Meryl Streep venyttää Oscar-ennätystään entistäkin pidemmälle – jo uran 21. ehdokkuus!

Fantasiadraama The Shape of Water sai 13 Oscar-ehdokkuutta. Myös näyttelijät Denzel Washington ja Daniel Day-Lewis kasvattivat jo ennestään huomattavaa ehdokkuuspottiaan.

Meryl Streep sai elokuvasta The Post uransa 21. Oscar-ehdokkuuden.

23.1.2018 19:01

Näyttelijä Meryl Streepin ennätyksellinen Oscar-ehdokkuuksien keruu jatkui tiistaina. Yhdysvaltain elokuva-akatemia julkisti ehdokkuudet vuonna 2017 ensi-iltansa saaneille elokuville.

Oscar-palkinnot jaetaan Los Angelesissa sunnuntain 4.3. ja maanantain 5.3. välisenä yönä Suomen aikaa. Yle lähettää gaalan suorana lähetyksenä Teema & Fem -kanavalla sekä Areena-nettipalvelussa yöllä klo 3.00 alkaen.

Naispääosa draamasta The Post toi Streepille hänen uransa 21. Oscar-ehdokkuuden. Kukaan muu näyttelijä ei ole saanut uransa aikana yhtä paljon ehdokkuuksia.

Tositapahtumiin perustuvassa ja 1970-luvulle sijoittuvassa elokuvassa Streep esittää The Washington Post -sanomalehden kustantajaa, joka joutuu tekemään linjanvedon, julkaiseeko lehti arkaluonteisia tietoja käsiinsä saamista salaisista Vietnamin sodan asiakirjoista.

Tom Hanks näyttelee The Post -elokuvasta The Washington Post -lehden päätoimittajaa ja Meryl Streep lehden kustantajaa.

Streep oli ehdolla myös viime vuonna elämäkertaelokuvasta Florence (2016).

Itse Oscar-palkintoja Streepillä on kolme. Palkinnot ovat tulleet parhaasta naissivuosasta elokuvassa Kramer vastaan Kramer (1979) sekä parhaista naispääosista elokuvissa Sofien valinta (1982) ja Rautarouva (2011).

Idealistista asianajajaa näyttelevä Denzel Washington sai Oscar-ehdokkuuden elokuvasta Roman J. Israel, Esq.

Miesten näyttelijäkategorioissa isoille ehdokkuuspoteilleen saivat täydennystä muun muassa Denzel Washington ja Daniel Day-Lewis.

Washingtonille miespääosaehdokkuus asianajajasta kertovasta draamasta Roman J. Israel, Esq. on hänen näyttelijäehdokkuuksistaan kahdeksas. Yhteensä hänellä on 9 Oscar-ehdokkuutta, sillä viime vuonna hän oli ehdokkaana tuottajan ominaisuudessa draamasta Fences (2016).

Voitettuja Oscareita Washingtonilla on kaksi: miessivuosasta sisällissotaan sijoittuvasta draamasta Glory (1989) ja miespääosasta rikosdraamasta Training Day (2001).

Daniel Day-Lewis näyttelee 1950-luvun Lontooseen sijoittuvassa Phantom Thread -elokuvassa huippuräätäliä.

Day-Lewisille ehdokkuus räätälistä kertovan draaman Phantom Thread miespääosasta on hänen uransa kuudes. Oscarin hän on voittanut kolmesti: pääosista elokuvissa Minun elämäni (1989), There Will Be Blood (2007) ja Lincoln (2012).

Eniten ehdokkuuksia, 13 kappaletta, sai tiistaina Guillermo del Toron ohjaama fantasiadraama The Shape of Water. Se sai ehdokkuudet näissä kategorioissa:

The Shape of Water -elokuva toi näyttelijäehdokkuudet muun muassa Richard Jenkinsille ja Sally Hawkinsille.

Christopher Nolanin ohjaama sotadraama Dunkirk sai 8 ehdokkuutta (muun muassa parhaasta elokuvasta, ohjauksesta ja kuvauksesta).

Pikkukaupunkiin sijoittuva särmikäs draama Three Billboards Outside Ebbing, Missouri puolestaan sai 7 ehdokkuutta (muun muassa parhaasta elokuvasta, käsikirjoituksesta sekä näyttelijöistä Frances McDormandille, Woody Harrelsonille ja Sam Rockwellille).

Kuusi ehdokkuutta saivat Paul Thomas Andersonin ohjaama, räätälistä kertova draama Phantom Thread ja Winston Churchillista kertova draama Synkin hetki.

Viiden Oscar-ehdokkuuden elokuvia ovat 1980-luvun tieteisklassikon jatko-osa Blade Runner 2049 sekä draamakomedia Lady Bird.

Neljään ehdokkuuteen ylsivät Italiaan sijoittuva draama Call Me by Your Name, kauhuelokuva Get Out, Yhdysvaltain syvään etelään sijoittuva ja Netflixin tuottama draama Mudbound sekä Star Wars -seikkailujen sarjaa jatkava The Last Jedi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?