Arvio: Thor: Ragnarök alistaa supersankarinsa ivalle, piruilulle ja itseironialle – ja se potkii seikkailuun vain lisää puhtia

rac

Julkaistu:

Elokuva-arvio
Marvel-seikkailu Thor: Ragnarök on vakuuttava näyttö sujuvuuden, lievän anarkian, räiskyvien värien ja kärjistettyjen hahmojen yhdistelmästä, kehuu elokuvakriitikko Taneli Topelius
Vakavien – ja etenkin itsensä turhan vakavasti ottavien – muskelisankareiden aika on ohi, julistaa Marvelin tämän syksyn supersankariseikkailu jokaisella kohtauksellaan.

Thor: Ragnarök on Chris Hemsworthin näyttelemän lihaksikkaan ukkosenjumalan kolmas oma elokuva ja samalla kiinteä osa Marvelin 2008 alkanutta, toisiinsa limittynyttä ja jo 17-osaiseksi paisunutta seikkailujatkumoa.

Kun synkkiin sävyihin nojanneet Thor (2011, lue IS:n arvio) ja Thor: The Dark World (2013, lue IS:n arvio) esittelivät vielä ylimieliseen teatraalisuuteen herkästi taipuvaisen jäykän kukkoilijan, maailmanlopun kaltaiseen mullistukseen jo nimellään viittaavassa Thor: Ragnarökissa Hemsworth pääsee asettamaan sankarihahmonsa alituisen ivan, piilevän piruilun ja itseironian kohteeksi.


Hemsworthin tähtikarisma kestää pilkan

Paljon australialaissyntyisen Hemsworthin kypsymisestä näyttelijänä kertoo se, että Thorin hahmo saa häneen seikkailun aikana kohdistetusta kritiikistä vain lisää puhtia: Hemsworthin tähtikarisma ja ilmaisuvoima kestävät kyllä pienen pilkankin.

Toki samasta itseironiasta nähtiin hitusia jo Marvelin supersankareiden kahdessa Avengers-yhteisseikkailussa (2012, lue IS:n arvio & 2015, lue IS:n arvio), mutta vielä niiden perusteella ei olisi uskonut Hemsworthin yltävän parhaimmillaan lähelle jopa Robert Downey Jr.:n Iron Man -roolin piilosatiirisia tasoja.

Kehuja seikkailudraamasta Hunt for the Wilderpeople (2016) saanutta uusiseelantilaista Taika Waititia puolestaan saa kiittää siitä, että Marvelin Guardians of the Galaxy -avaruusseikkailujen (2014, lue IS:n arvio & 2017, lue IS:n arvio) letkeyttä jäljittelevä tyyli kestää ja kantaa läpi lukuisten uusien ja omaleimaisten sivuhahmojen esittelyn.


Kuoleman jumalatar ja rakastettava renttu

Tärkeimmät lisäykset Thor-elokuvien tuttuun kaartiin ovat kaksi vahvaa naista.

Varsinainen tähtirooli on annettu muuntautujalahjakkuus Cate Blanchettille. Hän saa ladattua Helaan, kuoleman jumalattareen, riemukkaan ilkikurisiakin sävyjä – siitä huolimatta, että hahmon tavoite on ikiaikaisen vanha ja tuttu: kaiken valloittaminen ja muiden alistaminen.


Tessa Thompson pääsee puolestaan rakentamaan alkoholisoituneen palkkionmetsästäjän ja taistelijan osastaan hilpeän muunnelman rakastettavasta renttutyypistä, joka Hollywoodin seikkailuissa on liian usein uskottu miesnäyttelijöiden vastuulle.

Tarinan osalta Thorin edellisten omien seikkailujen raskain aines – muinaisskandinaavisista myyteistä periytyvät kuninkaalliset hovijuonittelut ja perheenjäsenten välinen vihanpito – on liudentunut onneksi niin paljon, että Waititi voi käsitellä näitä sankarinsa saippuaoopperamaisimpiakin elementtejä lämpimällä ironialla.


Anarkiaa, värejä ja kärjistyksiä

Kepeydestä on toki hieman haittaakin: se varastaa tenhoa hetkeltä, joka näyttää jäävän Anthony Hopkinsin esittämän Odinin eli Thorin isän viimeiseksi – tosin Marvelin elokuvissa jäähyväisten lopullisuudesta ei koskaan voi olla varma.

Kokonaisuutena Thor: Ragnarök on kuitenkin vakuuttava näyttö sujuvuuden, lievän anarkian, räiskyvien värien ja kärjistettyjen hahmojen yhdistelmästä, jolla Waititi pystyy toimintaan ja sankareidensa vähittäiseen kasvamiseen sidottua tuttua tarinakaavaa silaamaan.

Se on kova valtti myös kahden viikon päästä, kun jylhemmistä ja synkkämielisemmistä supersankarielokuvista tunnettu kilpaileva DC-yhtiö tuo elokuvateattereihin Batmanilla ja Wonder Womanilla varustetun Justice Leaguen.

Thor: Ragnarök

Ohjaus: Taika Waititi.

Pääosissa: Chris Hemsworth, Cate Blanchett, Tom Hiddleston.

Juoni: Ukkosenjumala Thor yrittää estää kuoleman jumalattaren valloitusaikeet.

Ensi-ilta: Perjantaina 3. marraskuuta 2017.

★★★★

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt