Matti Pellonpää ei osannut ranskaa: Käytti lunttilappuja ja voitti huiman palkinnon – Lue sunnuntain elokuva-arviot

Julkaistu:

tv-elokuvat
Aki Kaurismäen Boheemielämää -elokuva hurmasi Ranskassa, kuten myös sen päänäyttelijä Matti Pellonpää. IS Tv-lehden kriitikot arvioivat päivän elokuvat.
Kun Aki Kaurismäki päätti tarttua Henri Murgerin klassikkoromaaniin Boheemielämää, oli selvää että filmatisointi tehtäisiin alkuperäiskielellä ranskaksi. Pääosanäyttelijöiksi Kaurismäki valitsi valttimiehensä Matti Pellonpään ja Kari Väänäsen, jotka näyttelivät kunniaakkasti kaiken ranskaksi.

Pellonpää pokasi Berliinin elokuvajuhlilta 1992 mukaansa elokuvakriitikkojen kansainvälisen liiton vuoden parhaan miesosan palkinnon roolistaan albanialaisena maalari Rodolfona. Tämä on melkoinen saavutus näyttelijältä, sillä Pellonpään ei tiedetä osanneen lainkaan ranskaa ennen elokuvaan tarttumistaan.

Väänäsellä sentään oli koulusta takanaan lyhyt ranska. Kuvauksissa kerrotaan olleen paljon lunttilappuja ääntämisohjeineen.


Ranskalaisteos vuodelta 1851 kertoo köyhien pariisilaistaiteilijoiden elämänmenosta. Siinä Pellonpään esittämä albaanimaalari Rodolfo, Väänäsen esittämä irlantilaissäveltäjä Schaunard ja André Wilmsin esittämä ranskalaisrunoilija Marx kamppailevat taiteen, naisten ja rahan pyörittämässä maailmassa. Ranskalainen Wilms voitti samoilta elokuvajuhlilta parhaan sivuosan näyttelijän palkinnon.

Elokuvan kunniakuja jatkui, kun Kaurismäki sai siitä kotimaassa parhaan ohjauksen Jussi-pystin.


Boheemielämää (1992)
Teema & Fem klo 12.00
Draamakomedia ★★★★

Ensimmäisenä ranskankielisenä elokuvanaan Aki Kaurismäki filmatisoi riemukkaasti Henri Murgerin klassikkoromaanin. Yhtä romanttisessa kuin hauskassakin laita-Pariisin kuvauksessa Kari Väänänen, roolistaan Euroopan parhaana näyttelijänä palkittu Matti Pellonpää ja parhaana sivuosanäyttelijänä palkittu André Wilms esittävät (raha)vaikeuksissa kamppailevia boheemitaiteilijoita. (96) TM

Muiden elokuvien arviot:



Step Up 3D (2010)
Hero klo 10.05
Tanssidraama ★

New Yorkin katutanssikuvioihin sijoittuvassa Step Up -sarjan kolmannessa osassa tarjoillaan jälleen todella näyttäviä tanssinumeroita. Sääli vain, etteivät puusta veistetty draama ja pökkelöt näyttelijät ole lähelläkään samaa tasoa. Elokuvateattereissa pyörineen kolmiulotteisen sijaan joudutaan nyt tyytymään perinteiseen kaksiulotteiseen elokuvaan. (107) TK

Step Up: Revolution (2012)
Hero klo 11.50
Tanssidraama ★

Step Up -sarjan jatko-osassa ollaan kuuman kiihkeässä Miamissa ja vähäpukeisissa tanssinumeroissa, joita tässä tekopirteän nuorekkaassa ja muovisen romanttisessa elokuvassa riittää. (94) TK

Step Up All In (2014)
Hero klo 13.30
Tanssidraama ★ ½

Tanssielokuvasarjan viidennessä osassa on jälleen tutut elementit kasassa: näyttävät katutanssinumerot ja pahviset näyttelijät. Las Vegasissa järjestetään kaikkien aikojen kilpailu. (107) TK

Justus ja urheat ritarit (2013)
Nelonen klo 14.10
Ritarianimaatio ★★

Espanjalaisessa digianimaatiossa ollaan keskiajalla modernein maustein. Lakia opiskeleva teinipoika Justus haluaa ritariksi. Englanniksi lauletussa, mutta tuskastuttavan jähmeästi suomeksi puhutussa, ei aivan perheen pienimmille sopivassa seikkailussa pojan on lähdettävä seikkailuihin kasvaakseen mieheksi ja valloittaakseen neidon sydämen. (90) TK

Jatku, oi suloinen yö (2015)
Teema & Fem klo 14.50
Musiikkidraama ★★ ½

Lähes tauottomalla kuoromusiikilla maustetussa draamassa valotetaan englantilaisen, pienelle kuorolle sävelletyistä madrigaaleista tunnetun englantilaisen John Wilbyen (1574–1638) elämää. Jähmeän alun jälkeen draama alkaa vetää, vaikka Tony Brittenin kirjoittamaa ja säästeliäästi ohjaamaa elokuvaa on hieman turhaan väritetty kohtauksilla, joissa kuoro laulaa Wilbyen sävellyksiä studiossa. (82) TK

Neiti Marple: Askel tyhjyyteen (2008)
TV1 klo 15.10
Jännitys ★

Marple on väkinäisesti tungettu täydentämään nuorenparin muodostamaa dekkarikaksikkoa, vaikka häntä ei Agatha Christien romaanissa ollut. (93) TM



Tyttö ja helmikorvakoru (2003)
Hero klo 15.20
Taiteilijadraama ★★★★

Peter Webberin tyylikkään menestysfilmin kuvitteellinen tarina mestarimaalari Johannes Vermeerin mallista on kaunista, valokuvamaisen tarkkaa työtä. Griet (Scarlett Johansson) jättää 1600-luvun Hollannissa protestanttisen perheensä ja pääsee palvelustytöksi Vermeerin (Colin Firth) katoliseen kotiin. Mustasukkainen vaimo ja kopea anoppi paheksuvat taiteilijan jatämän malliksi pääsevän helmikorvakorutytön sielujen sympatiaa. (97) TM


Finding Neverland – tarinan lähteillä (2004)
Nelonen klo 17.00
Elämäkertadraama

Marc Forsterin ohjaama elokuva piirtää Peter Panin luojasta, näytelmäkirjailija J. M. Barriesta etäisen muotokuvan. Se sopii kuitenkin lajityyppiin, koska kyseessä on draamaa ja fantasiaa yhdistävä koko perheen elokuva. Johnny Depp näyttelee 1900-luvun alussa Skotlannissa elänyttä Barrieta tuttuun, vähäeleiseen tyyliinsä. Ajankuva on toteutettu tyylikkäästi ja mielikuvituksen lennokkuutta tarjoava kokonaisuus puhkeaa ajoittain näyttäväksi sadunomaiseksi fantasiaksi. (97) TK

Toy Story – Leluelämää (1995)
Nelonen klo 18.15
Animaatioseikkailu ★★★

Ensimmäinen kokopitkä tietokoneanimaatio on nykylastenfilmin klassikko, jossa tekniikka ja fantasia ovat tasapainossa. Se ei ole ihme, olihan Pixar-studion tekemän elokuvan tilaajana Disney-yhtymä. Tietokoneteknologian steriiliys eliminoituu veikeän tunnekylläisellä, vauhdikkaalla peruspoljennolla. Jännitys ja vapauttava huumori antavat lelutemmellykselle kantavat siivet. (79) HIM



The Romantics (2010)
Hero klo 19.00
Draama ★★

Galt Niederhofferin omasta romaanistaan ohjaamassa draamassa joukko nuoria aikuisia kohtaa häissä. Iloiset juhlat päätyvät viinanhuuruisten jatkojen kautta repiviksi parisuhdepohdinnoiksi, joiden jäljiltä sulhanenkaan ei enää tiedä, onko edes menossa naimisiin oikean naisen kanssa. Niminäyttelijöistä (Katie Holmes, Anna Paquin, Malin Akerman, Josh Duhamel, Elijah Wood ja Candice Bergen) huolimatta liiankin tuttu tarina toistaa lajityypin kaikkein kuluneimpia käänteitä. Loppu­hui­pen­tuma sentään säväyttää. (95) TK

Sherlock Holmes: A Game of Shadows (2011)
Nelonen klo 21.00
Toimintadekkari ★★ ½

Guy Ritchien ohjaamien Sherlock Holmes -elokuvien toisessa, selvästi ykköstä paremmin toimivassa jatko-osassa tohtori Watson (Jude Law ) menee naimisiin. Häälomasta ei ole tietoakaan, sillä Holmes tarvitsee uskollista apulaistaan jahdatessaan yliovelaa rikollista (Jared Harris). Veijarimaisessa tarinassa kohtaavat keveä komediallisuus ja sarjakuvamainen väkivalta. Sivuosassa nähdään ruotsalaisvahvistus Noomi Rapace. (123) TK



Hamekyttä (2000)
Sub klo 21.00
Komedia ★

Karmeassa möykkäleffassa kyttä (Martin Lawrence) joutuu peitehommissa pukeutumaan naiseksi. (90) TK


Tehtaan tytöt (2010)
Hero klo 21.00
Työläisdraama ★★★

Mike Leigh’n ohjaamassa Happy-Go-Luckyssa (2008) vakuuttanut Sally Hawkins tekee mainion roolin myös 1960-luvun tositapahtumiin pohjautuvassa draamassa. Kalenteritytöistä (2003) muistettavan ohjaajan Nigel Colen hilpeän nostalgisesti poreilevassa elokuvassa Hawkins näyttelee tavallista duunaria, joka aloittaa taistelun sukupuolesta johtuvia palkkaeroja vastaan. (108) TK

Beast of the Bering Sea (2013)
Kutonen klo 21.00
Lepakkokauhu ★

Televisiolle pykätty amerikkalainen halpiskauhistelu vie merimaisemiin Alaskaan, jossa pinnan alla kuhisee ihmisverestä innostuneita jättilepakoita. Tarina toimii jotenkuten päivätapahtumissa, mutta iltakohtaukset ovat pimeää suttua ja monsterit aivan hulvattoman hilpeän näköisiä. (76) TK

360 (2012)
Fox klo 21.10
Draama ★★

Mies ja nainen, seksi ja hyväksikäyttö: Intohimojen karusellin (1950) modernisoitu versio kiertää kolmen maanosan nykyglobaalien ongelmien suurkaupungeissa. Noin kymmenen parin yhdistelmässä on liikaa ihmisiä – tulkeista kuuluisin on Anthony Hopkins. Brasiliaisen Fernando Meirellesin ohjaama ja britti Peter Morganin kirjoittama episodifilmi jää kunnianhimoiseksi yritykseksi. (106) TM

Born to Raise Hell (2010)
Hero klo 23.10
Toimintajännitys ★

Stunt-mies Lauro Chartrandin esikoisohjaamassa toimintapaketissa rautakangen notkeudella näyttelevä Steven Seagal mättää huumeheppuja ja muita konnia lättyyn Bukarestissa. (92) TK

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt