Krista Kosonen rankasta Kätilö-roolista: ”Puoliso pisti koville!” Lue sunnuntain elokuva-arviot

Julkaistu:

tv-elokuvat
Antti J. Jokisen ohjaama Kätilö-elokuva saa tv-ensi-iltansa. IS Tv-lehden kriitikot arvioivat sunnuntain tv-elokuvat.
Katja Ketun romaaniin pohjautuva elokuva Kätilö (2015) on näyttelijä Krista Kososelle henkilökohtaisesti tärkeimpiä omia elokuvia.

– Kätilö kuuluu uuden Miamin ohella merkityksellisimpiin töihini. Se oli niin iso elokuva. Pohjalla on fantastinen kirja, ja opin aidosti historiasta. Roolin myötä jouduin kohtaamaan paljon järkyttäviä asioita. Samalla opin itsevarmempaa elokuvanäyttelemistä, Kosonen kertoi IS Tv-lehdelle.

Kätilön on ohjannut Kososen avomies Antti J. Jokinen.

– Kuvaukset olivat äärimmäisen haastavia. Puoliso pisti koville! En ole sellainen näyttelijä, jolta rooleissa revittäisiin sielu auki, mutta nyt oli erilaista. Luin ajankuvasta ja sodasta, ja vierailimme Auschwitzissa. Kuolema alkoi tulla uniin. Mietin sodan ajan naisia, heidän rakastumisiaan ja tarinoitaan, sitä kuinka heitä mykistettiin ja nöyryytettiin. Ei ihan jokapäiväistä puuhaa.



Kätilö (2015)
TV1 klo 21.05
Sotadraama ★★★★

Katja Ketun Kätilö-romaaniin (2011) pohjautuva ja Antti J. Jokisen ohjaama draama sodan varjoista saapuu nyt televisioensi-iltaan. Kotimaisten sotaelokuvien joukossa se on täysin omanlaisensa, mausteikas ja mieleen jäävä. Murteeseen ei heti pääse sisälle, mutta kun pääsee, se soljuu eloisana rinnalla.

Lapin sotaa ei ole käsitelty liikaa viihdeteollisuudessa, joten kysymyksessä on myös kulttuuriteko.


Elokuva on visuaalisesti nautinnollinen. Lappi hehkuu, ja Rauno Ronkaisen kameratyö on ajoittain suorastaan vyöryttävää. Silti mikään ei ole liian sliipattua – päinvastoin. Elokuvassa osataan näyttää myös tavallisuutta, karuutta ja kauneusvirheitä, jopa rumuutta.

Henkilötarina viehättää. Krista Kososen hullusilmä Helena on erikoinen, suoran kaunis ja vahva. Elokuvassa on kiehtovaa intohimoa. Naisen halu uskalletaan näyttää. Helena on seksuaalinen hahmo, joka rohkeana tahtoo kosketusta.

Siru Valleala

Muiden elokuvien arviot



A Story of Love (2014)
Hero klo 10.00
Parisuhdedraama ★★★

Alun perin kahdesta erillisestä elokuvasta Disappearance of Eleanor Rigby: Him (2013) ja Disappearance of Eleanor Rigby: Her (2013) muokattu yhdistelmäteos ei tee oikeutta alkuperäiselle idealle, jossa parisuhteen onni ja hajoaminen nähdään kahdesta eri näkökulmasta. Yhteen leikatussa tarinassa näkökulmat vaihtelevat hieman levottomasti. Kaikesta huolimatta Ned Bensonin esikoisohjaus on kiinnostava tutkielma parisuhteen dynamiikasta. James McAvoy ja Jessica Chastain näyttelevät pääosissa hienosti. (117) TK



Lukija (2008)
Teema & Fem klo 12.00
Draama ★★★

Berliini 1958. 15-vuotiaan rakastajatar (Kate Winslet Oscar-roolissaan) opettaa seksitaitoja, kun poika lukee hänelle klassista kirjallisuutta. Myöhemmin naista syytetään keskitysleirin SS-vartijaksi. Näyttelijät loistavat Stephen Daldryn elokuvassa, jossa moraaliset kysymykset yhtyvät juridisiin (professorina Bruno Ganz) ja lukemisen teema liittyy ­häpeään. (119) TM

Pienet kaapparit (1990)
Hero klo 12.05
Orpopoikadraama ★★

Koko perheen hampaattoman siistissä draamassa 1800-luvun lopun Etelä-Afrikan buurisodassa isänsä menettäneet orpopojat päätyvät ankaran isoisänsä (Charlton Heston) hoteisiin Kanadan Nova Scotiaan. Kanadalainen tv-tuotanto perustuu samannimiseen, Oscar-palkittuun 1950-luvun brittielokuvaan. (90) TK



Rakkaat rikkaat ystävät (2006)
Hero klo 13.40
Ystävyysdraama ★★★

Nicole Holofcenerin ohjaaman Rakkaat rikkaat ystävät pääosissa ovat kolme keski-ikäistä ja hyvin keskiluokkaista naista (Catherine Keener, Frances McDormand, Joan Cusack) ja heidän yhteinen ystävänsä, köyhä duunaritaustainen Olivia, jota Jennifer Aniston herkullisesti näyttelee. Sivaltavan terävää dialogia tykittävässä draamassa porvarillisen elämän kulissit natisevat liitoksissaan. (88) TK

Step Up 3D (2010)
Hero klo 15.10
Tanssidraama ★

New Yorkin katutanssikuvioihin sijoittuvassa Step Up -sarjan kolmannessa osassa tarjoillaan jälleen todella näyttäviä tanssinumeroita. Sääli vain, etteivät puusta veistetty draama ja pökkelöt näyttelijät ole lähelläkään samaa tasoa. Elokuvateattereissa pyörineen kolmiulotteisen sijaan joudutaan nyt tyytymään perinteiseen kaksiulotteiseen elokuvaan. (107) TK

Neiti Marple: Kohti nollapistettä (2007)
TV1 klo 15.15
Dekkaritrilleri ★★

Julian Sands vierailee Agatha Christie -filmatisoinnissa, johon neiti Marple on lisätty päähenkilöksi. Murhamysteeri käynnistyy tennispelaajan tähdittämistä kutsuista. Tämä ei ole Geraldine McEwanille räätälöidyistä Marple-mysteereistä huonoimpia. (82) TM



Need for Speed (2014)
Hero klo 21.00
Autokaahailu ★

Stunttimies Scott Waughin ohjaama toimintaseikkailu perustuu 1990-luvulta alkaneeseen videopelisarjaan. Kostotarinan muotoon puetun autokaahailun pääosassa on jopa näinkin latteaan elokuvaan harvinaisen pökkelö Aaron Paul. Kuminpoltto-osuudet vielä toimivat, mutta draamapuolella mättää. (125) TK



Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu (2006)
Nelonen klo 21.00
Toimintaseikkailu ★★ ½

Vaikka Johnny Depp on edelleen aivan lyömätön mainiona renttujuoppokipparina sekä Keira Knightley ja Orlando Bloom söpöilevät rakastavaisina, merirosvoseikkailun ensimmäinen jatko-osa maistuu pakkopullalle. Ykkösen vanhanaikainen huumori oli tuoretta, saman toistaminen ei enää iske. Synkeämpään suuntaan muuttunutta tarinaa on vauhditettu massiivisiksi muuttuneilla digiefekteillä. (144) TK


Lost in Translation (2003)
Sub klo 21.00
Draamakomedia ★★★★

Parhaan käsikirjoituksen Oscarilla palkitun Sofia Coppolan satiirissa on kyse ulkopuolisuudesta, kommunikaatiovaikeuksista ja yksinäisyydestä – länsimaalaisista eksyksissä Tokiossa. Kaksi aviokriisistä kärsivää amerikkalaista, raukea filmitähti (Bill Murray) ja uneton tyttö (Scarlett Johansson ) ovat hotellissa aivan pihalla. Intiimi, mietiskelevä leffa on päähenkilöiden ikäerosta huolimatta pohjimmiltaan rakkaustarina. (98) TM

Rautanaamio (1998)
Fox klo 21.00
Historiallinen seikkailu ★★

Tarinassa matkataan 1600-luvun Ranskaan ja kuningas Ludvig XIV:n hoviin. Leonardo DiCaprio näyttelee elokuvassa kaksoisroolin; hän on sekä elosteleva kuningas että tämän rautanaamioon peitetty ja vankilaan suljettu kaksosveli. Muskettisotureina ovat Jeremy Irons, John Malkovich, Gerard Depardieu sekä Gabriel Byrne. Nimekkäistä näyttelijöistä ja ulkoisesta näyttävyydestään huolimatta jähmeästi käynnistyvä elokuva etenee vaisun ennalta-arvattavasti. (132) TK


Lemmenlomalla (2012)
Hero klo 21.30
Romanttinen draama ★★★

Meryl Streep ja Tommy Lee Jones sädehtivät yli 30 vuotta naimisissa olleena parina, joka lähtee viikoksi parisuhdeneuvojan (Steve Carell) kurssille. Vaikka elokuva ei ole täysosuma, sen suorapuheisuudessa on koskettavuutta ja pääparin työskentelyssä aitoa tunnelatausta. (96) TK

Steel Trap – vapaata riistaa (2007)
Hero klo 23.20
Kauhu ★ ½

Uudenvuoden juhlat New Yorkissa muuttuvat painajaismaisiksi, kun osa juhlijoista jää bileiden jälkitunnelmissa loukkuun kasvottoman tappajan kanssa pilvenpiirtäjään. Puuduttavan tutun tarinan käänteet lainaavat viime vuosien kauhukuvista. (90) TK



Deep Impact (1998)
Nelonen klo 0.05
Katastrofitoiminta ★★★

Morgan Freeman osoittaa olevansa Yhdysvaltain tähän mennessä karismaattisin fiktiivinen presidentti. Elokuva on viihdyttävä cocktail katastrofia, scifiä, jännitystä ja nenäliinafilmiä. Tunnelmat tiivistyvät vankalta ”taistelu aikaa vastaan” -pohjalta. Erikoistehosteet sykähdyttävät. (116) HIM

Paycheck (2003)
Hero klo 2.35
Tieteisjännitys ★ ½

Tieteiskirjailija Philip K. Dickin novelliin perustuva toimintajännäri on totaalisen torso. Se kertoo tulevaisuuden maailmasta, jossa pätkätöitä tekevät it-ammattilaiset tyhjentävät muistinsa työkeikan jälkeen. Ben Affleck näyttelee uskomattoman pökkelösti insinööriä, jota jahtaavat niin salaiset agentit kuin entisen firman palkkatappajat. Kömpelöt juonenkäänteet ja puuduttavat toimintajaksot syövät John Woon ohjaamasta tarinasta kaiken kiinnostavuuden. (119) TK

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt