TV & elokuvat

Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset kertoo rakkauden kapinallisista: sympaattista esikoisohjausta tähdittää myös fitnesskaunotar – elokuva-arvio

Julkaistu:

elokuva-arvio
Elokuva on julistavaa feminismiä, oikullista fantasiaa ja vähän lapsellista satiiria, arvioi elokuvakriitikko Tarmo Poussu.
Väärin kirjoitettu nimi ei ole ainoa kysymys, jonka Hannaleena Haurun kirjoittama ja ohjaama Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset jättää ilmaan. Epäselväksi jäävät myös elokuvan perimmäinen tavoite sekä sen kahden päähenkilön toimia ohjaava ideologia.

Sekavuudestaan huolimatta Haurun esikoispitkä on usein hauska, paikoin oivaltava ja kokonaisuutena sympaattinen.

Satu (Inka Haapamäki) ja Heidi (Rosa Honkonen) ovat toistensa parhaat ystävät. Heitä yhdistää myös epämääräisesti kohdennettu kapinallisuus, joka saa heidät terrorisoimaan ”kaupallistettuja” hääjuhlia ja vannomaan aidon rakkauden nimeen.


Tyttöjen ideologia ja ystävyys joutuvat koetukselle, kun Heidi yllättäen rakastuu nousevaan lätkätähteen Lauri Mäntyvaaraan (Tiitus Rantala). Ystävänsä menettämistä pelkäävä Satu saa tukea tämän isoveljeltä Henriltä (Santeri Helinheimo), mutta militantin neidon ja ujon nuorukaisen suhde ei tahdo edetä varovaisia silmäyksiä pidemmälle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Haurun elokuva on sekoitus julistavaa feminismiä, oikullista fantasiaa ja vähän lapsellista satiiria. Parhaimmillaan se on malttaessaan pysähtyä ja vakavoitua kohti aikuisuutta kurkottavien nuorten pelkojen ja unelmien äärelle.

Elokuvan näyttelijätyö on hieman raakilemaista, mutta dialogi luontevaa ja usein napakkaa. Haurun elokuva on kuin murrosikäisen mieli: täynnä turhaa rimpuilua, mutta matkalla kohti raikasta omaehtoisuutta ja kypsää voimaa.

Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset

Ohjaus: Hannaleena Hauru.

Pääosissa: Inka Haapamäki, Rosa Honkonen, Santeri Helinheimo Mäntylä.

Juoni: Hääjuhlissa häiriköivien ystävättärien suhde joutuu koetukselle, kun toinen heistä rakastuu.

Ensi-ilta: Perjantaina 28. heinäkuuta 2017.

★★

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt