Viikingit-suosikkisarjan tähti Clive Standen vertaa rooliaan Nirvanan vaiheisiin: Hahmoni on ihan kuin Dave Grohl! - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Suosikkisarjan tähti vertaa rooliaan Nirvanan vaiheisiin: Hahmoni on ihan kuin Dave Grohl!

Irlantilaisnäyttelijä Clive Standen, 36, pyrki viikinkipäälliköksi mutta pääsi veljen rooliin. Tv-lehti tapasi Viikingit-sarjan tähden Irlannissa.

Clive Standen on näytellyt viikinkijohtaja Ragnarin veljeä Rolloa sarjan alusta asti. Subilla parhaillaan esitettävällä neljännellä kaudella hahmo on vanhennut viisikymppiseksi.­

23.8.2017 18:16

Viikingit, tiistaisin ja keskiviikkoisin Sub klo 21.00

Irlantilainen näyttelijä Clive Standen ei ole vielä niin vanha kuin hänen hahmonsa Viikingit-sarjassa.

Subilla parhaillaan esitettävissä neljännen kauden jälkipuoliskon jaksoissa Rollo nähdään noin viisikymppiseksi ikääntyneenä. Niitä kuvatessaan Standen oli 34-vuotias. Roolista on tullut hänelle rakas.

– Rollon näytteleminen on yksi niistä harvoista töistä, jotka ovat merkinneet minulle paljon, Standen kertoo Irlannissa Ashfordin studioilla, jossa sarjaa kuvataan.

Valmistuttuaan näyttelijäksi Standen sai pitkään pikkurooleja.

– Olin usein se tyyppi, joka tulee sarjaan vasta kolmannella kaudella lyhyeen vierailurooliin, Standen hymähtää.

Viikingeissä hänellä on käytännössä toinen miespääosa: Rollo on viikinkipäällikkö Ragnarin veli.

Clive Standenin näyttelemä Rollo on viikinkipäällikkö Ragnarin (Travis Fimmel) veli. Kuva sarjan kolmannelta kaudelta.­

Rooli kirjoitettiin viisikymppiselle

Ennen Viikinkejä Standenille ehtikin kertyä sarjapistäytymisiä laidasta laitaan Tohtoreista, Doctor Whosta ja Robin Hoodista alkaen.

Rollon rooli muutti kaiken. Se johti myös päärooliin keväällä Yhdysvalloissa alkaneessa Taken-sarjassa: siinä Standen näyttelee peräänantamatonta Bryan Millsiä – hahmoa, jonka Liam Neeson teki tunnetuksi elokuvissa.

Viikingit-sarjan Rollon rooli poiki Clive Standenille pääosan Taken-sarjassa.­

Viikinkeihin hän haki aikoinaan Ragnarin pääroolin vuoksi.

– Sarjan luoja Michael Hirst kirjoitti Rollon roolin viisikymppiselle näyttelijälle, Standen paljastaa Tv-lehdelle.

– Rolloksi kaavailtiin alun perin Donal Logueta, joka näytteli sarjassa myöhemmin kuningas Horikia. Michael päätyi tapaamisemme jälkeen kuitenkin nuorentamaan Rolloa.

Historiankirjoissa seikkaileva Rollo eli noin sata vuotta Ragnarin jälkeen ja päätyi merkittävään asemaan. Hirst päätyi tekemään heistä veljeksiä päästäkseen kertomaan kummankin vaiheista.

Kuin Nirvana-yhtyeen tarina

Yllättäen Standen sanoo kaksikon suhteen muistuttavan Nirvana-yhtyeen tarinaa.

– Kurt Cobain aloitti musiikin uuden aallon. Samaan tapaan Ragnar oli uudenlainen viikinki, joka matkasi länteen ja innosti muut seuraamaan häntä taisteluihin. Se oli kuin Odinin toinen tuleminen, Standen innostuu.

Myös Cobain oli faneilleen kuin jumala, joka keräsi katseita pitkillä hiuksillaan ja sinisillä silmillään – samaan aikaan kuin bändin ”hassu” rumpali jäi taka-alalle.

– Sitten johtaja – Ragnar tai Cobain – kuolee, ja tuo pieni rumpali päätyykin perustamaan suurimman, maailman mahtavimman rock-yhtyeen eli Foo Fightersin! Standen hihkuu.

– Rollo on ihan kuin Dave Grohl!

Nirvana-yhtye vuonna 1991: rumpali Dave Grohl, laulaja-kitaristi Kurt Cobain ja basisti Krist Novoselic.­

Lue lisää Viikingit-sarjan kuvauksista

21.9.2016: Tänään se tapahtuu! Peter Franzén nähdään Suomen tv:ssä viikinkiroolissaan – Jasper Pääkkönen seuraa perässä

15.4.2016: 30 000 neliön studio, 700 hengen työryhmä – IS vieraili Vikings-sarjan jättimäisissä kuvauksissa

19.2.2016: Franzén ja Pääkkönen HBO:n Vikings-sarjan kuvauksissa Irlannissa – IS paikalla: ”Ihmiset pyörittelevät päätään, että mitä tonttukieltä me puhutaan”

Viikingit-sarjan uudet 5. kauden jaksot alkavat HBO Nordicilla 30.11.2017.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?