Tapaninpäivänä tulee 27 elokuvaa – tv-ensi-iltoina esitetään Muumit Rivieralla ja Big Game

Julkaistu:

Tv-elokuvat
Muumit hurvittelevat Rivieralla aikuiseenkin makuun. Big Game -elokuvassa Samuel L. Jackson näyttelee suomalaisen Jalmari Helanderin ohjaamassa toimintaelokuvassa. IS Tv-lehden kriitikot arvioivat tapaninpäivän elokuvat.
A Merry Christmas Miracle (2014)
TV5 klo 7.55
Joulukomedia ★ ½

Hieman räväkämmässä jouluelokuvassa väsyneen näköinen Robin Williams näyttelee yhdessä uransa viimeisimmistä rooleissa alkoholisoitunutta ja rääväsuista isää, joka joutuu kohtaamaan heitteille jättämänsä aikuisen poikansa. Tie-elokuvaksi muuttuvassa tarinassa isä ja poika ahtautuvat vastentahtoisesti samaan autoon ja alkavat käydä yöllisellä matkalla läpi ongelmallista suhdettaan. Väsähtänyt lopputulos ei juuri vakuuta. (78) TK

Zambezia – Lintukodon siipiveikot (2012)
Nelonen klo 9.00
Lintuseikkailu ★

Eteläafrikkalainen animaatioseikkailu apinoi latteasti Hollywoodin koko perheen piirrosfilmejä. Nuori Kai-haukka jättää ylisuojelevan isän ja päätyy Victorian putousten liepeille lintukaupunkiin. (79) TT


Muumit Rivieralla (2014)
Teema & Fem klo 9.15
Muumi-elokuva ★★★

Tove Janssonin 1950-luvulla piirtämään sarjakuvaan perustuva, suomalaisranskalaisena yhteistyönä valmistunut, ranskalaisen Xavier Picardin ohjaama Muumit Rivieralla on yksi onnistuneimpia elokuvallisia Muumi-tulkintoja. Ruotsiksi puhutussa elokuvassa menokaan ei ole lapsellisemmasta päästä, vaan porvarillisella Riviveralla lomaileva poppoo puuhastelee asioita myös aikuiseen makuun. (73) TK

Justus ja urheat ritarit (2013)
Nelonen klo 10.40
Ritarianimaatio ★★

Espanjalaisessa digianimaatiossa ollaan keskiajalla modernein maustein. Lakia opiskeleva teinipoika Justus haluaa ritariksi. Englanniksi lauletussa mutta tuskastuttavan jähmeästi suomeksi puhutussa, ei aivan perheen pienimmille sopivassa seikkailussa pojan on lähdettävä seikkailuihin kasvaakseen mieheksi ja valloittaakseen neidon sydämen. (90) TK

Elf (2003)
TV2 klo 11.50
Komedia ★ ½

Jon Favreaun ohjaamassa joulukomediassa Will Ferrell näyttelee joulupukin pajassa raatavaa tonttua, joka lähtee New Yorkiin etsimään isäänsä (James Caan). Satumaailmassa eläneen toopen tontun toilailut suurkaupungissa tarjoavat muutamat hilpeät kohtaukset, mutta muuten huumori on aika jähmeää. (97) TK

Crooked Arrows (2012)
TV5 klo 13.15
Urheiludraama ★★

Amerikkalaisessa urheiluelokuvassa pelataan harvinaista haavipalloa eli lacrossea, jota jo intiaanit aikanaan harrastivat. Steve Rashin hajuttoman siistin ja ennalta arvattavin juonenkääntein etenevän ohjauksen pääosassa on valju Brandon Routh. Hän näyttelee bisnesmiestä, joka palaa juurilleen kehittämään reservaattia, mutta päätyykin urheilujoukkueen valmentajaksi. (97) TK

Space Chimps – Avaruusapinat (2008)
Nelonen klo 13.20
Apina-animaatio ★

Suomeksi pöyristyttävän pökkelösti puhutussa koko perheen tietokoneanimaatiossa seikkailevat avaruusapinat. Animaatio on surkeaa, tarina typerä ja huumori tuskin naurattaa edes lapsia. (77) TK


Myrsky (2008)
TV2 klo 13.30
Lastenseikkailu ★★

Vahinko, että Kaisa Rastimon värikäs ura on toistaiseksi katkennut tähän lastenelokuvaan, jossa eläinfilmin kasvattavat ainekset saavat potkua politiikasta, Saksan yhdistymisestä. Kehittelyltään vähän kesken jääneessä tarinassa kaukasianpaimenkoira aiheuttaa Berliinin muurin murtumisen jälkeen kaaosta 7-vuotiaan tytön perheessä Hämeenlinnassa. (92) TM



Karvinen – Elokuva (2004)
MTV3 klo 14.10
Lastenseikkailu ★★

Sarjakuvasankarin elokuvadebyytissä taloon tulee kissan jatkoksi koira, ja touhuilua riittää. Tulos on silti pettymys. Karvisen hahmo on animoitu näyttelijöiden oheen Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? -filmin (1988) hengessä. Koko puolianimaatioleffa on tuuliajolla kalastellessaan suosiota: eläimiä lapsille, nasevaa sanailua ja eläinlääkärin (Jennifer Love Hewitt) aamunraikas seksikkyys vanhemmille. (77) HIM

Soppalinnan salaseura (2015)
TV2 klo 15.10
Lasten salapoliisitarina ★★ ½

Jouluna on nähty useita EU-maiden ja Suomen välistä yhteistyöelokuvia ja sellainen on myös virolaissuomalainen Soppalinnan salaseura, joka perustuu Mika Keräsen lastenkirjaan Oranssi polkupyörä. Kivan kesäisessä Tartossa kuvatussa hupaisassa tarinassa joku laittaa juomaveteen ainetta, jonka vaikutuksesta aikuiset muuttuvat hullutteleviksi kakaroiksi. Viisikkomaisessa seikkailussa tapausta alkaa selvittää neljä lasta. Jälleen kerran suomenkielinen jälkiäänitys on päälle liimatun kuuloinen. (104) TK



Räyhä-Ralf (2012)
Nelonen klo 15.15
Animaatioseikkailu ★★★★

Pelihahmot elävät nokkelassa animaatiossa omaa elämäänsä samaan tapaan kuin lelut Toy Story -filmeissä. Kun ärjyvää Ralfia ei arvosteta hänen omassa retropelissään, lihaskimppu lähtee etsimään kunnioitusta pelihallin uusien pelien puolelta. (101) TT

Joulutarina (2007)
TV5 klo 16.10
Jouluelokuva ★★★

Marko Leinon käsikirjoittamassa ja Juha Wuolijoen ohjaamassa sympaattisessa kotimaisessa Nikolaksen (Hannu-Pekka Björkman) taival kohti joulupukin työtä alkaa pelottavan puusepän (Kari Väänänen) opissa. Lapin kuvaukselliset maisemat ja lähimmäisenrakkaus ovat arvossaan. (82) HIM

For a Good Time, Call... (2012)
Frii klo 17.30
Draamakomedia ★★★

Teini-ikäiset ystävykset mutta sittemmin riitautuneet naiset (Lauren Miller, Ari Graynor) joutuvat kymmenen vuotta myöhemmin pakosta muuttamaan kämppiksiksi. Jamie Travisin ohjaamassa hauskassa ja reippaasti sanailevassa draamakomediassa talousahdingossa rypevä naiskaksikko perustaa puhelinseksipalvelun. (81) TK

Johanneksen evankeliumi(2003)
AlfaTV klo 18.00
Raamatullinen kertomus

Philip Savillen ohjaamassa elokuvassa Johannes piirtää evankeliumissaan erityislaatuisen kuvan Jeesuksesta. Häntä näyttelee Henry Ian Cusick, ja kertojaäänenä on Christopher Plummer.

Hevisaurus (2015)
TV2 klo 18.00
Heviliskolastenelokuva ★

Metallista tuli mummojen ja pappojen musaa Lordin euroviisumenestyksen myötä. Lapsille sopivaksi konseptin muokkasi puolestaan Hevisaurus-bändi. Hevisaurus-ilmiön ympärille rakennetussa, nolostuttavan huonossa lastenelokuvassa kumiset soittajaliskot ovat melkeinpä sivuosassa, eivätkä esiinny omassa elokuvassaan edes kunnon bändinä, vaan lähinnä noidan kanssa Velhovuorella samoilevina otuksina etsien uutta kotia. (80) TK


E.T. – The Extra-Terrestrial (1982)
TV5 klo 18.00 & 23.05
Tieteisdraama ★★★★★

Perhedraama isättömän pojan (Henry Thomas) ja avaruusolion ystävyydestä on yhä Steven Spielbergin koskettavin elokuva: muukalaisesta tulee pojalle korvike-isä. Loppukohtaus muuntelee taitavasti Chaplinin pojan (1921) liikuttavaa asetelmaa. (115) TT



Happy Feet (2006)
TV2 klo 19.20
Animaatioseikkailu ★★★

Oscar-palkittu animaatio on teknisesti briljantti työ. Keisaripingviini Mumble eli Happy Feet korvaa puuttuvan laulutaitonsa panemalla lapikasta lattiaan virtuoosin ottein. Koska ollaan pingviiniyhteisössä, runsaissa laulu- ja tanssinumeroissa joukkokohtaukset ovat voimaa. Näyttämöä elävöittää myös ekologinen viesti kalojen puolesta. (104) HIM

Ella ja kaverit (2012)
MTV3 klo 19.25
Lastenseikkailu ★★★

Timo Parvelan kirjaan perustuvassa seikkailussa mennään korostetusti lasten ehdoilla. Elokuva kritisoi nokkelasti rahan ylivaltaa ja vallan väärinkäyttöä. Kun aikuiset uhkaavat jyrätä kyläkoulun, Ella (sädehtivä Freja Teijonsalo) nousee koulukaveriensa kanssa vastarintaan. Kari Ketonen lisää ilkimysrooliensa kaartiin mainion osan koulun uuden oppilaan formulahulluna isänä. Taneli Mustosen hyväntuulisen esikoiselokuvan menoa jarruttavat vain turhat rönsyt, jotka tekevät elokuvan rytmistä epätasaisen. (81) TT

Next (2007)
Nelonen klo 21.00
Tieteisjännitys ★★ ½

Nextin tarinan pohjana on Philip K. Dickin novelli ja ohjaajana Lee Tamahori. Loppupuoli latistuu rutinoiduksi toiminta- ja erikoistehostevyöryksi, kun terroristit uhkaavat Los Angelesia. Nicolas Cage ja Julianne Moore ovat pääosissa, mutta parhaimmillaan elokuva on Cagen ja Jessica Bielin kohtauksissa. (92) HIM

Murha Hollywoodissa (2003)
TV5 klo 21.00
Jännitys ★★

Poliisipari (Harrison Ford ja Josh Hartnett) tutkii murhia Ron Sheltonin löysässä jännärissä. (110) TK

Sisilialainen (1987)
Hero klo 21.00
Mafiadraama ★★

Kuuluisasta sisilialaisesta rosvopäälliköstä Salvatore Giulianosta kertova elokuva perustuu Mario Puzon samannimiseen romaaniin. Giuliano oli 1940-luvun Robin Hood, joka varasti rikkailta ja antoi köyhille, mutta joutui itse politiikan ja mafian pelinappulaksi kuolettavin seurauksin. Viime vuonna kuollut Michael Cimino yrittää Hollywood-elokuvassaan löytää ihmisen myytin takaa, mutta onnistuu lopulta vain pönkittämään legendaa. Komeasti kuvattu elokuva kaatuu lopullisesti pääosaan palkatun ja osaansa sopimattoman Christopher Lambertin myötä. (140) TK



Big Game (2015)
TV2 klo 21.05
Toimintajännäri ★★

Jalmari Helanderin ohjaamassa eurooppalaisrahoitteisessa ”amerikkalaisessa b-toimintaelokuvassa” pojan mieheksi kasvamiseen tarvitaan hieman isommat puitteet. Helsingissä pidettävään G8:n kokoukseen matkalla olevan USA:n presidentin (Samuel L. Jackson) kone ammutaan alas, mutta pressa pelastuu samoilemaan hänet hengissä löytävän pikkupojan (Onni Tommila) kanssa suomalaisen talviseen erämaastoon. Paikoitellen kömpelön kankea, lapsekkaita käänteitä sisältävä sekä hassulla suomalaishuumorilla sävytetty toimintajännäri on kertakatseluna aivan viihdyttävä paketti. (86) TK

Seikkailija Thomas Crown (1999)
Fox klo 22.00
Romanttinen jännitys ★★★★

John McTiernanin ohjaama versio vuoden 1968 klassikosta on tyylikkyyttä säihkyvä päivitys ja puolustaa omana teoksenaan paikkaansa. Pierce Brosnan näyttelee ovelaa mestarivarasta, jonka toimet kiinnittävät vakuutustutkijan (Rene Russo) huomion. (108) TT



Akseli ja Elina (1970)
Teema & Fem klo 22.05
Torpparidraama ★★

Väinö Linnan torpparitrilogian lopun filmatisoinnissa on ongelmansa, vaikka tapahtumakulut eheytyvät ensimmäisen elokuvan pohjustamana. Edvin Laine ei kuitenkaan ole saanut kokonaisnäkemykseen jännitettä eikä väkevyyttä, vaikka lapualaisvuodet ja sota-aika tuovat Pentinkulmalle dramatiikkaa. Akselin ja Elinan häävalssi soi. (131) TM

Drive (2011)
Nelonen klo 23.00
Trilleri ★★★

Nicolas Winding Refnin toiminta­trilleri on hänen tyylitellyin ja kiistellyin elokuvansa. Automekaanikko (Ryan Gosling) tarjoaa öisin rikollisille apua ajamalla ryöstöautoa. Romanssi naapurin nuoren äidin (Carey Mulligan) kanssa menee tuijotteluksi. Tulos on näyttävää, väkivaltaista ja hieman sentimentaalista. (96) TM

Soul Men (2008)
Fox klo 1.05
Musiikkikomedia ★ ½

Afroamerikkalaisiin komedioihin keskittyneen Malcolm D. Leen ohjaaman Soul Menin pääosassa ovat Samuel L. Jackson ja Bernie Mac. He näyttelevät entisiä ja sittemmin riitautuneita soulbändin muusikoita. Yllättäen levy-yhtiö haluaa heidät yhteiskeikalle edesmenneen bänditoverinsa muistokonserttiin. Pääparin läpänheitto on aika kliseemäistä perusäijäjorinaa. (100) TK

After the Sunset – Keikka Bahamalla (2004)
Sub klo 1.30
Rikoskomedia ★★

Brett Ratnerin tropiikkielokuvassa timanttivaras (Pierce Brosnan) ei kumppaninsa (Salma Hayek) kanssa tunnu tietävän, vetäytyäkö jo eläkkeelle. FBI:n agentti (Woody Harrelson) sinnittelee mestarivarkaan kannoilla. Pelissä on oma vitsinsä, mutta kokonaisuus mättää tyhjyyttään. (100) TM



Sahara (2005)
Hero klo 2.10
Toimintaseikkailu ★ ½

Indiana Jonesin ja James Bondin seikkailuita sekä Gunga Diniä (1939) yhdistelevä Clive Cusslerin bestsellerin filmatisointi on paikoin viihdyttävä, mutta myös sekava ja puuduttava. Breck Eisnerin toimintaseikkailussa Matthew McConaughey näyttelee aarrelaivaa etsivää veijaria ja Penélope Cruz idealistista lääkäriä. (119) TM

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt