Terttu, Teresa

TV & elokuvat

He ovat valkokankaan kirkkaimmat tähdet 2018 – Disneyn entinen teinitähti saavuttanut ällistyttävän uran vain 21-vuotiaana

Julkaistu:

IS kertoo, ketkä ovat elokuvamaailman kirkkaimmat uudet tähdet vuonna 2018.

Emilia Clarke

Game of Thronesin vaaleakutrisena, lohikäärmeellä ratsastavana soturiprinsessana tunnettu Emilia Clarke on vieraillut valkokankaalla vain harvoin. Hän esitti Sarah Connoria Terminator Genisys -leffassa ja hurmasi halvaantuneen miehen kotihoitajana romanttisessa draamassa Kerro minulle jotain hyvää.

Tänä vuonna englantilainen Clarke viimein ottaa valkokankaan haltuunsa soturiprinsessan arvovallalle sopivalla tavalla. Hän esittää toista pääosaa Han Solon nuoruudesta kertovassa Tähtien sodan antologia-leffassa Solo: A Star Wars Story.


Olivia Cooke

Suuret silmät ja naapurintyttömäistä viattomuutta henkivä olemus tekevät Olivia Cookesta otollisen sankarittaren kauhuelokuviin. Uransa hän polkaisikin käyntiin kauhuklassikko Psykon esiosaksi tehdyssä tv-sarjassa Bates Motel. Sen poikimat roolit parissa kauhuleffassa loivat pohjaa brittinäyttelijän lopulliselle läpimurrolle.


Tänä keväänä 24-vuotias Cooke nähdään keskeisessä roolissa Steven Spielbergin odotetussa scifi-jännärissä Ready Player One. Myöhemmin hän hurmaa vielä seitsenosaisen epookkisarja Becky Sharpin nimiosassa sekä romanttisessa draamassa Life Itself.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Zendaya

Vasta 21-vuotias Zendaya on saavuttanut menestystä ällistyttävän monella rintamalla. Hän on luonut uraa niin laulajana ja tanssijana kuin mallina ja vaatesuunnittelijana sekä näyttelijänä. Disney-kanavan teinisarjassa Shake It Up läpimurtonsa tehnyt monilahjakkuus on julkaissut sooloalbumin, esiintynyt lukuisissa musiikkivideoissa ja debytoi viime vuonna valkokankaalla Spider-Man: Homecoming -elokuvassa.


Seuraavaksi Zendaya hurmaa trapetsitaiteilijana kolme Golden Globe -ehdokkuutta saaneessa musiikkieokuvassa The Greatest Showman. Hän on jo varmistanut paikkansa myös seuraavassa Spider-Man -elokuvassa.

Timothée Chalamet

Kukaan toinen näyttelijä ei tänä vuonna nouse tähdeksi yhtä varmasti kuin 22-vuotias amerikkalainen Timothée Chalamet. Tummatukkainen, kauniskasvoinen nuorukainen on näytellyt varhaisteinistä lähtien ja herättänyt huomiota niin Isänmaan puolesta -sarjassa kuin scifi-leffa Interstellarissa.


Tänä vuonna Chalametin nimi on kaikkien huulilla. Hänen herkistynyt roolinsa homorakkaustarinassa Call Me by Your Name toi hänelle Golden Globe -ehdokkuuden ja tuo todennäköisesti myös Oscar-ehdokkuuden. Voittokulkuaan hän jatkaa palkitussa draamakomediassa Lady Bird. Vuoden lopulla hän tähdittää vielä Woody Allenin komediaa A Rainy Day in New York.

Alden Ehrenreich

Nuorta Han Soloa Tähtien sota -sarjan tulevassa antologia-elokuvassa Solo: A Star Wars Story esittävän Alden Ehrenreichin tähänastinen ura on kuin satua. Hän oli vasta 14-vuotias, kun Steven Spielberg keksi hänet kotivideosta, jossa hän esiintyi ohjaajalegendan tyttären kanssa. Elokuvadebyyttinsä hän teki 19-vuotiaana Francis Coppolan ohjauksessa.


Sittemmin Ehrenreich on ehtinyt näytellä myös Woody Allenin (Blue Jasmine), Coen-veljesten (Hail, Caesar!) ja Warren Beattyn (Rules Don't Apply) ohjauksessa. Han Solon rooli on 28-vuotiaan amerikkalaisen viimeinen etappi matkalla elokuvataivaan kiintotähdeksi.

Tye Sheridan

Texasissa varttunut Tye Sheridan oli 11-vuotias, kun hänet valittiin yli 10 000 ehdokkaan joukosta esittämään päähenkilön pikkuveljeä Terrence Malickin elokuvassa The Tree of Life. Sittemmin hän on näytellyt Matthew McConaugheyn ja Nicolas Cagen kanssa palkituissa elokuvissa Mud ja Joe.


Vahvoista teinirooleista Sheridan ponkaisi X-Men: Apocalypse -elokuvan Cyclops-mutantiksi, johon rooliin hän palaa loppuvuodesta elokuvassa X-Men: Dark Phoenix.

Mutta jo sitä ennen 22-vuotias texasilainen lunastaa paikkansa vuoden kirkkaimpien nuorten tähtien joukossa pääosalla Steven Spielbergin uutuudessa Ready Player One.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Yövaanija” tunkeutui koteihin ikkunasta, raiskasi ja tappoi – Epäily: Sarjamurhaaja oli ex-poliisi ja eli tavallista elämää

    2. 2

      Oppilaan ihmetys: Prinssi Danielille annettiin outo kuva espoolaiskoulusta – luokkaan koottiin kuntopyörä, kaapit liimattiin

    3. 3

      Sara Forsberg avautui painonsa noustua 22 kiloa – tuoreet kuvat saivat fanit haltioihinsa: ”Olet kauniimpi ja vahvempi kuin luulet”

    4. 4

      Suursäätila muuttuu – lämpöisempi sää lähestyy väkisinkin jo Suomea

    5. 5

      Boston passitti Toronton kesälomalle – Kapanen teki NHL-historiaa upealla soolomaalilla

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsberg avautui painonsa noustua 22 kiloa – tuoreet kuvat saivat fanit haltioihinsa: ”Olet kauniimpi ja vahvempi kuin luulet”

    2. 2

      Kaunarit-Brooke, 56, on timanttisessa bikinikunnossa – julkaisi kuvan maratonien koulimasta vartalostaan

    3. 3

      Suomalaisbloggaaja hankki au pairin – sai yllättäen viestin, jonka sisältö kylmäsi: lastenhoitaja elikin kieroutunutta kaksoiselämää

    4. 4

      Perhe osti rakennustarkastajalta tämän rakentaman omakotitalon – parin vuoden päästä paljastui karu totuus

    5. 5

      Kuka tahansa voi löytää jalokiviä Suomessa – näistä paikoista kannattaa etsiä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

    2. 2

      Tällainen on Aviciita piinannut vakava sairaus – voi iskeä jo rankasta kertajuomisesta

    3. 3

      Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

    4. 4

      Harkimo on perustamassa uutta yhdistystä: Liike Nyt ry:n tiedoista paljastuu kiinnostava nimi

    5. 5

      Stand up -koomikko vitsaili Sara Siepin työstä tv:ssä – Roope Salminen raivostui: ”Mitä v****a sä tiedät?”

    6. Näytä lisää