Arvio: Star Wars: The Last Jedi jarruttelee, kun sen pitäisi jylistä – mukana viittauksia Imperiumin vastaiskuun

rac

Julkaistu:

Elokuva-arvio
Star Wars -saagan kahdeksas seikkailu on vaivaton mutta tuttuja tilanteita toistava avaruusseikkailu.
”Tämä ei tule menemään niin kuin luulet”, härnäsi parrakkaaksi erakoksi omalle saarelleen vetäytynyt iäkäs Luke Skywalker jo uuden Star Wars: The Last Jedin mainostrailerissa – ja uudestaan itse elokuvassa.

Se on kova lupaus, jota Rian Johnsonin ohjaama ja käsikirjoittama, hyvien kapinallisten ja pahan sotilasdiktatuurin kamppailusta kertovan avaruussaagan kahdeksas episodi ei pysty täyttämään.

Kun takana on 40 vuoden verran historiaa ja enemmän kuin kaksi elokuvatrilogiaa, tuttuuden tunne ja toiston vaara väijyvät vääjäämättä sankareiden jokaisen ratkaisun ja avaruustaistelun takana.

Vaikka Johnson uskaltautuu jonkin verran leikittelemään hänen käyttöönsä uskotuilla tarinanpalasilla, The Last Jedi päätyy kohtaus toisensa jälkeen paaluttamaan Star Wars -maailman vakioelementtejä entistäkin syvemmälle jo moneen kertaan haravoituun maaperään.


Vaivaton tunnelma onneksi avittaa Johnsonin seikkailun hyvään vauhtiin. Se on iso ansio tarinassa, jossa pulaan joutuneet päähenkilöt päätyvät suurimman osan ajasta vain synkistelemään vallitsevaa tilannetta ja aiemmin tekemiään virheitä.

The Last Jedi nivoutuu saumattomasti osaksi George Lucasin jo 1977 käynnistämää laajaa tarinaa Skywalkerin jedisuvun eri sukupolvien edustajien tekemistä moraalisista valinnoista.

Uuden elokuvan suurin synkistelijä on juuri vanha Luke, josta jossain välissä alkuperäisen Star Wars -trilogian (1977–1983) jälkeen on varttunut kärttyisä, lähinnä omaa rauhaa ja unohdusta kaipaava ukko.

Hänen paikkansa nuorena toiveikkaana taistelijana on perinyt jo seitsemännessä episodissa Star Wars: The Force Awakens (2015) esitelty nuori Rey, jonka itsepintainen tarmokkuus on heidän yhteisissä kohtauksissaan hyvää vastalääkettä Luken vetäytyvyydelle.

Jos The Force Awakensin juoni oli toisinto ensimmäisestä Star Wars -elokuvasta, The Last Jedi pursuaa rinnastuksia sarjan toiseen seikkailuun Imperiumin vastaisku (1980). Rey etsii apua opettajanaan pitämältä vastahakoiselta Lukelta ihan kuin Luke aikoinaan mestari Yodalta.

Elokuvassa myös piipahdetaan dekadenttia glamouria tihkuvassa kasinokaupungissa, jossa vastaan tulevassa suulaassa huulenheittäjässä (Benicio Del Toro) on hieman samoja piirteitä kuin Imperiumin vastaiskun Pilvikaupungissa tavatussa Lando Calrissianissa.


Sille ei kuitenkaan voi mitään, että Lukea näyttelevällä Mark Hamillilla ei ole samaa sisäsyntyistä karismaa, jota renttusankari Han Soloa näytellyt Harrison Ford pääsi vielä kerran väläyttämään The Force Awakensissa.

Yllättävämpää sen sijaan on, että myös vuosi sitten menehtyneen Carrie Fisherin viimeinen rooli kapinallisjoukkojen kenraaliksi päätyneenä entisenä prinsessa Leiana on joukkojen uhrauksia korostavien surumielisten särmien kerakin kovin tasapaksu.

Osittain tätä selittää Johnsonin valitsema tyyli, joka on pehmeämpi ja vaisumpi kuin The Force Awakensin ohjaajalla J. J. Abramsilla.

Keskeisten käänteiden juonikoukut ovat verraten yksinkertaisia ja hahmot perinteisellä tavalla mustavalkoisia. Toisella puolella ovat jalot ja alakynteen joutuneet kapinallissoturit ja toisella totaaliseen valtaan tähtäävä alistava fasistiarmeija.

Pohjimmiltaan näin on ollut Star Wars -seikkailuissa tietenkin aina, mutta Johnsonin seikkailussa ääripäiden väliin jäävä häilyvä alue – se, jossa sankarit ja roistot joutuvat punnitsemaan motiivejaan, tunteitaan ja tavoitteitaan – on kapeampi kuin kertaakaan aiemmin.

Syytän siitä myös Kylo Reniä.


Myyttisiä arkkityyppejä hyödyntävä Star Warsin pohjatarina ei toimi ilman väkeviä, ristiriitojen repimiä hahmoja. Hyvien puolella sellainen on ehdottomasti Rey: Daisy Ridley piirtää vanhempiensa arvoitusta selvittävästä orpotytöstä jälleen sisukkaan selviytyjän, jonka pärjääminen ei tunnu itsestäänselvyydeltä.

Hänen vastapainonsa, voiman pimeän puolen valinnut Kylo Ren, kirjoitettiin jo The Force Awakensissa nuoreksi versioksi alkuperäisen trilogian Darth Vaderista, mutta Adam Driver ei edelleenkään saa ladattua hahmoon sitä jylhyyttä tai tuskaisuutta, jota käsikirjoitus edellyttää.

Paini kolkuttavan omatunnon ja vihan helppouden välillä ei välity Driverin vähäeleisestä tavasta näytellä. Tämän jälkeen ei enää auta, vaikka Johnson kuinka kasvattaa Kylo Renin saamaa tilaa.

Toisaalta Johnson hukkaa myös monet kepeistäkin hetkistä. Pieniä vitsejä on livautettu repliikkeihin sinne tänne, mutta niiden onnistuminen jää usein näyttelijöiden varaan. Paras kemia syntyy sivutehtävää suorittamaan lähteviä Finniä ja teknikko Rosea esittävien John Boyegan ja Kelly Marie Tranin välille.


The Last Jedi jarruttelee niinäkin hetkinä, kun sen pitäisi jylistä. Tarina sijoittuu tuttuun tapaan isojen avaruusalusten komentosilloille ja syrjäisille planeetoille, mutta ensimmäistä kertaa Star Wars -sarjan aikana on läsnä tunne, että elokuvan maailma ei välttämättä jatkukaan tapahtumapaikkojen ulkopuolelle.

Star Wars: The Last Jedi

Ohjaus: Rian Johnson.

Pääosissa: Daisy Ridley, John Boyega, Oscar Isaac.

Juoni: Kapinallistaistelijat etsivät apua erakoituneelta jediritarilta Luke Skywalkerilta.

Ensi-ilta: Keskiviikkona 13. joulukuuta 2017.

★★

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt