokuvalle myös jatko-osia, ja Brandon imi itseensä vaikutteita. Niistä oli hyötyä uutta elokuvaa tehdessä.

– Benji-ilmiö jatkuu, ja se on saanut uutta nostetta Brandonin työn kautta. Ihmiset kaikkialla rakastuvat siihen yhä uudelleen, Joe Camp uskoo.

Uuden Benjin esittäjä löytyi hylättynä kaupan pihalta

Tuoreessa Benji-elokuvassa ollaan New Orleansissa, edelleen kaukana Hollywood-kulisseista.

Kadulla asuva koira ystävystyy Carter-pojan kanssa, ja tämä vie sen kotiinsa. Frankie-sisko on aivan yhtä ihastunut sekarotuiseen turriin, mutta poliisina työskentelevällä yksinhuoltajaäidillä on kuitenkin viimeinen sana, ja se on ei.

Lapset joutuvat yhtäkkiä suureen vaaraan, josta heidän karvainen kaverinsa yrittää pelastaa heidät.

Näyttelijöinä nähdään Lostista ja Kingdom-sarjasta muistettu Kiele Sanchez. Carter-poikaa esittävä Gabriel Bateman on näytellyt muun muassa American Gothic -sarjassa ja Frankie-tyttöä esittävä Darby Camp Big Little Lies -sarjassa.


Benjin näyttelijää etsittiin kauan. Brandon Camp halusi, että se olisi rescuekoira, kuten tarinaan sopii. Erään kaupan eteen hylätty piski sulatti ohjaajan sydämen ensiesittelyllä.

Kaikeksi onneksi koira viihtyi hyvin elokuvanäyttelijänä.

– Olen neljän lapsen isä ja olen nähnyt, mitä he mediasta seuraavat. Juurikaan ei näy sellaista viihdettä, joka sisältäisi tärkeitä arvoja ja olisi laadukkaasti tuotettua, sielukasta ja sydämellistä mutta ei animoitua, Brandon Camp kertoo Netflixin tiedotteessa.

Joten: tervetuloa taas, Benji!

Benji, perjantaista 16.3. alkaen Netflix

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt