Tänään tv:ssä: Tällaista on nykynuorten elämä Iranissa – Bileissä alkoholia jopa kuolemantuomion uhalla - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Tänään tv:ssä: Tällaista on nykynuorten elämä Iranissa – Bileissä alkoholia jopa kuolemantuomion uhalla

Iranin varakkaat nuoret elävät länsimaista elämää – salaa ja riskillä.

Julkaistu: 1.2.2018 16:32

Iranissa nuoret haluavat kokea vapauden hurmaa riskeistä välittämättä. Alkoholin juomisesta rangaistus on 14 ruoskaniskua tai jopa kuolemantuomio, Ulkolinja-dokumentissa kerrotaan.

Ulkolinja: Iranin nuorten ristiriita, torstaina 1.2. TV1 klo 22.00

Ulkolinjan pysäyttävä dokumentti Iranin nuorten ristiriita (Iran: Everything Forbidden, Anything Possible, 2015) kuvaa sitä skitsofreenista maailmaa, joka maassa vallitsee.

1960-luvulla Iran oli moderni maa. Naiset kulkivat hameessa ja saivat äänestää. Ajatollah Khomeinin tultua valtaan 1979 käyttöön otettiin tiukat islamilaiset lait. Iranissa uskontoon perustuva laki kieltää alkoholin, koirien omistamisen, paljastavan pukeutumisen eikä sananvapautta ole.

Monelle varakkaalle nuorelle kaikki on kuitenkin mahdollista. Alle 35-vuotiaat (joita on yli 50 prosenttia väestöstä) ovat ottaneet lain omiin käsiinsä.

Nuoret elävät poliisien pelossa. Silti länsimaalaista elämää halutaan elää, hirttotuomionkin uhalla. Iranissa ei ole baareja, joten bileitä pidetään suljettujen ovien takana. Alkoholia tilataan salaa puhelimitse epämääräisiltä trokareilta. Nykyhittejä soitetaan stereoista. Alkoholin käytöstä rangaistus on 14 ruoskaniskua ja kuolemantuomio, jos kiinni jää useasti. Nuoret juhlivat silti.

Iranissa paljastava pukeutuminen on lailla kielletty, mutta silti kaupoista löytää pikkumekkoja.

Hulluinta on kuitenkin, että vaikka lähes kaikki on kielletty, ostoskeskuksista voi ostaa erittäin tiukkoja mekkoja, värikkäitä alusasuja sekä kännykkäliittymiä, jotka mahdollistavat someen pääsyn käyttämällä toisen maan verkkoa.

Nuoret matkaavat lähikylien metsiin, joissa he nautiskelevat alkoholia sekä tanssivat. Varakkaampi nuoriso lähtee laskettelemaan.

Vapauden hurmiota, joka länsimaalaiselle on itsestäänselvyys, halutaan kokea riskeistä välittämättä.

Dokumentti kysyy myös, sytyttikö tämä ristiriita osaltaan Iranin mellakat.

Lisää aiheesta